Kuukausi: joulukuu 2018

Välittämisen ja vuorovaikutuksen kulttuuri osaksi nuorten kanssa työskentelyä 

  

Anne-Mari Ellilä, Katja Huhtiniemi, Anne-Mari Rauhamäki  

“No hyvä sun on puhuu, kun sä et tiedä, miltä musta tuntuu.”  

Sosiaalialan työkenttä on laaja, mutta yksi asia on ja pysyy – ihmisten kohtaaminen on tärkeä osa sitä. Vaikka elämme digitalisoitumisen aikakautta, joka tuo mukanaan paljon hyviä muutoksia, ei robotti voi täysin korvata hyviä vuorovaikutustaitoja ja asiakkaan aitoa kohtaamista. 

Moni työuramme aikana kohdatuista asiakkaista on tuonut esiin aiempien tai nykyisten työntekijöiden erilaiset tavat kohdata asiakas. Varmasti jokainen meistä voi allekirjoittaa samoja huomioita. Yksi on voinut kokea, että hänen asiansa on mennyt kuin kuuroille korville, toiselle on jäänyt mieleen pieni myötätuntoinen ele kriisin keskellä. Ei siis ole yhdentekevää, miten kohtaamme toisemme, päinvastoin: aito kohtaaminen ja myötätunnon osoitus jää mieleen. Niinpä esimerkiksi kiire ja ”minä kyllä tiedän kaiken”-asennoituminen eivät saisi näkyä näissä kohtaamisissa. 

Psykoterapeutti Maaret Kallio toteaa kirjassaan “Inhimillisiä kohtaamisia”, että kun ihmisellä on varaa kuunnella toista, ei häntä tarvitse jyrätä tietämällä. Tämä on hyvä ohjenuora kaikissa vuorovaikutustilanteissa. Vaikka sosiaalialan ammattilaisena olemmekin asiantuntijaroolissa jakamassa tietoa, on yhtä tärkeää, ellei jopa tärkeämpää, pysähtyä kuuntelemaan, mitä asiakkaallamme on sydämellään. Uskallus pysähtyä, kuunnella ja kestää hiljaisuutta on merkityksellistä luottamuksellisen asiakassuhteen syntymiselle. 

 

“Hei, hei, mitä kuuluu?” 

Nuorten kanssa työskennellessä tarvitaan herkkää korvaa, läsnäoloa ja kykyä antaa tilaa nuorelle kertoa vapaasti omista tuntemuksistaan. Nuori ei välttämättä kaipaa valmiita vastauksia omiin huolenaiheisiinsa, vaan kokemuksen siitä, että hänet kohdataan tasavertaisesti omana itsenään.  

Välittämisen kulttuuri peruskouluissa on nykyään vähentynyt.  Välittäviä aikuisia on aivan liian vähän. Tämä johtuu suurelta osalta taloudellisista syistä, koska kunnan budjetti ei riitä kaikkeen ja väärissä paikoissa säästetään. Opiskeluhuollon jakaantuminen useampaan eri kouluun lisää ongelmaa, ja henkilökuntaresursseissa säästetään. Terveydenhoitaja, psykologi ja kuraattori eivät välttämättä ole aina tavoitettavissa, koska työskentelevät useammassa eri koulussa, ja ovat todella työllistettyjä. Myös eri tahojen välisessä yhteistyössä voi olla ongelmia. Psykologien työllistymistilanne on hyvä, ja valitettavasti vaihtuvuus on kouluyhteisöissä suurta. Jatkuvuus toiminnassa kärsii, ja se vaikuttaa oppilaan jaksamiseen, joka tarvitsisi pärjätäkseen kokonaisvaltaista, jatkuvaa ja saumatonta tukea.  Kuntien budjetit rajaavat paljon myös muiden toimijoiden, kuten esimerkiksi koulunkäynninohjaajien ja koulusosionomien palkkaamista. 

 

“Kun puolimatkassa joka paikkaan aina joudun eksyksiin.” 

Opettajilla tulisi olla herkkyyttä havainnoida oppilaan tuen tarpeet kokonaisvaltaisesti ja osaamista ohjata häntä tarvittavan tuen piiriin; pelkkä pedagoginen osaaminen ei enää riitä. Haasteita tällaiselle työskentelylle aiheuttavat suuret ryhmäkoot, erityisoppilaiden integrointi yleisopetuksen ryhmiin, erityisopetuksen vähyys sekä varhaisen puuttumisen puuttuminen.  

Tunteen luominen siitä että, sinä riität ja olet tärkeä sellaisena kuin olet, ei mahdollistu. Häiriökäyttäytyminen ja ongelmat lisääntyvät. Kouluryhmässä työrauha, opiskelumotivaatio ja yhteishenki ovat suuressa vaarassa. 

Koulumaailmaa tarkasteltaessa nostaa Ulla Piironen-Malmi esiin kirjassaan “Välittämisen pedagogiikka”, että esimerkiksi opettajan kasvatuksellista tyyliä tutkitaan ja korostetaan liian harvoin, vaikka se on merkittävä tekijä oppilaan sopeutumattomuudessa. Opettajan tärkeä tehtävä opetustyön ohella olisi saada nuori kokemaan itsensä onnistuneeksi ja riittäväksi. Jos tämä ei toteudu opettajan taholta, nousee esimerkiksi koulun kasvatusohjaajan tai perhetyöntekijän rooli entistä tärkeämmäksi. Lapset ja nuoret tarvitsevat päivittäin kokemuksia, joissa he tuntevat tulevansa hyväksytyiksi, heitä kunnioitetaan ja heistä välitetään. Vanhemmat ovat tässä asiassa ykkösroolissa, mutta muiden toimijoiden merkitys korostuu, jos nuori kokee, ettei saa tarvitsemaansa arvostusta ja kunnioitusta omassa kodissaan.  

 

“Moni paikka kutsuu. Minnekään mä kuulu en.”  

Epätoivotut ryhmäilmiöt ovat nostaneet päätään nuorten keskuudessa. Ryhmään ja joukkoon kuulumisen tunne, se että tulet hyväksytyksi jossain yhteisössä, on nuorille tärkeää. Toimintaan mennään mukaan, vaikka se ei olisi eettistä, ja ymmärrystä ilmiöistä ei löytyisi. Kunhan saa tunteen, että kuuluu johonkin.  

Koulussa toimivien aikuisten määrää tulisi lisätä nykyisestä, jotta ennaltaehkäisevä työ mahdollistuisi. Koulunkäynninohjaajilla ja muilla toimijoilla, kuten esimerkiksi koulusosionomeilla on suuri kysyntä nykymaailman kouluissa. Kuraattorit, psykologit ja terveydenhoitajat ovat tällä hetkellä ylityöllistettyjä. Tarvittaisiin enemmän matalan kynnyksen toimijoita, jotka toimivat jokapäiväisessä arjessa: ovat läsnä oppitunneilla ja välitunneilla. Myös moniammatillinen verkostotyö, ja sen kehittämien arjen toiminnassa olisi paikallaan. Uudenlaisen yhteistyön luominen ja kehittäminen koulun ja nuorisotoimen, etsivän nuorisotyön, seurakunnan ja nuorisoasemien välillä koko yhteiskunnan tasolla, voisi olla se puuttuva palanen nykypäivän haastaviin tilanteisiin. 

 

“Meistä jokainen on polku jonnekin.” 

Yhteisöllisyys, välittämisen kulttuuri ja yhteisvastuu kasvatustyössä ovat nykypäivänä asioita, joista pitäisi puhua enemmän eri yhteisöissä. Niiden tulisi myös olla pohja kaikelle asiakaspalvelulle, sekä sen kehittämiselle, alalla kuin alalla sosiaalityössä. 

Nuoren hätähuuto on usein äänetön. Nuorten kanssa toimivalta aikuiselta vaaditaan herkkyyttä tunnistaa oikea hetki, jolloin lähestyä nuorta. Pienikin sana tai teko voi olla ratkaiseva. Nuorten kanssa työtä tekevien, sekä myös vanhempien, tärkeimmistä tehtävistä on opastaa nuorta tulevaan ja asettaa rajoja. Nuori tarvitsee tukea erityisesti kohdattuaan suuria pettymyksiä, ja kokiessaan toivottomuuden tunnetta siitä, etteivät asiat enää voi muuttua paremmaksi.   Yksikin aidosti kiinnostunut ja nuoreen arvostavasti suhtautuva aikuinen voi pelastaa tilanteen ja auttaa kääntämään tulevaisuuden suunnan. Nuorella tulisi olla tunne, ettei häntä hylätä, vaikka hän joskus epäonnistuisikin. Jokainen hänet kohtaava aikuinen, tapahtui kohtaaminen sitten missä roolissa tahansa, on tässä asiassa avainasemassa. 

 

 

 

Lähteet:  

Kallio, M. 2017. Inhimillisiä kohtaamisia. WSOY. 

Pessi, A., Martela F., Paakkanen, M. (toim.) 2017. Myötätunnon mullistava voima. PS-kustannus. 

Piironen-Malmi, U., Strömberg, S. 2008. Välittämisen pedagogiikka. Tammi.  

Väliotsikoiden lainaukset Apulannan kappaleista “Mitä kuuluu” ja “Valot pimeyksien reunoilla”. 

 

Vain sosionomi yamk tulevaisuuden työelämää

Marraskuun 23. päivä 2018

Outi Pätsi ja Terhi Noukka

 

Sosiaalialan tämän hetken kuumimmat trendisanat

 

Muutosten aikakausi, sote, yhteiskunnan muutokset, väestön ikääntyminen, maahanmuutto, toimintaympäristön kehittäminen, digitalisaatio, eriarvoisuuden lisääntyminen, kokemusasiantuntija, tekoäly, huono-osaisuus, asiakaslähtöisyys, palveluohjaus, moniasiantuntijuus, kustannustehokkuus ja mitähän vielä? Nämä sanat tuntuvat olevan tämän hetken sosiaalialan kuumia perunoita.

 

Sote mahdollistajana uusiin työtehtäviin?

 

No mutta mitä tekee sosionomi yamk? Odottelee uusia työnkuvia muodostuvaksi soten tiimoilta? Miksipä ei. Nyt on oiva hetki murroksen hetkellä luoda jotakin uutta. Ylempi ammattikorkeatutkinto on vielä melko tuntematon; syynä vielä melko tuore koulutushistoria tai sitten työelämä ei ole ollut vielä löytänyt meitä kunnolla. Mitä me siis tulevina sosionomi yamk: na haluamme? Me haluamme saada arvostusta tunnettavuutta, uusia työpaikkoja ja lisää palkkaa.

 

Mitä työelämä saa meistä sosionomi yamk:sta?

 

No mitä me sitten annamme työelämälle vastapainoksi?

Me edistämme asiakkaittemme hyvinvointia. Osaamme ohjata asiakkaita paremmin räätälöityjen palveluiden pariin. Osaamme tunnistaa asiakkaan palvelutarpeen. Pyrimme tekemään entistä tehokkaammin ennaltaehkäisevää työtä. Osaamme työskennellä moniammatillisissa tiimeissä. Olemme palvelutehokkaista asiantuntijoita. Me hallitsemme tämän hetken trendisanaston ja ymmärrämme niiden merkityksen.

 

Työelämä oletko valmiina; täältä tulee uuden soten aikakauden ammattilaisia hoitamaan Suomen väestöä vauvasta vaariin. Koska se on vain sosionomi yamk:n elämää!

 

LÄHTEET

 

ARENA; Sosionomi tuottaa hyvinvointia läpi elämänkaaren

Ammattikorkeakoulutus sosiaalialan muutoksen edistäjänä

http://www.arene.fi/wp-content/uploads/Raportit/2018/arene_sosionomiselvitys_pitka_raportti_fin.pdf?_t=1526901428

 

TALENTIA; Sosionomi (ylempi AMK) -tutkinnon suorittaneiden urakehitys

https://www.talentia.fi/wp-content/uploads/2017/03/Sosionomi_ylempi_AMK_-tutkinnon_suorittaneiden_urakehitys2.pdf

 

LUMEN;Sosionomi (ylempi AMK) -tutkinnon suorittaneiden paikka ja osaaminen muuttuvilla työmarkkinoilla

https://blogi.eoppimispalvelut.fi/lumenlehti/2018/09/26/sosionomi-ylempi-amk-tutkinnon-suorittaneiden-paikka-ja-osaaminen-muuttuvilla-tyomarkkinoilla/

 

 

Yhdessä vai erikseen?

Kuvitellaan tilanne, että olet jäämässä yksin. Olet joko eronnut tai muuttamassa toiselle paikkakunnalle. Elämä yksinään herättää tunteita. Toisille se voi olla todella kauheaa ja ahdistavaa. Toisille se voi olla ainoa oikea tapa elää. Henkilökohtaisesti asettaudun jälkimmäiselle vaihtoehdolle, mutta en voi kieltää, etteikö yhteisasuminen ajatuksena kiehtoisi.

 

Kommuuniasuminen on asumisen muoto, jossa yhdessä asunnossa asuu useampi henkilö tai perhe, jotka eivät keskenään ole mitään sukua. Kyseessä ei ole perinteinen parisuhde tai sukulaisuussuhde vaan yhteisössä voi asua ystäviä tai tuiki tuntemattomia keskenään täydessä harmoniassa. Kommuunielämä on varsinkin opiskelijoille tuttu asumismuoto erinäisten kimppakämppien ja asuntolojen myötä, mutta millaista elämä kommuunissa onkaan vähän varttuneemmalla iällä, perheellisenä ja työllistyneenä?

 

Kun mietitään perinteistä asumistapaa, sinkut asuvat yleensä yksinään ja vakavamman parisuhteen omaavat yhdessä. Toisinaan myös hyvät ystävykset voivat asua kämppäkavereina pienentääkseen asumisen kuluja. Mutta kun mietimme kommuunia, siellä voi asustaa useampi aikuinen ihminen erilaisista lähtökohdista. Osa voi etsiä väliaikaisasumista esimerkiksi määräaikaisen työn takia, osa voi kaivata elämäänsä seuraa ja ääntä.

 

Mitä hyviä puolia kommuuniasumisessa sitten on?

  • Asumisenkulut pienentyvät, koska kaikki asumiseen liittyvät kulut jaetaan tasan.
  • Seuranpuute ei pääse yllättämään, koska aina on joku lähellä. Tarvittaessa oman huoneen oven voi sulkea, jos haluaa vetäytyä omaan kuoreensa.
  • Siivousmäärä vähenee, kun jokaisella jäsenellä on tietyt säännöt siivousvuorojen järjestämiseksi.
  • Jos sinulta jotain puuttuu, se todennäköisesti löytyy lainattavaksi joltakulta.
  • Jos kommuunissa asuu lapsia, heille löytyy helposti hoitoapua.

 

Kommuuniasuminen ei ole vain tilapäistä asumista. Se on elämäntapa, jossa on tärkeää osata joustaa ja vuorotella. Se on yhteisö, jossa ei ole omia murheita tai iloja vaan asioista keskustellaan. Kommuunissa et ole koskaan yksin. Opit jakamaan asioita. Löydät helposti seuraa yön pikkutuntien filosofisille keskusteluille. Toisinaan joku on saattanut syödä jäätelösi, vaikka olisitkin sen merkannut, mutta kun vähiten sitä odotat, sinulle on saattanut ilmestyä korvaava tuote takaisin pakastimeen.

 

Kommuuniasuminen tuntuu ajatuksena kiehtovalta, mutta rohkenisin silti väittää sen tarvitsevan tietynlaista ihmistyyppiä, jotta sellaiseen asumismuotoon sopeutuisi. Koska henkilökohtaisesti arvostan omaa rauhaa ja sitä, että tavarat löytyvät sieltä minne olen ne jättänyt, en usko kommuunielämisen olevan minua varten. Toisaalta koskaan ei voi tietää, miten paljon kaikesta pitäisi ja mistä kaikesta on jäänyt paitsi, ennen kuin kyseistä asiaa on itse kokeillut.

 

Erno Nevalainen

”No mut eihän se ollu kun yks kuva vaan.”

Sosiaalinen media on tätä päivää. Se näkyy jokapäiväisessä elämässä ja joka puolella. Lähes kaikilla on jonkinlainen älylaite ja yhteys. Myös koulumaailman ikuinen ongelma, kiusaaminen, näkyy vahvasti sosiaalisessa mediassa. Somekiusaaminen on keskuudessamme ja vakava ongelma.

Netissä voi kiusata kasvottomana ja nimettömänä – kynnys kiusata on matalampi

Kuten kiusaaminen yleensäkin, myös somekiusaaminen voi olla hyvin monimuotoista. Kiusaamista voi olla yksinkertaisimmillaan jonkin tietyn someryhmän ulkopuolelle jättäminen, lasta ei esimerkiksi hyväksytä what’s up –ryhmiin jäseneksi missä koko muu luokka on. Pahimmillaan somekiusaaminen on toisen tahallista nolaamista erilaisin menetelmin, kuten valokuvaaminen, valheellisen “totuuden” levittäminen tai videotaltiointi ikävästä tilanteesta. Kiusaamisella haetaan oman egon pönkittämistä ja sosiaalisen aseman turvaamista. Taustalla voi olla kateutta, mutta myöskin ikävä epäonni siitä, että uhri ei sovi muottiin, tavalla tai toisella. Kiusaamistilanteita on joskus vaikea havaita, sillä ne ovat hienovaraisia –katseita ja eristämistä. Vielä vaikeampaa niihin puuttuminen on, kun kiusaaminen tapahtuukin somessa.

10-15-vuotiaista lapsista ja nuorista neljännes on toiminut kiusaamistilanteessa sivustaseuraajana, eli on nähnyt kiusaamista mutta ei ole puuttunut tilanteeseen. Somessa kiusaamisen sivusta seuraaminen on vieläkin yleisempää, sillä tekstit, kuvat ja videot leviävät nopeasti foorumeista toisiin tavoittaen nopeasti ison yleisön. Netissä kynnys osallistua kiusaamiseen on matala, sillä kiusaamiseen on helppo mennä mukaan vain nappia painamalla. Toisen pahaa mieltä ei näe heti, joten ei ole niin helppo tuntea myöskään myötätuntoa kiusattua kohtaan. Netissä tapahtuva kiusaaminen satuttaa ja on yhtä haitallista ja vakavaa kun kasvokkainkin tapahtuva kiusaaminen. On todettu, että oppilaat eivät aina pyydä apua aikuiselta netissä tapahtuvaan kiusaamiseen, koska he kokevat, ettei aikuisella ole kykyä tai keinoja puuttua asiaan. Netissä kiusaaminen olisikin liitettävä kiinteäksi osaksi koulujen kiusaamisen vastaisen työn käytäntöjä ja prosesseja. Koulussa opettaja monesti tuntee molemmat osapuolet, niin kiusaajan kun kiusatunkin. Opettajan tuleekin puuttua välittömästi havaittuun kiusaamiseen, jos hän epäilee, havaitsee tai joku tulee kertomaan esim. nettikiusaamisesta. Lasten ja nuorten tietoisuuteen on myös tärkeää tuoda asian vakavuus. Kiusaaminen voi täyttää rikoksen tunnusmerkit. Rikosnimikkeitä voivat olla esimerkiksi kunnianloukkaus, laiton uhkaus, viestintärauhan rikkominen tai vainoaminen.

Olisiko aiheellista unohtaa koko kiusaamistermi ja puhua kouluväkivallasta, jolloin se jo terminä ilmentää asian vakavuutta? Aamulehdessä oli hiljattain juttua koulukiusaamisesta ja myös tässä jutussa haastateltu opettaja piti kouluväkivaltaa paremmin ilmiötä kuvaavana terminä. Kirjoituksessa nousi vahvasti esiin ajatus siitä, että ilmiö on koko luokan asia –ei vain kiusatun ja kiusaajan. Jutussa korostettiin ennaltaehkäisyyn panostamista. Käytännössä tämä on luokan hyvän yhteishengen luomista. Monesti kiusaamisen taustalla on silkkaa osaamattomuutta. Lapsen tunne -ja vuorovaikutustaidot ovat puutteelliset, ei osata asettua toisen asemaan. Joskus voi olla myös niin, ettei kiusaaja tiedä kiusaavansa. Toisaalta kiusaaja saattaa kiusata myös oman sosiaalisen asemansa turvaamiseksi. Emeritusprofessori Matti Rimpelä toteaakin, että kyse on siitä oppiiko lapsi tulemaan toisten kanssa toimeen silloinkin, kun hänen omat tunteensa eivät sitä tue. Tällöin voidaan ajatella, että ensimmäisen luokan tärkein tehtävä olisi, että lapset oppivat toimimaan yhdessä niin kasvotusten kuin some- maailmassakin. Lasten sosiaalisten- ja kaveritaitojen vahvistaminen, sekä tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehittäminen voi johtaa hyviin tuloksiin kiusaamisen ehkäisyssä.

Kiva Koulu®-ohjelma: toimivaa ennaltaehkäisyä vai ongelman peittelyä?

Jokaisella koululla on velvollisuus puuttua kiusaamiseen, tämä on lakiin kirjoitettu velvoite (perusopetuslaki 29 § ja 48 d §).

KiVa Koulu® -ohjelma sisältää koulujen henkilökunnille konkreettisia työvälineitä sekä kiusaamisen ennaltaehkäisyyn, että akuutin kiusaamistilanteeseen selvittämiseen. Ohjelma on kehitetty peruskoulun 1-9 luokka asteille. KiVa Koulu® -ohjelman tavoitteena on, että koulussa: käytetään aktiivisesti kiusaamisen ennaltaehkäisevää materiaalia eli pidetään alakouluissa KiVa Koulu® –oppitunteja ja yläkouluissa KiVa Koulu® teemoja. Sekä puututaan aktiivisesti esille nouseviin kiusaamistilanteisiin. Ohjelmassa tehdään myös tilannekartoituksia, joista koulut saavat tietoa siitä, miten turvalliseksi ja viihtyisäksi oppilaat kokevat oman koulunsa. KiVa Koulu on saanut aikaan myös vastakkaista keskustelua, jossa ollaan sitä mieltä, että KiVa Koulu on sanahelinää joka ei mene käytäntöön. Näin varmasti joskus onkin. Ohjelman noudattaminen vaatii aikaa, sitoutumista ja ihmistä joka tätä toteuttaa. Opettajien aika on riittämätöntä ja vaikka käytössä olisi hyvää materiaalia, ei siihen ehditä perehtyä ja ottaa käyttöön kunnolla eikä siten myöskään tuloksiakaan synny. Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen toteuttama Kouluterveyskyselyn mukaan vuonna 2017 sekä kiusatuksi joutuvien että muita kiusaavien osuudet olivat pienemmät kuin kertaakaan aikaisemmin tällä vuosituhannella! Onko tämä KiVa Koulu®-ohjelman ansiota vai onko kiusaaminen siirtynyt someen ja tämä ei siksi näy perinteisissä koulukiusaamistilastoissa? Mielestämme koululle ei ole silti vieritettävä kaikkea vastuuta. Vanhempien tulee myös olla tietoisia lastensa somen käytöstä. Mutta kuinka kieltää somen käyttö, se on vaikeampi kysymys. Somepalveluihin on ikärajat, mutta ne on helppo kiertää.

Apua, tukea ja neuvontaa kiusatuille Pirkanmaalla

Kiusaaminen vaikuttaa itsetuntoon ja minäkuvaan. Kiusaamisen seurauksia voivat olla mm. Ahdistuneisuus, masennus, sosiaalisten tilanteiden pelko ja eristäytyminen. Peruskoulun oppilaista joka kymmenes (10%) kertoo kokevansa kiusaamista. Mistä kiusattu voi saada apua, jos koulun tai vanhempien apu ei ole riittävää tai nuori ei halua kertoa heille kiusaamisesta? Tampereella toimii maakunnallinen Setlementti Tampereen kiusaamisasioiden neuvonta- ja tukipiste. Sieltä kiusattu voi hakea kriisiapua ja jälkihoitoa mistä vaan Pirkanmaan kunnasta eikä lähetettä tarvita, työmuotoina on yksilötyö, ryhmät, puhelinneuvonta ja työpajat. Palvelu on tarkoitettu yli 15-vuotiaille, joilla on kiusaamiskokemuksia ja palvelu on lyhytaikaista kriisi- tai jälkihoitoa, jossa tavoitteena on asiakkaan tilanteen vakauttaminen. Yhteyttä voivat ottaa myös työntekijät ja vapaaehtoiset, jotka kohtaavat työssään kiusaamiskysymyksiä. Muskettisoturit on nuorille 15-29-vuotiaille miehille suunnattu ryhmä, jossa kokemuksia voi käsitellä turvallisesti ryhmässä muiden vertaisten kanssa. Tytöille on tarjolla vastaavanlainen ryhmä Feeniks, jonka toiminnassa on mukana Tyttöjen talo sekä Setlementti Tampere. Lisätietoa näistä toiminnoista löytyy netistä: www.kiusatut.fi. Myös motoristit vastustavat koulukiusaamista, ja he tekevät vierailuja kouluihin ympäri Suomen. Kouluvierailuille he kertovat oppilaille, että motoristit eivät hyväksy kiusaamista ja he haluavat samalla osoittaa kiusatuksi joutuneille tukensa ja ettei heitä ole unohdettu tai jätetty yksin ongelman kanssa. Lisätietoa motoristit koulukiusaamista vastaan toiminnasta löytyy netistä: www.mkkv.fi.

Taija Tuominen, Anna Jussila, Erno Nevalainen