Kuukausi: maaliskuu 2017

Varhaiskasvatuksen valoisa tulevaisuus

Julkisuudessa on viime aikoina kohistu paljon varhaiskasvatuksen muutoksista, muun muassa päivähoito-oikeuden rajaamisesta sekä ryhmäkokojen kasvattamisesta. Toisaalta uudistunut varhaiskasvatuslaki ja varhaiskasvatussuunnitelma nostavat pedagogiikan näyttävästi toiminnan keskiöön ja varhaiskasvatuksen osaksi koulupolkua. Näiden muutosten lisäksi varhaiskasvatusta muokkaa osaltaan siirtyminen enenevässä määrin hoitoaikaperustaiseen palveluun.

Eduskunta päätti joulukuussa 2015 rajata subjektiivista päivähoito-oikeutta 20 tuntiin viikossa, jollei lapsen molemmat vanhemmat ole kokoaikatöissä tai päätoimisia opiskelijoita. Lisäksi ryhmäkokoja kasvatettiin keskimäärin kolmella lapsella. Osa kunnista toteutti kyseiset muutokset, osa kunnista pitäytyi molemmista muutoksista. Ryhmäkokojen kasvua tuskin kukaan pitää positiivisena seikkana, katsoo asiaa sitten lapsen edun tai työntekijöiden näkökulmasta. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamiseen on suhtauduttu pääasiassa kielteisesti. Sen voi nähdä lisäävän eriarvoisuutta, ja vaarana on, että perheiden yksilölliset tilanteet ja tarpeet jäävät huomioimatta. Osa perheistä kuitenkin kokee, että pienen lapsen etu on saada olla kotona ja 20 tuntia varhaiskasvatusta riittää mainiosti. Tämä muutos on varmasti aiheuttanut monille kunnan päättäjille päänvaivaa, koska asiassa on niin monta puolta ja näkökantoja on yhtä paljon kuin on perheitäkin.

Kauan kaivatun uuden varhaiskasvatuslain ensimmäinen vaihe tuli voimaan elokuussa 2015. Sen lisäksi uusi valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelma on otettava käyttöön viimeistään tämän vuoden elokuussa. Myös sosiaalihuoltolaki koki muutoksia, ja enää päivähoito ei ole sosiaalihuoltolain tarkoittama sosiaalipalvelu. Nyt päivähoidon sijaan puhutaan enemmän varhaiskasvatuksesta ja päivähoidosta tuli osa koulutusjärjestelmää. Tämä näkyy pedagogiikan korostumisena ja esimerkiksi lapsille laadittavat henkilökohtaiset varhaiskasvatussuunnitelmat muuttuivat pakollisiksi. Laki sekä varhaiskasvatussuunnitelma ohjaavat tästä edes velvoittavasti kaikkia päivähoidossa työskenteleviä, ennen työn raamit olivat huomattavasti väljemmät. Näitä raameja kasvatukselle on myös kaivattu ja niillä taataan päiväkotien toiminnan yhdenvertaisuus. Nyt lain antamissa puitteissa työntekijöiden on helppo toimia ja nostaa päiväkodin pedagogiikka ansaitsemaansa arvoon.

Lain mukanaan tuoma velvoittavuus näkyy päivähoidon arjessa välillä hyvinkin konkreettisesti.  Puhutaan esimerkiksi pysyvistä vertaissuhteista, jotka varhaiskasvatuksen tulisi turvata. Tämä muodostuu haasteeksi erityisesti vuoropäiväkodeissa, jossa lapset ”tulevat ja menevät” hyvin eri aikoihin vanhempien työaikojen mukaan. Tällöin on haasteena pohtia, kuinka pysyvät suhteet taataan. Osa varhaiskasvatussuunnitelman kohdista on hyvinkin tarkkoja. Suunnitelmassa mainitaan muun muassa lasten geometrisen ajattelun vahvistaminen tarjoamalla mahdollisuus esimerkiksi rakentelemiseen ja muovailuun. Viimeistään nyt päiväkodit rientävät kiireellä tilaamaan yksiköihinsä useamman kilon savea, muovailuvahaa ja paljon palikoita!

Kaikkien edellä mainittujen muutosten lisäksi varhaiskasvatusta ravistelee osaltaan se, että useat kunnat ovat muuttamassa päivähoitoa hoitoaikaperustaiseksi palveluksi. Päivähoito pyrkii vastaamaan muuttuneeseen työelämään ottaen huomioon sen, että yhä harvemmat tekevät perinteistä ”kahdeksasta neljään” -työpäivää. Hoitoaikaperustaisessa palvelussa perheet valitsevat lapselleen tarvitsemansa kokonaishoitoajan kuukaudessa ja asiakasmaksu määräytyy varatun hoitoajan mukaan. Tämän ennustetaan muuttavan lasten hoitoaikoja, mikä näkyy päiväkotien arjessa siten, että lapset voivat tulla hoitoon vaihtelevina aikoina. Silti kaikille olisi edelleen taattava lain määräämää laadukasta varhaiskasvatusta. Jos osa lapsista tulee hoitoon seitsemältä ja osa vasta yhdeltätoista, kuinka kaikki saavat osansa mielekkäästä ja kehittävästä toiminnasta? Lisäksi on huomioitava ne lapset, jotka ovat hoidossa vain osan päivästä tai viikosta. Päiväkotipäivää ohjaavat myös tietyt struktuurit, kuten ruokailuajat, jotka osaltaan säätelevät toiminnan järjestämistä. Toisaalta, kun kaikki lapset eivät ole aina samaan aikaan paikalla, mahdollistuu lapsen yksilöllinen huomioiminen ja se, että lapset saavat viettää aikaa yhdessä vanhempiensa kanssa sen sijaan, että perheet tuovat lapsen hoitoon päiväkodin rytmin mukaan. Vuorohoidossa vaihteleviin hoitoaikoihin on jo totuttu, muissa päiväkodeissa muutos edellyttää vakiintuneiden toiminta- ja ajattelumallien ravistelua. Tämä vaatii uudenlaista ajattelua ja ammatillista toiminnan kehittämistä. Lopputuloksena on varmasti parhaimmillaan joustava ja elävä päiväkotikulttuuri, jossa toimitaan hyvinkin eri tavoin kuin aiemmin.

Monet muutokset ovat olleet varhaiskasvatuksessa pitkään kaivattuja ja tarpeellisia, mutta niiden samanaikaisuus on vaatinut työntekijöiltä paljon ajattelutyötä ja sopeutumista. Muutokset kulkevat kuitenkin osin väistämättä käsi kädessä ja tarjoavat mahdollisuudet toteuttaa työtä hyvin. Nähtäväksi jää, millaiseksi varhaiskasvatus muotoutuu lähivuosina, kun lait ja määräykset saadaan näkymään arjen toiminnassa. Varhaiskasvatus tuntuu kuitenkin viimein saaneen ansaitsemansa arvostuksen osana elinikäisen oppimisen kaarta.

 

Lähteet:

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta. HE 80/2015. http://www.finlex.fi/fi/esityk-set/he/2015/20150080

Hoitoaikaan perustuvan palvelun kokeilu jatkuu ja laajenee päiväkodeissa. Tampereen kaupunki. http://www.tampere.fi/tampereen-kaupunki/ajankohtaista/tiedotteet/2016/11/17112016_10.html

Muutokset varhaiskasvatusoikeuteen ja henkilöstömitoitukseen. Opetus- ja kulttuuriministeriö. http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/koulutuspolitiikka/vireilla_koulutus/vaka/index.html

Lahtinen, J. & Selkee, J. 2016. Varhaiskasvatuskyselyraportti I: subjektiivinen oikeus ja suhdeluvut. Kuntaliitto. http://www.kunnat.net/fi/Kuntaliitto/media/tiedotteet/2016/201603varhaiskasvatusselvi-tys/Varhaiskasvatuskyselyraportti%20maaliskuu%202016.pdf

Varhaiskasvatuslain ensimmäinen vaihe voimaan 1.8.2015: Lakimuutoksen keskeinen sisältö.http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Koulutus/koulutuspolitiikka/vireilla_koulutus/var-haiskasvatus/liitteet/Vaka1_liite.pdf

Varhaiskasvatuslain uudistaminen. Opetus- ja kulttuuriministeriö.                                                                                                                                                 http://www.minedu.fi/OPM/Kou-lutus/koulutuspolitiikka/vireilla_koulutus/varhaiskasvatus/index.html.

Varhaiskasvatuslain uudistus, vaihe 1. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto.                                                                                                                                                         http://www.jhl.fi/por-tal/fi/tyoelama/ammattialatoiminta/varhaiskasvatus/uudistuva_varhaiskasvatuslaki/

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Määräys 39/011/2016.

 

Kirjoittajat: Eveliina Laine ja Hanna Kuronen

 

Trendinä asiakaslähtöisyys vai sittenkin asiakasvastuu?

Elämme jatkuvassa muutoksessa. Muutoksille olennaista on tuoreen ja modernin näkökulman nostaminen muutoksen perusteeksi. Toisinaan muutosta tarkastellessa herää tunne siitä, että jälleen historia toistaa itseään, pyörä keksitään uudelleen tai talouspolitiikka verkoillaan kauniilla sanoilla. Muutoksia tapahtuu paikallisesti, yhteiskunnallisesti ja maailmanlaajuisesti. Maailman- ja ihmiskuvan muutokset aiheuttavat paineita erilaisten instituutioiden ja organisaatioiden toimintaa sääteleviin asiakirjoihin, toimintoihin ja lakeihin.

Suomen kouluihin tuli uusi opetussuunnitelma vuonna 2016. Tässä opetussuunnitelmassa asiakas- eli oppilaslähtöinen tavoitteenasettelu ja opiskelu on nostettu merkittäväksi näkökulmaksi. Oppilasta kuullaan häntä koskevissa asioissa ja hän saa koulun asiakkaana olla vahvasti mukana kehittämässä koulun toimintakulttuuria. Vanhemmatkin osallistetaan esimerkiksi koulukokousten muodossa koulukulttuurin muutokseen.

Oppilashuoltolain voimaantulo 2014 asettaa oppilaan kuulemisen keskeiseksi tekijäksi tukitoimia suunniteltaessa. Tällöin ketään ei pakoteta yksilöllisten tukitoimien piiriin, vaan asiakas voi itse arvioida oman tuen tarpeensa. Toisaalta hänellä on oikeus oppilashuollon palveluihin ja niihin osallistuessaan pystyy myös kehittämään niiden sisältöjä. Oikeusasiamies on avannut lasten ja nuorten sivuston. Tällä sivustolla lasta tai nuorta kannustetaan tekemään kantelu, mikäli on kokenut tulleensa epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi, esimerkiksi jäänyt vaille tarvittavaa hoitoa tai joutunut odottamaan viranomaisen apua liian pitkään. Jokaisen pohdittavaksi jää toteutuuko tässä lapsen etu, onko lapsi kykenevä arvioimaan omaa tuen tarvettaan?

Myös sosiaalihuolto- (2015) ja lastensuojelulain (2016) muutokset vievät näitä lainsäädäntöjä asiakaslähtöisempään suuntaan. Esimerkiksi lastensuojelua tarvitsevan lapsen kohdalla voidaan, raskaalta kuulostavan lastensuojeluilmoituksen sijaan, tehdä yhdessä vanhemman kanssa yhteydenotto sosiaalitoimeen. Tällöin asiakasta kuullaan syvällisemmin jo palvelujen puoleen käännyttäessä. Uudistuksissa on painotettu asiakasprosessia ja osallisuutta mm. korostamalla asiakkaan oikeutta osallistua ja vaikuttaa itseään koskeviin päätöksentekoprosesseihin.

Lähdimme tarkastelemaan, miten asiakaslähtöisyyttä on käsitelty sote-uudistusta koskevassa tiedottamisessa, uutisoinnissa ja raportoinnissa. Asiakaslähtöisyys on tämän päivän muotisana. Mukaanottokriteerinä oli, että asiakaslähtöisyyttä oli tarkasteltu sote-uudistukseen liittyvänä tekijänä. Tarkeasteltaessa esiin nousi kysymys, jota materiaaleissa vähemmän sivutaan; onko kysymys enemmänkin asiakaskeskeisistä eli asiakas keskiössä lähestymistavoista vai asiakaslähtöisistä eli asiakas on itse vaikuttamassa olemassa oleviin/haettaviin palveluihin näkökulmista. Osittain nämä kaksi käsitettä menevät toistensa kanssa limittäin, ja asiakkaiden osallistaminen kehittämistyöhön on aina hieman molempia.

Asiakaslähtöisyys on yksi sote-uudistuksen suurimmista tavoitteista. Monipuolista tietoa löytyi paljon, mutta samalla oli hankalaa päästä konkreettisesti jyvälle siitä, mitä kulloinkin asiakaslähtöisyydellä tarkoitettiin. Sote-uudistus on vasta tulossa, joten nämäkin löydetyt näkökulmat ovat vasta spekulaatiota ja asetettuja tavoitteita. Käytännössä moni asia voidaan niputtaa asiakaslähtöisyyden alle, vaikka asiakaslähtöisyydellä ymmärretään montaa eri asiaa. Joissain yhteyksissä voidaan puhua myös asiakkaan edusta. Asiakkaan etu on, että palvelut ovat laadukkaita ja kohtuullisen hintaisia sekä toteutettu asiakkaan tarpeita vastaaviksi. Käytännössä näin suurissa muutoksissa asiakkaan ääni tulee kuuluviin kentällä työskentelevien ammattilaisten kautta, ainakin alkuvaiheessa.

”Kansa ei hahmota mistä kuntavaaleissa päätetään”, sanoo eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä Kainuun sanomissa. Tämä on mielestämme suurin huoli myös sote-uudistuksessa. Asiakaslähtöisyys ajautuu kauas periaatteistaan, kun yksittäinen kansalainen ei pysty hahmottamaan näin suurta kokonaisuutta, saati ottamaan siihen kantaa. Sote-uudistuksen käynnistettyä, on luvattu, että asiakkailta kerätään palautetta ja toimintoja kehitetään niitä kuunnellen. Kuinka laajalla otannalla ja millaisilla menetelmillä rakentavaa ja luotettavaa palautetta on mahdollista kerätä?

Sote-uudistuksessa on kysymys niin suuresta muutoksesta, että kerrannais- ja kokonaisvaikutuksia pystytään tarkastelemaan vasta vuosien päästä sen toteutumisesta. Muutosta valmistellaan niin monessa foorumissa ja niin monella tasolla, että tulevan asiakkaan saattaa olla vaikea hahmottaa mitä hän haluaa ja miksi. Muutoksissa talouspolitiikka on vahvasti läsnä, nykyaikainen talouspolitiikka on hyvin lyhytjänteistä ja asiakaspalautteen kerääminen ja vaikuttavuuden tutkiminen vaativat pitkän aikavälin tuottaakseen tulosta. Jää siis nähtävästi onko meillä jo uudet talouspolitiikan ohjaamat muutokset vireillä, ennen kuin asiakaslähtöisyyden toteutumista on edes ehditty tutkia.

Sote-palvelunsa ulkoistanut Rantasalmen kunta on tyytyväinen tekemäänsä ratkaisuun, kerrotaan Ylen verkkosivuilla 11.1.2017. Asiakaslähtöisyyttä uutisessa ei mainita, todetaan vain asiakkaiden olevan tyytyväisiä palveluihin. Pääuutisena jutussa kulkevat taloudelliset säästöt, jotka ulkoistaminen ja kilpailutus on tuonut tullessaan. Jotkut lääkärit ovat ottaneet kriittisen näkökulman sote-uudistuksen toimenpiteisiin. Siellä ollaan sitä mieltä, että palvelujen laatua ei voida taata ja potilas saattaa jäädä vaille hoitoa.

Julkisia kannanottoja löytyy sote-uudistuksen puolesta ja sitä vastaan. Asiakaslähtöisyys on vain yksi monista huomioonotettavista seikoista. Toivottavasti asiakas ei unohdu tulevaisuudessa, vaikka se on ykkösasiana mainittu sote-muutoksista kerrottaessa. Ennakkoon ei voi tietää, onko asiakas se, ketä kuunnellaan ja jonka kanssa tehdään yhteistyötä vai välttämätön paha, jota ilman eivät palvelut pyöri. Yksilöllisiä ja asiakaslähtöisiä palveluja toteutettaessa niin oppilashuollossa, lastensuojelussa kuin terveydenhuollossakin on hyvä miettiä, toteutuuko asiakaslähtöisyys vanhanaikaisena asiakaskeskeisyytenä, aitona asiakaslähtöisyytenä vai sittenkin asiakasvastuuna, jossa yksilöllä on vastuu siitä, että hän osaa hakea itselleen oikeanlaista apua palvelujen viidakosta.

Lähteet:

http://yle.fi/uutiset/3-9398071?origin=rss

http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kotimaa/lmn-vaaliasiantuntija-jokisipila-kansa-ei-hahmota-mista-kuntavaaleissa-paatetaan/

http://yle.fi/uutiset/3-9397049

Kirjoittajat:  Anna Henriksson, Riikka Valo ja Katri Mikkonen.

Asiakaslähtöisyys – vaatimuksia vai yhdessä tekemistä?

Sosiaali- ja terveyspalveluissa pyritään asiakaslähtöisyyteen ja se on usein toiminnan arvoperustana. Kuitenkin usein puhutaan, että toiminta jää enemmänkin asiakaskeskeiseksi tai korkealentoisiksi puheiksi. Vaikka tahtotila on suuri, voi ymmärrys asiakaslähtöisyyden ja asiakaskeskeisyyden eroista jäädä heikoksi. Toisaalta myös arvostelu on helppoa. Voidaankin kysyä, onko asiakaslähtöisyyttä se, että kaikki toiveet ja tarpeet toteutetaan juuri niin kuin asiakas toivoo? Mikä on asiakkaan rooli asiakaslähtöisessä toiminnan kehittämisessä? Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakaslähtöisyyden lisäämiseksi tarvitaan yhteistä keskustelua ja eri näkökulmien ymmärtämistä, jotta voidaan oppia ja nähdä, mikä todella on asiakaslähtöisyyttä.

Ikääntyneiden palveluissa asiakaslähtöisyys nähdään ikääntyneen kohtaamisena ihmisarvoisena yksilönä, jolla on täydet mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämäänsä ja saamiinsa palveluihin. Toiminta ei voi olla asiakaslähtöistä, mikäli palveluntuottaja ei edes kysy ikääntyneiltä ajatuksia toiminnasta. Kehittäminen ilman asiakasta häntä ajatellen ei ole asiakaslähtöisyyttä. Ikääntyneiden osallisuus toiminnassa ja toiminnan kehittämisessä taas mahdollistaa ikääntyneille asiakaslähtöiset palvelut. Kun toiminta on asiakaslähtöistä, myös asiakkaat ovat tyytyväisempiä. Asiakaslähtöisyyden voi ajatella olevan asiakkaan turva ja takaavan asiakkaan hyvän kohtelemisen sekä osallistumisen omien palveluidensa suunnitteluun. Asiakaslähtöisyyttä on viety myös uudelle tasolle, jossa kokeillaan esimerkiksi omaishoitajaperheiden henkilökohtaisen budjetin käyttöä omaishoidon vapaiden käytön sijaan. Henkilökohtaista budjetointia on kokeiltu myös veteraanien palveluissa. Kokeiluissa testataan, miten henkilökohtainen budjetti toimii nykyisen lainsäädännön puitteissa. 

Asiakaslähtöisyydessä osallistumista voidaan pitää asiakkaan näkökulmasta katsottuna synonyyminä yhdenvertaisuuden, itsemääräämisoikeuden ja toimijuuden toteutumiselle. Ikääntyneet on tärkeä nähdä kansalaisina ja sosiaalisina osallistujina, joiden mukaan ottaminen palveluiden suunnitteluun ja toteutukseen on tärkeää. Voimavarat, osaamiset, kyvyt ja aktiivisuus kuuluvat ikääntymiseen. Täytyy kuitenkin muistaa, että kuka tahansa, toimintakyvyn heikentymisestä riippumatta, tulee voida vaikuttaa omaan elämäänsä ja siihen, miten hän toivoo itsensä kohdattavan. Tämä korostuu uudenlaisessa tavassa tuottaa ennaltaehkäiseviä palveluja, joiden asiakkaat ovat kohta eläkkeelle jäävistä yli 100-vuotiaisiin. Näin ollen tarpeet ja toiveet ovat hyvin erilaisia ja tulee turvata tasavertainen mahdollisuus vaikuttaa palveluiden kehittämiseen. Moninaisten tarpeiden ja toiveiden vuoksi toiminnan tuleekin olla hyvin kirjavaa.

Asiakaslähtöisyys on muuttunut ja ikääntyneet ovat valveutuneempia omien oikeuksiensa ja oman näköisen elämänsä suunnittelemisessa. Valveutuneisuus omaan elämään vaikuttamisesta korostuu ikääntyneiden palveluohjauksessa, jossa enenevissä määrin ikääntyneet tiedustelevat esimerkiksi hoitotahdon merkitystä. Lisäksi ikääntyneille suunnattujen luentojen aiheissa korostuvat puheet hoitotahdosta ja edunvalvontavaltuutuksesta.  On tärkeää voida vaikuttaa siihen, miten elämänsä elää ja kuka yksilön asioihin pääsee vaikuttamaan. Ihmiset arvostavat laadukkaita palveluja ja elämänmakuista elämää mahdollisista sairauksista huolimatta.

Asiakaslähtöisyydessä keskeistä on, että palveluita järjestetään asiakkaan tarpeista ja toiveista lähtien mahdollisimman toimiviksi kokonaisuuksiksi. Asiakaslähtöisyys edellyttää asiakkaalta ja palveluntarjoajalta yhteisymmärrystä tarpeiden ja tarjonnan kohtaamisesta parhaalla mahdollisella tavalla ja kustannustehokkaasti. Yhteisymmärryksen saavuttaminen edellyttää palveluntarjoajalta ymmärrystä asiakkaan tarpeista ja asiakkaalta ymmärrystä saatavilla olevista palvelumahdollisuuksista. Lisäksi molempien tulee ymmärtää palveluntarjoajan ja asiakkaan roolit kumppaneina. Kun opitaan ymmärtämään toisen näkökantoja, halutaan myös auttaa toista. Asiakkaan osallisuutta tukeva ja asiakaslähtöinen toiminta merkitsee siis uudenlaista jaettua asiantuntijuutta, jossa sekä asiakkaiden että työntekijöiden asiantuntijuutta ja osaamista arvostetaan. Uudenlainen ajatustapa näkyy myös monitoimijaisessa kehittämisessä, jossa palveluita kehittävät kuntalaiset, yritykset, yhdistykset ja kaupungin edustajat yhdessä.

Asiakaslähtöisyydessä asiakas ei ole vain palveluiden kehittämisen kohteena vaan osallistuu itse palvelutoiminnan suunnitteluun yhdessä palveluntarjoajan kanssa. Asiakkaiden asiantuntijuutta tulisi hyödyntää jo palveluiden suunnittelu- ja kehitysvaiheessa, ei ainoastaan palveluiden arvioinnissa. Asiakaslähtöisyydessä asiakas nähdään kumppanina, jonka kanssa kehitetään palveluita vastaamaan tarpeita ja toiveita yhdenvertaisena toimijana. Asiakkaan tulisikin olla mukana kehittämässä palveluita niin tieto-osallisuuden, suunnitteluosallisuuden, toimintaosallisuuden kuin päätösosallisuudenkin tasoilla. Kun asiakkaat ovat arvostettuina jäseninä kehittämässä palveluita yhdessä palveluntarjoajan kanssa päästään parhaimmillaan asiakaslähtöisiin ja vaikuttaviin palveluihin. Tulevaisuudessa asiakaslähtöisyys korostuu entisestään, kun valinnanvapaus tulee voimaan. Jokainen palveluntarjoaja voi miettiä, valitseeko asiakas palvelun, jota on ollut luomassa ja johon on voinut vaikuttaa? Vai valitseeko hän palvelun, joka on luotu hänelle kuten muillekin?

Yksilöllisyyttä kohti

Huomioidaanko julkisissa hankinnoissa yksilölliset tarpeet? Nykyään puhutaan paljon itsemääräämisoikeudesta ja valinnan vapaudesta, mutta unohtuvatko nämä hienot ajatukset massakilpailutuksen jalkoihin? Toimintaympäristömme muutos näkyy koko ajan yhä selvemmin. Muistetaanko aina kuunnella asiakasta ja huomioida palvelun laatu halvan hinnan houkutellessa?

Julkisia hankintamenettelyjä koskevat lait astuivat voimaan 1.1.2017. Lainsäädäntö perustuu EU:n julkisia hankintoja koskeviin direktiiveihin. Pääperiaatteena on, että hankinnat suoritetaan avoimen ja tehokkaan kilpailuttamisen hengessä ja kaikkia tarjoajia kohdellaan tasapuolisesti eikä ketään syrjitä. Kilpailu mahdollistaa hankintayksikölle mahdollisimman taloudellisen hankinnan tekemisen. Tarjouksistahan valitaan joko kokonaistaloudellisesti edullisin tai hinnaltaan halvin vaihtoehto.

Meitä sosiaalialan työntekijöinä kiinnosti, kuinka sosiaali- ja vammaispalvelut ostopalveluina vastaavat asiakkaan sekä tilaajan odotuksia ja tarpeita. Asiakas tulisi ottaa mukaan hankinnan kohteen valmisteluun ja asiakaskohtaisia palvelusuunnitelmia olisi tärkeää hyödyntää tehokkaasti. Aina hankintoja ei tarvitse kilpailuttaa. Merkittävä hoito- ja asiakassuhde voidaan turvata hankkimalla palvelu myös muulta kuin kilpailutetulta palveluntuottajalta. Tällöin suorahankinta perustellaan asiakaskohtaisilla syillä. Asiakkaan arkaluontoisten tietojen paljastumisen riski on yksi erittäin hyvä perustelu olla tekemättä julkisia hankintoja aina kilpailutuksen kautta.

Tampereen kehyskunnille, joihin tässä tapauksessa kuuluvat Ylöjärvi, Kangasala, Lempäälä, Nokia, Vesilahti, Orivesi ja Pirkkala, julkisia hankintapalveluja tuottaa Kuntien Hankintapalvelut KuHa Oy. KuHa Oy tuo kehyskuntien hankintoihin kaupallisen osaamisen ja vastaa hankintaprosessin sekä kaupallisesta että juridisesta oikeellisuudesta. Tavaroiden hankinnassa kaupallinen osaaminen varmasti korostuu, mutta minkälaista osaamista tarvitaan palveluiden hankinnoissa ja yksilöllisten tarpeiden huomioimisessa? Miten tarjouspyynnöissä ylipäätään huomioidaan asiakasnäkökulma?

Kangasalan kunnan kotiateriapalvelun kylmiä aterioita ja kuljetuksia koskevassa tarjouspyynnössä (14.12.2016) asiakasnäkökulma oli huomioitu seuraavasti:

1.     Palvelun tuotteet toimitetaan perille sisätiloihin asiakkaan osoittamaan paikkaan, toimituspäivistä sovitaan tarkemmin.

2.     Tuotteiden toimitus asiakkaalle tapahtuu kaksi kertaa viikossa ma – pe klo 9.00 – 17, välisenä aikana.

3.     Ruokasuunnittelussa huomioidaan tilaajan ja asiakkaiden toiveet. Erityisruokavaliot tulee huomioida, mutta tilaaja ja palveluntuottaja pyrkivät yhdessä rajoittamaan sellaisten erityisruokavalioiden tuottamista, joihin ei ole lääketieteellistä perustetta.

Yksilöllinen huomioiminen tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että asiakas saa osoittaa hänelle toimitetun tuotteen paikan ja määritellä toimituspäivän, mutta ei sitä mitä syö.

Tampereen kaupungin vammaispalvelutoimisto kilpailutti viime syksynä henkilökohtaisen avun ostopalvelun. Aamulehti kertoi 10.1.2017, mitä kilpailutus tarkoitti kehitysvammaiselle Eemelille. Eemelin palveluntuottaja vaihtui. Tutut avustajat, jotka olivat saaneet aikaan sen, että Eemeli pystyi ilmaisemaan omaa tahtoaan, tekemään päätöksiä arjessaan ja valitsemaan eri vaihtoehdoista, vaihtuivat. Eemeli itse olisi halunnut pitää kiinni tutuista avustajista. Tampereen kaupunki kilpailuttaa määräajoin avustajapalvelut hankintalain mukaisessa menettelyssä ja yleensä halvin tarjouksen tekijä voittaa kilpailun. Tästä seuraa tilanne, jossa vammainen ihminen ei ole itse vaikuttamassa omaa elämäänsä koskeviin asioihin.

Vaikuttaa siltä, että käytännön tasolla asiakkaan yksilöllisiä tarpeita ei huomioida. Päätimme ideoida yhdessä vuosikurssilaisten kanssa, miten yksilöllisyyden huomioimista voisi parantaa palveluiden kilpailutuksessa.

Ideoissa ehdotettiin laadun laajempaa huomioimista suhteessa hintaan. Kangasalan vanhusten ja vammaisten kylmäaterioiden tarjouspyynnössähän tuo valintaperusteiden painoarvon suhde oli hinta 90 % ja tuotteiden laatuarviointi 10%. Ideoissa nousi esiin myös asiakkaan oma mahdollisuus kilpailutukseen palveluseteleiden tai henkilökohtaisen budjetin kautta. Yhteisymmärrys vuosikurssilaisten kanssa tuntui vallitsevan siitä, että yksilöä tulisi kuunnella jo hankintaa suunniteltaessa. Mitenhän tämä vain käytännön tasolla saataisiin toimimaan? Eräs idea nosti esiin asiakasraatien mukaanoton kilpailutusten suunnitteluun ja päätöksentekoon. Voisiko yksilön kuunteleminen olla kuitenkin mahdollista esim. juuri asiakasraatien kautta?  Vuosikurssilaisia ideoinnista kiittäen, Sanna & Sanna.

 

Kirjoittanut Sanna Jutila & Sanna Nurminen

 

Lähteet:

Aamulehti 10.1.2017

Kuntien hankintapalveluiden verkkosivut

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivut

Työ ja elinkeinoministeriön verkkosivut

 

 

 

Hyvinvoivaa oravanpyöritystäkö?

Työn muuttuminen on väistämätöntä ja siihen on hyvä varautua ajoissa. Jos muutokseen varautumisen aloittaa heti, on vielä aikaa, sillä muutos ei tietenkään tapahdu hetkessä vaan se vie aikaa. Näitä asioita on kuitenkin hyvä pohtia ajoissa ja laittaa korvan taakse hautumaan, että ei putoa  muutoksen kelkasta jo alkuvaiheessa.

Hyvinvointi on yhteiskunnan keskeinen tavoite, jonka edistämisessä työelämällä on aivan keskeinen rooli. Työelämä muuttuu nopeaan tahtiin ja sen mukana muuttuvat työhyvinvoinnin tarpeet ja keinot ylläpitää ja kehittää  työhyvinvointia. Työ- ja elinkeinoministeriö sekä Sitra ovat teettäneet ja tehneet raportteja tulevaisuuden työstä, vuonna 2020, 2030 ja vuonna 2040. Näissä raporteissa hahmotellaan Suomalaista työelämää tulevaisuudessa. Muutokseen tulee valmistautua, mutta se ei tapahdu hetkessä, jolloin sen suuntaan  voidaan ehkä vielä vaikuttaa. Hyvät työolot ja työhyvinvointi ovat olennainen osa tulevaisuuden työelämää. Hyvin toimivissa työyhteisöissä panostetaan samanaikaisesti sekä aikaansaannoksen että työhyvinvoinnin parantamiseen.

Suomen taloudessa painottuvat tulevaisuudessa palvelut, verkostot sekä jatkuva uuden oppiminen ja uusiutuminen. Työelämää pitää kehittää joustavin uudistuksin siihen suuntaan, että vahvistetaan mahdollisimman monen ihmisen halua ja kykyä tulla sekä jatkaa työelämässä riittävän kauan motivoituneina.

Kun luet  tätä blogitekstiä pohdi samalla, mitä tämä tarkoittaa käytännössä omassa työssäsi sosiaalialalla. Miten sosiaalialan kenttä sopeutuu näihin työn ja työhyvinvoinnin tulevaisuuden kuviin ? Alatko nähdä kauhukuvia pienistä lapsista, jotka leimaavat itsensä kellokortilla päiväkotiin tullessaan ? Tai vanhuksista, jotka tilaavat ruokansa automaatista, ja ruuan toimittaa robotti ?

Tulevaisuuden työntekijältä edellytetään muutosvalmiutta, sillä työelämässä muutos tulee olemaan enemmänkin tapa kuin poikkeus, ja työntekijän on pysyttävä muutoksen tahdissa, tai mieluummin jopa askeleen edellä. Muutos tarkoittaa myös työn jatkuvaa keskeneräisyyttä, kun työn taustalla olevat tilanteet ja olosuhteet muuttuvat, työntekijästä saattaa tuntua, että työ ei tule milloinkaan valmiiksi. Kun valmista ei tunnu tulevan, saattaa stressikäyrä nousta omiin sfääreihinsä.

Tulevaisuuden työntekijän toiseksi tärkeäksi ominaisuudeksi nousee kyky löytää omat vahvuusalueensa, taitoa kehittää ja yhdistellä niitä ja muokata niitä vaaditun työtehtävän mukaan. Tämä tarkoittaa myös sitä, että työntekijän tulee olla hyvä tiimin jäsen ja hänellä tulee olla hyvät työyhteisötaidot, jolloin hän pystyy verkostoitumaan ja organisoitumaan tulevaisuuden työkentällä.

Työhyvinvointiin tulee panostaa, sillä hyvinvoiva työntekijä ja työyhteisö ovat tuottavia ja innovatiivisia. Työurien pidentämistavoitteen kannalta on tärkeää, että työttömyysjaksot lyhenevät ja erityisryhmien, esim. maahan muuttaneiden, osatyökykyisten ja vajaatyöllistettyjen mahdollisuudet olla mukana työelämässä varmistetaan. Tämä on inhimillisesti ja yhteiskunnallisesti tärkeää.

Työympäristön käsite on määriteltävä uudelleen työelämän muutoksen vuoksi. Työtä ei enää tehdä ainoastaan työnantajan rakentamassa työympäristössä, vaan asiakkaiden luona, julkisissa tiloissa, kotona yms. Työntekijän tulee kehittää valmiuksiaan kohdata muutosta ja toimia muuttuvissa ympäristöissä. Tämä merkitsee työskentelyajan ja –paikan vapautta työntekijälle. Toisille tämä sopii ja on helppoa, toisille voi olla hyvinkin hankalaa erottaa työ ja vapaa-aika toisistaan. Työntekijän on osattava hallita aikaansa ja rytmittää työtään eli tehtävä ratkaisuja työnteon paikan suhteen ja etsittävä sopivia työn tekemisen muotoja. On opittava hallitsemaan oman työn rajoja ja omaa osaamistaan, sillä kaikkea ei voi, eikä ehdi tehdä tai opetella. Oma työ on rakennettava erilaisista työn, vapaa-ajan ja oppimisen palasista. Yksi työympäristön osa-alue on kognitiivinen ergonomia.

Kognitiivinen ergonomia tarkastelee ihmisen vuorovaikutusta toimintajärjestelmien kanssa tiedonkäsittelyn näkökulmasta. Ihmisen tarkkaavaisuus sekä havainto-, muisti- ja ajattelukyky asettavat reunaehdot ihmisen, työn ja tekniikan vuorovaikutukselle. Sen tavoitteena on toiminnan tehokkuus, sujuvuus ja turvallisuus sekä hyvinvointi työssä. Kognitiiviseen ergonomiaan kuuluvan työmuistin kuormittuminen on uusi ilmiö työelämässä: jos tietoa tulee liian paljon, emme pysty kertailemaan ja työstämään kaikkea tietoa riittävän kauan, jotta se ehtisi tallentua pysyvämmin säiliömuistiin. Tämä tulee esiin unohteluina ja oppimisen vaikeuksina. Kognitiivisen ergonomian tarkoituksena on helpottaa työn tekemistä vähentämällä tietotulvan aiheuttamaa psyykkistä kuormitusta.

Johtajuus on muuttumassa osallistavaksi ja valmentavaksi. Johtajalla on samanaikaisesti monta toimijaa eri verkostoissa johdettavanaan. Työyhteisöt eivät ole niin pysyviä kuin ennen, kasvava vastuu työn löytämisestä ja tekemisestä vaatii työntekijältä paljon. Tämä voi aiheuttaa ahdistusta, huolta toimeentulosta ja merkityksettömyyden tunnetta. Dialogi ja neuvottelutaidot ovat välttämättömiä taitoja sekä esimiesasemassa olevalla että työntekijällä. Dialogissa on tärkeää toisen osapuolen kuunteleminen ja ymmärtäminen sekä omien lähtökohtien kriittinen analysoiminen ja muuttaminen tilanteen niin vaatiessa.

Toisaalta muuttuva työ voikin tarkoittaa kehitystä parempaan. Voisiko koneiden tai tekniikan käyttö tarkoittaa, että olisi aikaa enemmän kohdata ihminen? Kun lapsi leimaa itsensä päiväkodin kellokortilla, sinä olet heti vastassa vain häntä varten, sinun ei tarvitse käyttää aikaasi tietokoneella merkitsemässä kuka tuli päiväkotiin ja milloin. Jos ateriarobotin käyttäminen tarkoittaisikin, että sinä ehtisit istua vanhuksen kanssa hetkeksi. Vanhus saisi tärkeän keskusteluhetken päiväänsä ja sinä voisit oikeasti hetken istahtaa työpäivän lomassa ja kuunnella asiakasta. Eikö tämä lisäisi työhyvinvointiakin?

Teksti: Terhi Mäkkeli ja Riikka Hajdinaj

Rinnakkain – Suomen ja Slovenian sosiaalipalvelut tarkastelussa

Muuttuva toimintaympäristö-kurssin oppimistehtävän yhteydessä perehdyimme Slovenian sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmään. Tarkoituksemme oli saada kattava kuva sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä ja tulevaisuudesta mutta päädyimme tarkastelemaan lähemmin päihdehuoltoa ja kehitysvammaisten asumispalveluiden järjestämistä. Käyttämämme materiaalit (EU:n maaraportit ja valtiokohtaiset tilastot) osoittautuivat yllättävän vaikealukuisiksi ja siksi pitäydyimme aiheissa, jotka olivat itsellemme jo entuudestaan tuttuja. Maakohtaisiin toimintatapoihin perehtyminen oli mielenkiintoista ja faktat yllättivät. Tiedot myös herättivät myötätuntoa, jonkinasteista kansallisylpeyttä ja nostivat mieleen useamman jatkokysymyksen.

 

Kehitysvammaisten asumispalvelut

Alaikäisten kehitysvammaisten asumispalvelut järjestetään Suomessa niin, että alaikäiset asuvat pääsääntöisesti vanhempien kanssa kotona. Päivähoidossa lapset käyvät lähtökohtaisesti lähipäiväkodissa. Lapsille tehdään erityisen tuen tarpeen arviointi, jonka mukaan päivähoitoa toteutetaan tarpeen mukaan tuetusti. Tuki voi olla esimerkiksi avustamista, apuvälineiden käyttöä, valittujen toimintojen eriyttämistä rauhallisemman ympäristön takaamiseksi tai sisällön soveltamista. Mikäli tuen tarpeen aste arvioidaan korkeaksi, voidaan päivähoito ja varhaiskasvatus toteuttaa pien- tai erityisryhmässä tai erityispäiväkodissa.

Samoin lapsi käy peruskoulun lähtökohtaisesti lähikoulussa. Erityisen tuen tarpeen arvion mukaan opetus toteutetaan tarpeen mukaan tuetusti. Tuki voi olla avustamisen ja apuvälineiden lisäksi esimerkiksi sovellettuja oppimateriaaleja, sovellettua aikataulua tai osin eriytettyä opetusta. Erityisen tuen tarpeen asteen ollessa korkea, arvioidaan olisiko lapsen edun mukaista opiskella pien-, tai erityisryhmässä tai erityiskoulussa.

Vanhempien kanssa pääsääntöisesti asuva alaikäinen lapsi voi käydä lyhytaikaisilla jaksoilla esimerkiksi laitosmuotoisissa hoitopaikoissa. Lyhytaikaiset jaksot ja tukijaksot tarkoittavat sitä, että mikäli lapsella on esimerkiksi vaikeampi kausi kuten toistuvaa valvomista tai toimivan lääkehoidon etsimistä, lapsi voi olla tarpeen mukaan hoitopaikassa lyhyen ajan esimerkiksi muutaman viikon ajan. Samoin lapsi voi olla tukijaksolle, mikäli esimerkiksi perheessä tapahtuu jotain yllättävää, kuten vanhemman sairastuminen tai muu tapahtuma, mikä estää lapsen kotihoidon.

Pysyvä asuminen laitoksessa on harvinaisempaa Suomessa. Vuodesta 2000 vuoteen 2014 vuosittainen alaikäisten pysyväsi laitoksissa asuvien määrä on vakiintunut n 115 lapseen. Nämä lapset ovat pääsääntöisesti monivammaisia tai syvästi kehitysvammaisia, joiden hoito on hyvin vaativaa ja ympärivuorokautista. Laitosmuotoista hoitoa ollaan Suomessa ajamassa alas ja tavoitteena onkin että vuonna 2020 kaikki laitospaikat on purettu. Jatkossa laitosasukkaat sijoitetaan avohoidon piiriin tai tarpeen mukaan soveltuvaan hoitopaikkaan.

Nuorten kehitysvammaisten itsenäistymisen harjoittelu aloitetaan yksilö- ja perhekohtaisesti. Osalle se voi tarkoittaa, että noin 15-vuotiaana aloitetaan viikonloppukyläilyt asumispalvelussa, johon sitten sopivaksi katsottuna ajankohtana muutetaan kokonaan. Toiset asuvat vanhempien kanssa täysi-ikäiseksi tai vaikkapa hyvinkin iäkkääksi saakka.

Sloveniassa kehitysvammaiset alaikäiset asuvat vanhempien kanssa kotona. Mikäli lapsilla on lähinnä fyysinen vamma, voivat he käydä lähipäiväkotia ja -peruskoulua. Mikäli heillä on muuta kehitysvammaisuutta, on olemassa vaihtoehto muuttaa laitokseen, jossa järjestetään myös koulunkäynti. Sloveniassa on omat koululliset laitokset lievästi kehitysvammaisille, syvästi kehitysvammaisille, kuulo- ja näkövammaisille sekä käytöshäiriöisille. Vuonna 2006 näissä laitoksissa asui pysyvästi 980 lasta, joista vajaa kolmannes oli alle kymmenen vuotiaita. Näiden lisäksi Sloveniassa on kuusi laitospaikkaa mielenterveydenongelmista kärsiville lapsille, niissä asuu pysyvästi 465 lasta. Lastensuojelun kautta sijoitetut lapset ovat erikseen näiden tilastojen ulkopuolella.

Vammaisten lasten laitosasuminen on yleinen toimintatapa Sloveniassa. Lapset saavat hoitoa ja niissä on järjestetty koulunkäyntimahdollisuus sekä siellä asuville, että lähialueen päivittäin vieraileville lapsille. Tämä on paras toimintapa, jonka maa tässä tilanteessa pystyy järjestämään. Suomessakin kehitysvammaisten asuminen järjestettiin hyvin samankaltaisesti vielä muutamia vuosikymmeniä takaperin, ja tänä päivänä lastenhoitoa ja asumista pyritään kehittämään nykyisestä. Mielenkiinnolla seuraamme, miten asian hoito kehittyy tulevina vuosikymmeninä.

 

Slovenian päihdepalvelujärjestelmässä korostuu avohoidon merkitys

Slovenian ja Suomen päihdepalvelujärjestelmässä on suuria eroja ja suhtautuminen päihteisiin ylipäänsä on erilaista Suomeen verrattuna. Sloveniassa huumausaineiden hallussa pito (ns. omaan käyttöön) ei ole rikos vaan rike, josta sakotetaan tai annetaan korkeintaan viisi päivää vankeutta. Lisäksi Slovenia hyödyntää ns. Portugalin mallia siinä, että rangaistuksen määrää voidaan pienentää, mikäli päihteiden käyttäjä on motivoitunut ja sitoutunut hoitoon.

Vuonna 2013 Slovenian parlamentti on keskustellut marijuanan laillistamisesta mutta tuolloin marijuanaa ei vielä laillistettu. Marijuana kuitenkin siirrettiin ensimmäisestä ”päihderyhmästä” ryhmään kaksi. Ryhmiä on yhteensä kolme: ensimmäisessä ryhmässä ovat erittäin vaaralliset huumeet (very dangerous), kuten heroiini ja kokaiini. Toisessa ryhmässä ovat hyvin vaaralliset huumeet (highly dangerous) eli marijuanan lisäksi muun muassa amfetamiini ja metamfetamiini. Kolmannessa ryhmässä ovat keskivaaralliset huumeet (medium dangerous) esimerkiksi bentsodiatsepiinit.

Slovenian päihdepalveluissa pääpaino näyttäisi olevan avohoidossa. Sloveniassa on yhteensä 19 hoitoyksikköä, jotka tarjoavat avohoitopalveluja, esimerkiksi yksilökeskusteluja, palveluja läheisille ja hoidonsuunnittelua. Kyseisissä avohoitoyksiköissä toteutetaan edellä mainittujen lisäksi myös korvaushoitoa. Sloveniassa korvaushoitoon on yhdistetty omahoitajuustyöskentelyä ja vertaistukiryhmiä. Korvaushoidon myötä päihteiden käyttäjien ryhmä ikääntyy ja tulevaisuudessa heille suunnattuja palveluja onkin tarkoitus kehittää. Suomessa päihdehoitoon yhdistetäänkin usein asumispalveluja, työtoimintaa ja esimerkiksi A-killan tapaisten yhdistysten tuottamaa vapaa-ajan toimintaa. European Monitoring Centre for Drugs and Drug Addictionin (EMCDDA) raportit kertovat, että Sloveniassa päihdepalvelujärjestelmässä työskentelee pääasiassa sairaanhoitajia, lääkäreitä ja psykologeja. Suomessa taas päihteiden käyttäjien kanssa työskentelee runsaasti sosionomeja, joten sosiaalinen näkökulma otetaan huomioon erityisen hyvin. Voisiko sosiaalialan ammattilaisten käyttäminen Slovenian päihdepalvelujärjestelmässä saada aikaa uudenaikaisten palveluiden innovointia?

Slovenian on tulevaisuudessa tarkoitus kehittää myös raskaana oleville ja perheille suunnattuja päihdepalveluja. Erityistarpeisiin ja kysymyksiin pystytään tällä hetkellä vastaamaan heikosti, kun taas samaan aikaan naisten määrä korvaushoidossa on lisääntyy. Sloveniassa voitaisiin kokeilla esimerkiksi tamperelaisen Päiväperhon tapaista toimintaa, jossa raskaana olevien ja perheiden päihdepalvelut on keskitetty yhteen paikkaan. Päiväperho vastaa myös raskaana olevien korvaushoidosta.

Slovenian väestöstä 0,16% on korvaushoidossa (2013) kun taas Suomen väestöstä korvaushoidossa on ollut vuonna 2013 vain 0,05%. Ero on suuri ja osoittaa hyvin, miten isossa roolissa avohoito Sloveniassa on. Laitoshoitoa tarjotaan ainoastaan Ljubljanan sairaalan päihdehoitoon erikoistuneella osastolla. Suomessa on aikaisemmin pitkään korostunut laitoshoidon merkitys mutta viime vuosina myös Suomessa on siirrytty kohti avohoitoa. A-klinikkasäätiön vuosiraporteista on viime vuosina luettavissa laitoshoidon käytön vähentyminen ja samaan aikaan uusia avohoidon muotoja suunnitellaan ja kilpailutetaan. Suomessa on kuitenkin järjestetty ja kehitetty muita, edellä mainitun kaltaisia, päihteiden käyttäjille suunnattuja palveluita jo pitkään. Näitä hyödyntämällä päihteiden käyttäjä otetaan huomioon kokonaisuutena ja pelkän päihdeongelman sijaan pystytään asiakasta kuntouttamaan psykososiaalisesti.

 

Kirjoittajat Heidi Paloniemi ja Anna Virtanen

Tampereen kaupungin palvelut muutoksessa

Puhutaan muutoksesta, tulevasta sote-uudistuksesta ja keskustelua virittävät erilaiset mielipiteet. Muutos on todellinen ja väistämätön. Tampereella kaupungin palvelu- ja organisaatiorakennetta on myös haluttu uudistaa. Organisaatiorakennetta muutettiin, koska tilaaja-tuottajamallista haluttiin luopua ja kehittää nykyistä pormestarimallia.  Myös lähestyvä sote-uudistus vaikutti uuden toimintamallin kehittämiseen. Kaupungin palvelurakennetta on haluttu muuttaa siten, että painopistettä raskaammista palveluista on siirretty entistä enemmän ennaltaehkäiseviin palveluihin ja eri-ikäisen palveluita tuodaan samaan paikkaan. Kokonaisuudessaan kehittämisen tavoitteena on vaikuttavammat ja kustannustehokkaammat palvelut.

Tampereen kaupungin organisaatio aloitti vuoden 2017 alussa uudessa toimintamallissa. Toimintamallin kehittämisessä ei ollut kyse ainoastaan organisaatiorakenteen muutoksesta vaan myös toimintatapoja haluttiin uudistaa. Kokonaisvaltainen muutos luo haasteita sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille, mutta se luo myös hyvät mahdollisuudet tulevaisuuden palveluille. Kokonaisuudessaan uusi toimintamalli otetaan käyttöön 1.6.2017, jolloin uudet poliittiset luottamuselimet aloittavat toimintansa keväällä olevien kuntavaalien jälkeen. Uudessa toimintamallissa palvelut tuotetaan kolmella eri palvelualueella; hyvinvoinnin, kaupunkiympäristön sekä elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualeilla.

Organisaatiorakenteen lisäksi myös palvelurakennetta on haluttu kehittää, jotta palvelut kohdentuvat oikein ja oikea-aikaisesti. Kehittämistyötä kutsutaan palvelumallityöksi, jossa palveluita kehitetään yhdessä kuntalaisten, yritysten, yhdistysten ja kunnan toimijoiden kesken. Uudenlaisella tavalla kehittää tavoitellaan asiakaslähtöisempiä palveluita sekä läpinäkyvää yhteiskehittämistä. Yhdessä kehittämällä pystytään huomioimaan palvelurakenteen eri näkökulmat. Suunnittelussa huomioidaankin kokonaisvaltaisesti kaikki palvelut päivähoidosta vanhuspalveluihin sekä terveydestä kulttuuriin vuoteen 2025 saakka. Kehittämisessä huomioidaan lisäksi alueen tilat, maankäyttö, asuminen ja joukkoliikenne, joita ei aiemmin ole yhdistetty sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämiseen. Palvelumallityön edistämiseksi on järjestetty runsaasti asukastilaisuuksia eri alueilla sekä perustettu aluetoimijaverkostoja kehittämään tulevaisuuden palveluja.

Palvelumallityöhön keskeisenä osana kuuluvat Hyvinvointikeskukset ja Lähitorit, joiden tarkoituksena on tukea alueiden kaikenikäisten asukkaiden hyvinvointia. Keskuksia toteutetaan monitoimijaisesti yhdessä alueen asukkaiden ja toimijoiden kanssa. Uuden palvelurakenteen palvelumallityön ideologia näkyy siis konkreettisesti ihmisten arjessa. Palvelumallityössä tavoitteena on keskittää hyvinvointiin liittyvät ohjaus ja neuvonta yhteen pisteeseen sekä kehittää sähköisiä palveluja. Hyvinvointikeskukset ja Lähitorit muotoutuvat alueesta riippuen eri näköisiksi alueiden asukkaiden tarpeiden mukaisesti.

Mitä Hyvinvointikeskuksissa ja Lähitoreilla sitten on? Hyvinvointikeskuksissa on monenlaisia palveluita saman katon alla, esimerkiksi vanhusten päivä- ja palvelukeskustoiminta, neuvola, kirjasto, terveysasema, ohjaus- ja neuvontapiste sekä kaupallisia palveluita. Hyvinvointikeskukset sijoittuvat aluekeskuksiin, joihin on helppo tulla. Tällä hetkellä toiminnassa olevia Hyvinvointikeskuksia ovat Koilliskeskus ja Lielahtikeskus. Muut tulevaisuuden hyvinvointikeskukset on suunniteltu sijoittumaan Tesoman, Peltolammin ja Hervannan alueille.

Lähitorit ovat Hyvinvointikeskuksia pienempiä, matalan kynnyksen palvelupisteitä. Ne muodostetaan jonkin jo olemassa olevan palvelun yhteyteen. Lähitoreilla on muun muassa ohjausta ja neuvontaa, yhteisiä tiloja, ryhmätoimintaa, ateriapalveluita sekä yksityisiä ja yhdistysten tarjoamia palveluita. Lähitorien tavoitteena on tukea alueellista hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä. Toimintaa luodaan Lähitorin toimijaverkoston ja alueen asukkaiden kanssa. Lähitori on enemmänkin alueen yhteinen mahdollisuuksien toimintaympäristö.

Palveluiden tulee kehittyä jatkuvasti tarpeiden ja yhteiskunnallisten muutosten mukaisesti -mikään ei ole siis yhtä varmaa kuin muutos. Tampereella kehittämisessä on ymmärretty yhteiskehittämisen mahdollisuudet ja hyödyt. Palvelumallityön etuna voidaan nähdä olevan muun muassa sukupolvien välisen kuilun madaltuminen, kun saman ikäiset osallistuvat yhteiseen toimintaan. Toisaalta tämä taas luo oman haasteensa; millainen toiminta on riittävän houkuttelevaa ja kaikille soveltuvaa, jotta kaikenikäiset osallistuvat? Osa toimintaan osallistuvista haluaa, että mukana on eri-ikäisiä ja osa taas haluaisi toimia ainoastaan ikäistensä kanssa. Kaikkia ei voida aina miellyttää, mutta toiveena olisi, että kaikille löytyisi jotakin mielekästä toimintaa. Uusi tapa suunnitella ja kehittää palveluita yhdessä luo hyvän pohjan tulevaisuuden palveluille. Muutos haastaa työntekijöitä uudella tavalla, mutta antaa samalla mahdollisuudet innovatiivisuudelle ja uuden luomiselle asiakaslähtöisesti.

 

Kirjoittanut Taru Malinen ja Katja Hakkarainen

Lähde: Tampereen kaupungin verkkosivut