Sari Keskinen ja Vilma Ahola, 17YSO.

 

Vapaaehtoistyö tänään ja huomenna

Vuonna 2018 Maija, 68-vuotias nainen on onnekas. Hän on edelleen hyväkuntoinen ja päässyt eläkkeelle. Aika kuluu mukavasti arjen askareissa ilman kiirettä ja lapsenlapset käyvät häntä välillä moikkaamassa. Arkeen kuitenkin mahtuisi vielä jotain muuta. Maija on aina ollut sosiaalinen ja osallistunut paljon tapahtumiin. Nyt eläkepäivillä voisi olla aikaa tehdä enemmänkin? Maija soittaa seurakunnasta tutulle ohjaajalle ja kertoo halustaan tehdä vapaaehtoistyötä. Kuukautta myöhemmin Maija vetää torstaisin kahvitteluja yksinäisille senioreille seurakuntatalolla ja on mukana järjestämässä seurakunnan tapahtumia. Maijasta tuntuu hyvältä, että hän voi auttaa muita.

 

Vuonna 2038 Minca, 22-vuotias nainen on onnekas. Hänellä on paljon kavereita ja elämässä riittää tekemistä. Itse asiassa Minca ei paljon ehdi rentoutua riennoiltansa. Kesken koulupäivän kännykkä piippaa ja Minca vilkaisee näyttöä. 250 pistettä vain puolen tunnin vapaaehtoistyökeikasta ja vieläpä läheltä kotia. Hän voisi hankkia vuoden aikana kerätyillä pisteillä uuden talvitakin, opiskelijabudjetilla kun sen ostoa on tullut lykättyä jo liian pitkään. Yhdellä napinpainalluksella tehtävä on hyväksytty. Luentojen välissä pari koulukaveria kehuu Mincaa ahkeraksi ja tosi hyväksi ihmiseksi. Minca kokee, että muut ihailevat häntä.

 

Tietenkin se, mitä tapahtuu vuonna 2038 on vain arvailua. Mutta Mincan kokemukset eivät välttämättä ole aivan tuulesta temmattuja. Jo nyt on kehitetty sovelluksia, joilla vapaaehtoistyön suunnittelua ja tekemistä on helpotettu. Mun Vuoro -sovellus on yksi näistä.

 

Vapaaehtoistyö murrosvaiheessa

Vapaaehtoistyöntekijöissä on meneillään sukupolvenvaihdos. Vaikka monet työtehtävät jaetaankin vielä perinteisesti, tuttujen tai puhelinsoittojen kautta, digiympäristö on ottamassa jalansijaa tälläkin saralla. Ja se on tärkeää, jollei välttämätöntä, sillä sukupolvenvaihdoksen myötä tavat tehdä vapaaehtoistyötä muuttuvat. Maaliskuussa 2018 Tampereen ylemmän ammattikorkeakoulun sosiaalialan opiskelijoiden toteuttamissa kyselyssä ja haastattelussa selvisi, että tällä hetkellä vapaaehtoistyötä tekevät seniorit arvostavat vapaaehtoistyön saavutettavuudessa yksinkertaisuutta. Heille tärkeää on itse työ, jota monet tekevät mielellään tutuissa paikoissa. Mitkä asiat motivoivat tulevaisuuden nuorta tekemiseen? Eivät varmasti samat asiat kuin Maijaa vuonna 2018.

 

Niin herkullista kuin olisikin teettää kysely tulevaisuuden nuorille siitä, mitä he haluavat vapaaehtoistyöltä, joudumme pohjaamaan ajatukset mielikuvituksen varaan. Tällä hetkellä nuoria kiinnostavat muissa sovelluksissa mahdollisuudet voittaa palkintoja, pisteiden kerääminen ja sosiaaliset verkostot digiympäristössä. Ylipäänsä verkossa tapahtuvan tekemisen imu on tällä hetkellä niin suuri, että se tuskin vuoteen 2038 mennessä päästää otteestaan.  Siinä vaiheessa 22-vuotias Minca on elänyt koko lapsuutensa, nuoruutensa ja varhaisaikuisuutensa tässä ympäristössä, tietäen tavan toimia vain siinä.

 

Uudet toimintaympäristöt motivoivat ja luovat haasteita

Työ nuorelle sukupolvelle ei ole vain velvollisuudenomaista rankkaa vääntöä, sen on oltava myös hauskaa ja innostavaa. Pelinomaisuus toiminnassa on valttia, ja kiinnostusta herättäviä mielenmaisemia maalailevat sovellukset kuten Mun Vuoro ovat z-sukupolvelle motivaatiota herättävä työkalu. Sovelluksien käyttö vapaaehtoistöissä sopii tälle ”kännykkä kädessä” syntyneelle sukupolvelle, joka maalaa mielenmaisemiaan juuri virtuaalisessa ympäristössä.

 

Sukupolven vaihtuessa myös uuden sukupolven haasteet on otettava huomioon. Viime aikoina otsikoissa on pyörinyt muun muassa nykynuorten heikentynyt lukutaito. Se, miten digitaalisessa ympäristössä huomioidaan se tai ylipäänsä muut saavutettavuuden haasteet kuten kielellisten vaikeuksien tai näkökyvyn haasteiden kanssa kamppailevat kansalaiset, jää sovellusten kehittäjien pohdittavaksi. Trendien seuraamisen ohella on tärkeää kehittää vapaaehtoistyön digiympäristöä siten, että siitä hyötyvät kaikki, rajoitteistaan huolimatta. Parhaimmillaan meillä kaikilla on mahdollisuus toteuttaa itseään ja vapaaehtoistyö on yksi oiva tapa kokea voivansa vaikuttaa ja olla ympäristölleen merkityksellinen.

 

Maija ja Minca ovat oman aikansa tuote, ja on upeaa, että myös vapaaehtoistyön saralla nähdään muutos ja siihen halutaan vastata. Seuraava askel voisi olla esimerkiksi nuorten kuuleminen kehittämistyössä. Pienet porkkanat, kuten pisteiden kerääminen voivat olla hyvä motivaattori; tosin onko vapaaehtoistyö enää vapaaehtoista työtä, jos siihen kuuluvat palkkiot? Tärkeintä kuitenkin on, että vapaaehtoistyölle löytyy tulevaisuudessakin tekijöitä ja vapaaehtoistyön kulttuuri säilyy osana yhteiskuntaamme – että vapaaehtoistyö on vielä kymmenienkin vuosien päästä pop.

 

 

 

Lähteet:

 

Mun Vuoro -sovellus. 18.4.2018 https://ytya.fi/wp-content/uploads/2017/12/6_MunVuoro_Heikki_P%C3%A4lvi%C3%A4_ja_Ville_Gr%C3%B6nberg.pdf

 

Haastattelu 9.3.2018: Mereon vapaaehtoistyön koordinaattori Johanna Kivistö.

 

Maaliskuussa 2018 Mereon vapaaehtoistyöntekijöille teetetty anonyymi kysely Mun Vuoro -sovelluksen käytöstä.