Muuttuva toimintaympäristö-kurssin oppimistehtävän yhteydessä perehdyimme Slovenian sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmään. Tarkoituksemme oli saada kattava kuva sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä ja tulevaisuudesta mutta päädyimme tarkastelemaan lähemmin päihdehuoltoa ja kehitysvammaisten asumispalveluiden järjestämistä. Käyttämämme materiaalit (EU:n maaraportit ja valtiokohtaiset tilastot) osoittautuivat yllättävän vaikealukuisiksi ja siksi pitäydyimme aiheissa, jotka olivat itsellemme jo entuudestaan tuttuja. Maakohtaisiin toimintatapoihin perehtyminen oli mielenkiintoista ja faktat yllättivät. Tiedot myös herättivät myötätuntoa, jonkinasteista kansallisylpeyttä ja nostivat mieleen useamman jatkokysymyksen.

 

Kehitysvammaisten asumispalvelut

Alaikäisten kehitysvammaisten asumispalvelut järjestetään Suomessa niin, että alaikäiset asuvat pääsääntöisesti vanhempien kanssa kotona. Päivähoidossa lapset käyvät lähtökohtaisesti lähipäiväkodissa. Lapsille tehdään erityisen tuen tarpeen arviointi, jonka mukaan päivähoitoa toteutetaan tarpeen mukaan tuetusti. Tuki voi olla esimerkiksi avustamista, apuvälineiden käyttöä, valittujen toimintojen eriyttämistä rauhallisemman ympäristön takaamiseksi tai sisällön soveltamista. Mikäli tuen tarpeen aste arvioidaan korkeaksi, voidaan päivähoito ja varhaiskasvatus toteuttaa pien- tai erityisryhmässä tai erityispäiväkodissa.

Samoin lapsi käy peruskoulun lähtökohtaisesti lähikoulussa. Erityisen tuen tarpeen arvion mukaan opetus toteutetaan tarpeen mukaan tuetusti. Tuki voi olla avustamisen ja apuvälineiden lisäksi esimerkiksi sovellettuja oppimateriaaleja, sovellettua aikataulua tai osin eriytettyä opetusta. Erityisen tuen tarpeen asteen ollessa korkea, arvioidaan olisiko lapsen edun mukaista opiskella pien-, tai erityisryhmässä tai erityiskoulussa.

Vanhempien kanssa pääsääntöisesti asuva alaikäinen lapsi voi käydä lyhytaikaisilla jaksoilla esimerkiksi laitosmuotoisissa hoitopaikoissa. Lyhytaikaiset jaksot ja tukijaksot tarkoittavat sitä, että mikäli lapsella on esimerkiksi vaikeampi kausi kuten toistuvaa valvomista tai toimivan lääkehoidon etsimistä, lapsi voi olla tarpeen mukaan hoitopaikassa lyhyen ajan esimerkiksi muutaman viikon ajan. Samoin lapsi voi olla tukijaksolle, mikäli esimerkiksi perheessä tapahtuu jotain yllättävää, kuten vanhemman sairastuminen tai muu tapahtuma, mikä estää lapsen kotihoidon.

Pysyvä asuminen laitoksessa on harvinaisempaa Suomessa. Vuodesta 2000 vuoteen 2014 vuosittainen alaikäisten pysyväsi laitoksissa asuvien määrä on vakiintunut n 115 lapseen. Nämä lapset ovat pääsääntöisesti monivammaisia tai syvästi kehitysvammaisia, joiden hoito on hyvin vaativaa ja ympärivuorokautista. Laitosmuotoista hoitoa ollaan Suomessa ajamassa alas ja tavoitteena onkin että vuonna 2020 kaikki laitospaikat on purettu. Jatkossa laitosasukkaat sijoitetaan avohoidon piiriin tai tarpeen mukaan soveltuvaan hoitopaikkaan.

Nuorten kehitysvammaisten itsenäistymisen harjoittelu aloitetaan yksilö- ja perhekohtaisesti. Osalle se voi tarkoittaa, että noin 15-vuotiaana aloitetaan viikonloppukyläilyt asumispalvelussa, johon sitten sopivaksi katsottuna ajankohtana muutetaan kokonaan. Toiset asuvat vanhempien kanssa täysi-ikäiseksi tai vaikkapa hyvinkin iäkkääksi saakka.

Sloveniassa kehitysvammaiset alaikäiset asuvat vanhempien kanssa kotona. Mikäli lapsilla on lähinnä fyysinen vamma, voivat he käydä lähipäiväkotia ja -peruskoulua. Mikäli heillä on muuta kehitysvammaisuutta, on olemassa vaihtoehto muuttaa laitokseen, jossa järjestetään myös koulunkäynti. Sloveniassa on omat koululliset laitokset lievästi kehitysvammaisille, syvästi kehitysvammaisille, kuulo- ja näkövammaisille sekä käytöshäiriöisille. Vuonna 2006 näissä laitoksissa asui pysyvästi 980 lasta, joista vajaa kolmannes oli alle kymmenen vuotiaita. Näiden lisäksi Sloveniassa on kuusi laitospaikkaa mielenterveydenongelmista kärsiville lapsille, niissä asuu pysyvästi 465 lasta. Lastensuojelun kautta sijoitetut lapset ovat erikseen näiden tilastojen ulkopuolella.

Vammaisten lasten laitosasuminen on yleinen toimintatapa Sloveniassa. Lapset saavat hoitoa ja niissä on järjestetty koulunkäyntimahdollisuus sekä siellä asuville, että lähialueen päivittäin vieraileville lapsille. Tämä on paras toimintapa, jonka maa tässä tilanteessa pystyy järjestämään. Suomessakin kehitysvammaisten asuminen järjestettiin hyvin samankaltaisesti vielä muutamia vuosikymmeniä takaperin, ja tänä päivänä lastenhoitoa ja asumista pyritään kehittämään nykyisestä. Mielenkiinnolla seuraamme, miten asian hoito kehittyy tulevina vuosikymmeninä.

 

Slovenian päihdepalvelujärjestelmässä korostuu avohoidon merkitys

Slovenian ja Suomen päihdepalvelujärjestelmässä on suuria eroja ja suhtautuminen päihteisiin ylipäänsä on erilaista Suomeen verrattuna. Sloveniassa huumausaineiden hallussa pito (ns. omaan käyttöön) ei ole rikos vaan rike, josta sakotetaan tai annetaan korkeintaan viisi päivää vankeutta. Lisäksi Slovenia hyödyntää ns. Portugalin mallia siinä, että rangaistuksen määrää voidaan pienentää, mikäli päihteiden käyttäjä on motivoitunut ja sitoutunut hoitoon.

Vuonna 2013 Slovenian parlamentti on keskustellut marijuanan laillistamisesta mutta tuolloin marijuanaa ei vielä laillistettu. Marijuana kuitenkin siirrettiin ensimmäisestä ”päihderyhmästä” ryhmään kaksi. Ryhmiä on yhteensä kolme: ensimmäisessä ryhmässä ovat erittäin vaaralliset huumeet (very dangerous), kuten heroiini ja kokaiini. Toisessa ryhmässä ovat hyvin vaaralliset huumeet (highly dangerous) eli marijuanan lisäksi muun muassa amfetamiini ja metamfetamiini. Kolmannessa ryhmässä ovat keskivaaralliset huumeet (medium dangerous) esimerkiksi bentsodiatsepiinit.

Slovenian päihdepalveluissa pääpaino näyttäisi olevan avohoidossa. Sloveniassa on yhteensä 19 hoitoyksikköä, jotka tarjoavat avohoitopalveluja, esimerkiksi yksilökeskusteluja, palveluja läheisille ja hoidonsuunnittelua. Kyseisissä avohoitoyksiköissä toteutetaan edellä mainittujen lisäksi myös korvaushoitoa. Sloveniassa korvaushoitoon on yhdistetty omahoitajuustyöskentelyä ja vertaistukiryhmiä. Korvaushoidon myötä päihteiden käyttäjien ryhmä ikääntyy ja tulevaisuudessa heille suunnattuja palveluja onkin tarkoitus kehittää. Suomessa päihdehoitoon yhdistetäänkin usein asumispalveluja, työtoimintaa ja esimerkiksi A-killan tapaisten yhdistysten tuottamaa vapaa-ajan toimintaa. European Monitoring Centre for Drugs and Drug Addictionin (EMCDDA) raportit kertovat, että Sloveniassa päihdepalvelujärjestelmässä työskentelee pääasiassa sairaanhoitajia, lääkäreitä ja psykologeja. Suomessa taas päihteiden käyttäjien kanssa työskentelee runsaasti sosionomeja, joten sosiaalinen näkökulma otetaan huomioon erityisen hyvin. Voisiko sosiaalialan ammattilaisten käyttäminen Slovenian päihdepalvelujärjestelmässä saada aikaa uudenaikaisten palveluiden innovointia?

Slovenian on tulevaisuudessa tarkoitus kehittää myös raskaana oleville ja perheille suunnattuja päihdepalveluja. Erityistarpeisiin ja kysymyksiin pystytään tällä hetkellä vastaamaan heikosti, kun taas samaan aikaan naisten määrä korvaushoidossa on lisääntyy. Sloveniassa voitaisiin kokeilla esimerkiksi tamperelaisen Päiväperhon tapaista toimintaa, jossa raskaana olevien ja perheiden päihdepalvelut on keskitetty yhteen paikkaan. Päiväperho vastaa myös raskaana olevien korvaushoidosta.

Slovenian väestöstä 0,16% on korvaushoidossa (2013) kun taas Suomen väestöstä korvaushoidossa on ollut vuonna 2013 vain 0,05%. Ero on suuri ja osoittaa hyvin, miten isossa roolissa avohoito Sloveniassa on. Laitoshoitoa tarjotaan ainoastaan Ljubljanan sairaalan päihdehoitoon erikoistuneella osastolla. Suomessa on aikaisemmin pitkään korostunut laitoshoidon merkitys mutta viime vuosina myös Suomessa on siirrytty kohti avohoitoa. A-klinikkasäätiön vuosiraporteista on viime vuosina luettavissa laitoshoidon käytön vähentyminen ja samaan aikaan uusia avohoidon muotoja suunnitellaan ja kilpailutetaan. Suomessa on kuitenkin järjestetty ja kehitetty muita, edellä mainitun kaltaisia, päihteiden käyttäjille suunnattuja palveluita jo pitkään. Näitä hyödyntämällä päihteiden käyttäjä otetaan huomioon kokonaisuutena ja pelkän päihdeongelman sijaan pystytään asiakasta kuntouttamaan psykososiaalisesti.

 

Kirjoittajat Heidi Paloniemi ja Anna Virtanen