Kategoria: Uncategorized (page 1 of 5)

Asiakkaan ääni kuuluviin; kokemusasiantuntijat tulevaisuuden työelämässä

Asiakkaan ääni kuuluviin; kokemusasiantuntijat tulevaisuuden työelämässä

Kokemusasiantuntijat toimivat ammattilaisen työparina monissa sosiaali- ja terveysalan palveluissa. Tulevaisuudessa tämän suuntainen työskentely tulee todennäköisesti vain lisääntymään. Kokemusasiantuntija osaa avata asiakkaan maailmaa, tuntemuksia ja tarpeita ammattilaisille. Samalla hän osaa samaistua asiakkaan tilanteeseen, omakohtaisen kokemuksensa kautta. Kokemusasiantuntija luo uskoa ja toivoa asiakkaisiin, ”tuokin on selvinnyt tästä tilanteesta, minäkin voin selviytyä.”

Onko työelämä valmis ottamaan vastaan kokemusasiantuntijoiden ammattitaidon- ja tiedon? Toivottavasti, sillä kokemusasiantuntijoilla on arvokasta tietoa- ja taitoa annettavanaan. Keski-Suomen sairaalassa haluttiin saada tietoa siitä, miltä päivystysprosessi tuntuu potilaan näkökulmasta. Tämän tiedon hankinnassa päätettiin käyttää kokemusasiantuntijoiden työpanosta. Kokemusasiantuntijat seurasivat useiden viikkojen ajan yksittäisiä potilaita ja koko päivystyksen toimintaa. Kerätty tieto toi muutosta päivystyksen toimintaan, näin asiakkaan ääni pääsi kuuluviin ja palvelua muokattiin asiakkaan tarpeesta lähteväksi. Palvelualueen johtaja Johanna Tuukkanen kertoo, että saatu tieto oli aivan erityyppistä kuin virallisten palautekanavien kautta kerätty tieto. Hänet yllätti esimerkiksi se, miten yksinäisiksi ja turvattomiksi potilaat kokivat olonsa päivystyksessä. Tämä otettiin huomioon toimintaa kehitettäessä ja nyt henkilökunta on sijoitettu lähemmäksi potilaita.

Eri sairaanhoitopiirit, potilasjärjestöt ja kansalaisopistot kouluttavat kokemusasiantuntijoita. Tulevaisuudessa kokemusperäistä tietoa halutaan hyödyntää yhä enemmän. Tähän velvoittaa jo laki, sillä laki potilaan asemasta ja oikeuksista edellyttää potilaan näkemyksen kuulemista. Tästä hyötyvät sekä asiakkaat että palvelun tuottajat.

Kokemusasiantuntijoiden perehdytys ja koulutus

Monissa organisaatioissa mielellään hyödynnetään vertaisten ja kokemusasiantuntijoiden tuomaa uudenlaista tietoa, mutta ennen näiden uusien toimijoiden mukaan ottamista olisi hyvä pohtia myös asian eettistä puolta. Miten organisaation rakenteet tukevat vertaisten ja kokemusasiantuntijoiden jaksamista ja hyvinvointia?

Osalla kokemusasiantuntijoista on puutteellinen kyky arvioida omaa jaksamista eikä heillä ole samanlaista ammattikilpeä kuin ammatillisen koulutuksen saaneella työntekijällä. Voimattomuuden tai riittämättömyyden tunteen kokeminen auttamisessa voi johtaa loppuun palamiseen.

Tähän ratkaisuna olisi yhtenäinen koulutus, jossa valmistettaisiin ihmistä tulevaan työhön. Tämä lisäisi myös kokemusasiantuntijoiden työssä jaksamista, toisi lisää keinoja ja voimavaroja työhön. Koulutuksen jälkeen jokainen työyhteisö vielä perehdyttäisi ja kouluttaisi kokemusasiantuntijan omaan työhönsä ja sen erityispiirteisiin sekä vaatimuksiin.

Samalla kun työyhteisö hyötyy kokemusasiantuntijuudesta, saa kokemusasiantuntija myös mahdollisuuden työn tekemisen kautta kuntoutumiseen tai raitistumiseen. Hän saa kokemuksen kuulluksi tulemisesta sekä kuulumisesta osaksi tärkeää työtä tekevää yhteisöä. Tämä lisää kokemusasiantuntijan elämänhallintaa sekä vahvistaa hänen toimintakykyään ja itsetuntoaan ja parhaimmillaan toimii väylänä yhteiskuntaan palaamisessa.

Jokainen työ ja työyhteisö on oman näköisensä ja heillä on omat tapansa, käytännöt, arvot ja

periaatteet tehdä työtä. Yhtenäinen koulutus, koulutus muiden kokemusasiantuntijoiden kanssa mahdollistaisi tärkeän kokemuksen siitä, että millaisia muunlaisia tarinoita on toisilla ja miten he ovat omien haasteidensa kanssa selvinneet. Dialogi eri toimijoiden ja heidän kokemusasiantuntijoidensa välillä olisi myös hedelmällistä. Voitaisiin keskustella, mitkä asiat ovat toimineet, mitä asioita olisi syytä välttää ja mitä asioita on opittu matkan varrella.

Työyhteisön ammattilaisilta vaaditaan kykyä luottaa, arvostaa ja kunnioittaa kokemusasiantuntijaa, jotta rooli voi vaihtua asiakkaasta kollegaan. Tämä ei aina ole automaatio tai itsestäänselvyys vaan työyhteisöllä tulisi olla halua ja aikaa keskustella omista arvoista ja mielipiteistä rehellisesti.

Tärkeä osa tulevaisuuden kokemusasiantuntijuuden kehittämisessä ja mahdollistamisessa olisi työyhteisön sisäisen dialogin lisäksi dialogi siitä, miten

eri paikoissa toimivat kokemusasiantuntijat saavat koulutusta ja miten heidän valmiuksiaan tuetaan jo ennen kokemusasiantuntijan roolia. Koulutuksen virallistaminen ja yhtenäistäminen olisi yksi tarvittava askel tähän suuntaan.

 

Kokemusasiantuntijuudessa on potentiaalia ja mahdollisuuksia vaikka mihin, kunhan asian ympärille saadaan aitoa dialogia, mitä kokemusasiantuntijuus on ja mitä se tarkoittaa.

Uudenlainen yhteis- ja kehittämistyö mahdollistuisi, kun kaikki asianomaiset olisivat mukana kehittämässä toimintaa; niin työntekijät, asiakkaat, vertaiset kuin

kokemusasiantuntijatkin.

Petteri Aarnio, Taru Vainio-Oja, Minna Hackspik

 

Sosiaalityön ammattilaiset puun ja kuoren välissä

Tue sijaisperhettä. Tue biologisia vanhempia. Kuuntele lasta, lapsen biologisia vanhempia sekä sijaisperheen vanhempia yhdessä ja erikseen. Valvo sijaisperhettä ja sen toimintaa. Kirjaa kaikki huolellisesti. Varmista, että sijaiskodissa huomioidaan lapsen etu. Ota huomioon myös sijaisperheen biologiset lapset. Pohdi yhteydenpitorajoitusten tarvetta, huomioi kaikki osapuolet ja ennen kaikkea lapsen etu.”

 

Sosiaalityöntekijän painava vastuu         

Tuskan hiki valuu pitkin otsaa jo pelkästä ajatuksesta. Edellä mainitut asiat ovat niitä, joita sosiaalityöntekijän on huomioitava ollessaan vastuusosiaalityöntekijänä toimeksiantosuhteiseen perheeseen sijoitetun lapsen asioissa. Lista on toki puutteellinen, mutta kuvaa sitä millaisen työtaakan alla sosiaalityöntekijät tänä päivänä ovat. Sosiaalityöntekijällä on yleensä asiakkaita useissa eri kunnissa kymmenittäin. Pahimmillaan asiakasmäärät lähentelevät sataa. Kuka voi kirkkain silmin sanoa, että tällaisessa tilanteessa kuullaan haavoittuvimmillaan olevien lasten ääni?

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole osoitella syyttelevillä sormilla ketään. Tämä kirjoitus on kollegiaalinen kannanotto, jonka tarkoitus on herättää meidät sosiaalialan ammattilaiset pohtimaan, mitä me yhdessä voisimme asian suhteen tehdä. Meidän sosionomi YAMK – opiskelijoiden tehtävänä on pitää heikompien puolta – tässä asiassa meillä on useita tahoja, joiden puolia olisi pidettävä.

 

Sijaisperheitä tuetaan ja valvotaan, mutta onko se tarpeeksi?

Sijaisperheet tekevät äärimmäisen arvokasta työtä. He ansaitsevat kaiken mahdollisen tuen valitsemalleen työlle. Vähintä, mitä heille voidaan korvausten lisäksi antaa, on aika – tapaaminen jonka aikana he saavat jakaa ajatuksiaan arjesta, sen iloista ja suruista. Tänä päivänä useilla sijoitetuilla lapsilla on haasteita monilla eri osa-alueilla. ”Etsimme tavallisia perheitä” – on lause, jonka näkee usein sijaisperheitä rekrytoivissa tietoiskuissa. Traumaattiset kokemukset, monien osa-alueiden haasteet, biologisten vanhempien mahdollinen haasteellisuus ja tavallinen sijoitusperhe on melko hauras rakennelma. Tavallinen perhe ja elämän erittäinkin epätavalliset tapahtumat voivat monesti olla jopa liian kuormittavia. Toimiiko yhtälö vai luodaanko näin lisää traumaa yhtälön eri osapuolille?

Tuen lisäksi perheet tarvitsevat valvontaa.  Perhehoidon toimintaa ohjaavat turvallisuus ja lapsen etu. ​ Perhehoidon tulisi olla turvallista kaikille osapuolille; sijoitetun lapsen vanhempien tulisi voida luottaa siihen, että lapsi on turvassa, sijaisvanhempien tulisi voida luottaa siihen, että heitä ei jätetä yksin ja että sijoitus ei vaaranna sijaisperheen turvallisuutta.  Ennen kaikkea on varmistuttava siitä, että kaikki sijaishuolto on sijoitetun lapsen edun mukaista.

Kaiken tämän toteutuminen vaati valvontaa. Jälleen hikikarpalot valuvat pitkin otsaa. Samanaikaisesti on valvottava, kontrolloitava ja tuettava. Ja kohteena on useita ihmisiä yhden rakennelman sisällä.

 

Lapsen ääni kaiken keskellä

Kun tätä rakennelmaa katsoo, voi nähdä kaiken keskellä pienen lapsen, jonka elämä on poikkeuksellista. Ympärillä on sijaisvanhemmat, biologiset vanhemmat, mahdolliset biologiset sisarukset tai sijaissisarukset sekä sosiaalityöntekijä joka saattaa pahimmillaan vaihtua muutaman kuukauden välein. Kuinka tämä lapsi saa äänensä kaiken keskeltä kuuluviin? Sijoitetun lapsen kohtaaminen on äärimmäisen herkkää. Monet motiivit, paineet ja pelot vaikuttavat kohtaamisiin. Luottamuksen ja avoimuuden rakentuminen voi viedä paljon aikaa. Onko tässä rakennelmassa oikeasti mahdollisuus sen muodostumiseen? Onnistumisia on varmasti paljon, mutta epäonnistumisia myös, joista valitettavasti ajoittain joudumme lukemaan iltapäivälehtien lööpeistä.

Perhesijoitusten tilannetta ja kehittämistarpeita on pohdittu jo useamman vuoden ajan. Meillä on niin opinnäytetöitä kuin graduja aiheesta. On vertailututkimuksia siitä, miten asioita on työstetty muissa Euroopan maissa. On valtion tarkastusviraston raportteja ja työpapereita, joissa haasteet ja kehittämistarpeet on kuultu ja nähty varsin konkreettisesti – tukea ja valvontaa on monien lähteiden mukaan liian vähän. Samaisissa lähteissä on ollut mukana myös hyviä kehittämisehdotuksia, mihin ne ovat kadonneet?  Lape – hankkeen myötä asia on ollut esillä monissa työryhmissä. Tähän teemaan perehtyessämme saimme monilta eri tahoilta kiitosta siitä, että pureuduimme erittäin merkitykselliseen ja ajankohtaiseen teemaan. Samoilta tahoilta saimme myös kuulla, että asioita kyllä työstetään, mutta työstö on pahasti kesken.

 

Puhumisen sijaan tekoja

Blogin alussa totesimme, että tarkoituksemme ei ole osoitella ketään sormella. Sormella syyttelyyn menisi kohtuuttoman paljon energiaa, eikä se lopulta auttaisi rakennelman keskellä olevia lapsia – sitä varten tarvitaan tekoja eikä pelkästään puheita. Puhujia riittää kyllä, mutta missä ovat tekijät? Ne tekijät, jotka auttaisivat sosiaalityöntekijöitä auttamaan sijaisperheitä, jotka auttavat lasta?

Teema jota pohdimme, vaatii tämänhetkisen yhteiskunnan kuten myös yksilöiden arvopohdintaa. Kiireetön viranomaisen toteuttama kohtaaminen vaatii paljon aikaa ja resursseja. Tällä hetkellä yhtälö on useimmassa kunnassa mahdoton. Aikaa ja resursseja ei yksinkertaisesti ole riittävästi, tarjonta ei kohtaa kysyntää.

 

Se tekee kipeää, kun elefantin painon alle jää, Eikä kukaan muu sitä nää” Näin laulaa Ellinoora.

Monikohan sijoitettu lapsi on kokenut tilanteessaan näin? ”

 

Piia Lappi, Pauliina Paasisalo

Välittämisen ja vuorovaikutuksen kulttuuri osaksi nuorten kanssa työskentelyä 

  

Anne-Mari Ellilä, Katja Huhtiniemi, Anne-Mari Rauhamäki  

“No hyvä sun on puhuu, kun sä et tiedä, miltä musta tuntuu.”  

Sosiaalialan työkenttä on laaja, mutta yksi asia on ja pysyy – ihmisten kohtaaminen on tärkeä osa sitä. Vaikka elämme digitalisoitumisen aikakautta, joka tuo mukanaan paljon hyviä muutoksia, ei robotti voi täysin korvata hyviä vuorovaikutustaitoja ja asiakkaan aitoa kohtaamista. 

Moni työuramme aikana kohdatuista asiakkaista on tuonut esiin aiempien tai nykyisten työntekijöiden erilaiset tavat kohdata asiakas. Varmasti jokainen meistä voi allekirjoittaa samoja huomioita. Yksi on voinut kokea, että hänen asiansa on mennyt kuin kuuroille korville, toiselle on jäänyt mieleen pieni myötätuntoinen ele kriisin keskellä. Ei siis ole yhdentekevää, miten kohtaamme toisemme, päinvastoin: aito kohtaaminen ja myötätunnon osoitus jää mieleen. Niinpä esimerkiksi kiire ja ”minä kyllä tiedän kaiken”-asennoituminen eivät saisi näkyä näissä kohtaamisissa. 

Psykoterapeutti Maaret Kallio toteaa kirjassaan “Inhimillisiä kohtaamisia”, että kun ihmisellä on varaa kuunnella toista, ei häntä tarvitse jyrätä tietämällä. Tämä on hyvä ohjenuora kaikissa vuorovaikutustilanteissa. Vaikka sosiaalialan ammattilaisena olemmekin asiantuntijaroolissa jakamassa tietoa, on yhtä tärkeää, ellei jopa tärkeämpää, pysähtyä kuuntelemaan, mitä asiakkaallamme on sydämellään. Uskallus pysähtyä, kuunnella ja kestää hiljaisuutta on merkityksellistä luottamuksellisen asiakassuhteen syntymiselle. 

 

“Hei, hei, mitä kuuluu?” 

Nuorten kanssa työskennellessä tarvitaan herkkää korvaa, läsnäoloa ja kykyä antaa tilaa nuorelle kertoa vapaasti omista tuntemuksistaan. Nuori ei välttämättä kaipaa valmiita vastauksia omiin huolenaiheisiinsa, vaan kokemuksen siitä, että hänet kohdataan tasavertaisesti omana itsenään.  

Välittämisen kulttuuri peruskouluissa on nykyään vähentynyt.  Välittäviä aikuisia on aivan liian vähän. Tämä johtuu suurelta osalta taloudellisista syistä, koska kunnan budjetti ei riitä kaikkeen ja väärissä paikoissa säästetään. Opiskeluhuollon jakaantuminen useampaan eri kouluun lisää ongelmaa, ja henkilökuntaresursseissa säästetään. Terveydenhoitaja, psykologi ja kuraattori eivät välttämättä ole aina tavoitettavissa, koska työskentelevät useammassa eri koulussa, ja ovat todella työllistettyjä. Myös eri tahojen välisessä yhteistyössä voi olla ongelmia. Psykologien työllistymistilanne on hyvä, ja valitettavasti vaihtuvuus on kouluyhteisöissä suurta. Jatkuvuus toiminnassa kärsii, ja se vaikuttaa oppilaan jaksamiseen, joka tarvitsisi pärjätäkseen kokonaisvaltaista, jatkuvaa ja saumatonta tukea.  Kuntien budjetit rajaavat paljon myös muiden toimijoiden, kuten esimerkiksi koulunkäynninohjaajien ja koulusosionomien palkkaamista. 

 

“Kun puolimatkassa joka paikkaan aina joudun eksyksiin.” 

Opettajilla tulisi olla herkkyyttä havainnoida oppilaan tuen tarpeet kokonaisvaltaisesti ja osaamista ohjata häntä tarvittavan tuen piiriin; pelkkä pedagoginen osaaminen ei enää riitä. Haasteita tällaiselle työskentelylle aiheuttavat suuret ryhmäkoot, erityisoppilaiden integrointi yleisopetuksen ryhmiin, erityisopetuksen vähyys sekä varhaisen puuttumisen puuttuminen.  

Tunteen luominen siitä että, sinä riität ja olet tärkeä sellaisena kuin olet, ei mahdollistu. Häiriökäyttäytyminen ja ongelmat lisääntyvät. Kouluryhmässä työrauha, opiskelumotivaatio ja yhteishenki ovat suuressa vaarassa. 

Koulumaailmaa tarkasteltaessa nostaa Ulla Piironen-Malmi esiin kirjassaan “Välittämisen pedagogiikka”, että esimerkiksi opettajan kasvatuksellista tyyliä tutkitaan ja korostetaan liian harvoin, vaikka se on merkittävä tekijä oppilaan sopeutumattomuudessa. Opettajan tärkeä tehtävä opetustyön ohella olisi saada nuori kokemaan itsensä onnistuneeksi ja riittäväksi. Jos tämä ei toteudu opettajan taholta, nousee esimerkiksi koulun kasvatusohjaajan tai perhetyöntekijän rooli entistä tärkeämmäksi. Lapset ja nuoret tarvitsevat päivittäin kokemuksia, joissa he tuntevat tulevansa hyväksytyiksi, heitä kunnioitetaan ja heistä välitetään. Vanhemmat ovat tässä asiassa ykkösroolissa, mutta muiden toimijoiden merkitys korostuu, jos nuori kokee, ettei saa tarvitsemaansa arvostusta ja kunnioitusta omassa kodissaan.  

 

“Moni paikka kutsuu. Minnekään mä kuulu en.”  

Epätoivotut ryhmäilmiöt ovat nostaneet päätään nuorten keskuudessa. Ryhmään ja joukkoon kuulumisen tunne, se että tulet hyväksytyksi jossain yhteisössä, on nuorille tärkeää. Toimintaan mennään mukaan, vaikka se ei olisi eettistä, ja ymmärrystä ilmiöistä ei löytyisi. Kunhan saa tunteen, että kuuluu johonkin.  

Koulussa toimivien aikuisten määrää tulisi lisätä nykyisestä, jotta ennaltaehkäisevä työ mahdollistuisi. Koulunkäynninohjaajilla ja muilla toimijoilla, kuten esimerkiksi koulusosionomeilla on suuri kysyntä nykymaailman kouluissa. Kuraattorit, psykologit ja terveydenhoitajat ovat tällä hetkellä ylityöllistettyjä. Tarvittaisiin enemmän matalan kynnyksen toimijoita, jotka toimivat jokapäiväisessä arjessa: ovat läsnä oppitunneilla ja välitunneilla. Myös moniammatillinen verkostotyö, ja sen kehittämien arjen toiminnassa olisi paikallaan. Uudenlaisen yhteistyön luominen ja kehittäminen koulun ja nuorisotoimen, etsivän nuorisotyön, seurakunnan ja nuorisoasemien välillä koko yhteiskunnan tasolla, voisi olla se puuttuva palanen nykypäivän haastaviin tilanteisiin. 

 

“Meistä jokainen on polku jonnekin.” 

Yhteisöllisyys, välittämisen kulttuuri ja yhteisvastuu kasvatustyössä ovat nykypäivänä asioita, joista pitäisi puhua enemmän eri yhteisöissä. Niiden tulisi myös olla pohja kaikelle asiakaspalvelulle, sekä sen kehittämiselle, alalla kuin alalla sosiaalityössä. 

Nuoren hätähuuto on usein äänetön. Nuorten kanssa toimivalta aikuiselta vaaditaan herkkyyttä tunnistaa oikea hetki, jolloin lähestyä nuorta. Pienikin sana tai teko voi olla ratkaiseva. Nuorten kanssa työtä tekevien, sekä myös vanhempien, tärkeimmistä tehtävistä on opastaa nuorta tulevaan ja asettaa rajoja. Nuori tarvitsee tukea erityisesti kohdattuaan suuria pettymyksiä, ja kokiessaan toivottomuuden tunnetta siitä, etteivät asiat enää voi muuttua paremmaksi.   Yksikin aidosti kiinnostunut ja nuoreen arvostavasti suhtautuva aikuinen voi pelastaa tilanteen ja auttaa kääntämään tulevaisuuden suunnan. Nuorella tulisi olla tunne, ettei häntä hylätä, vaikka hän joskus epäonnistuisikin. Jokainen hänet kohtaava aikuinen, tapahtui kohtaaminen sitten missä roolissa tahansa, on tässä asiassa avainasemassa. 

 

 

 

Lähteet:  

Kallio, M. 2017. Inhimillisiä kohtaamisia. WSOY. 

Pessi, A., Martela F., Paakkanen, M. (toim.) 2017. Myötätunnon mullistava voima. PS-kustannus. 

Piironen-Malmi, U., Strömberg, S. 2008. Välittämisen pedagogiikka. Tammi.  

Väliotsikoiden lainaukset Apulannan kappaleista “Mitä kuuluu” ja “Valot pimeyksien reunoilla”. 

 

Vain sosionomi yamk tulevaisuuden työelämää

Marraskuun 23. päivä 2018

Outi Pätsi ja Terhi Noukka

 

Sosiaalialan tämän hetken kuumimmat trendisanat

 

Muutosten aikakausi, sote, yhteiskunnan muutokset, väestön ikääntyminen, maahanmuutto, toimintaympäristön kehittäminen, digitalisaatio, eriarvoisuuden lisääntyminen, kokemusasiantuntija, tekoäly, huono-osaisuus, asiakaslähtöisyys, palveluohjaus, moniasiantuntijuus, kustannustehokkuus ja mitähän vielä? Nämä sanat tuntuvat olevan tämän hetken sosiaalialan kuumia perunoita.

 

Sote mahdollistajana uusiin työtehtäviin?

 

No mutta mitä tekee sosionomi yamk? Odottelee uusia työnkuvia muodostuvaksi soten tiimoilta? Miksipä ei. Nyt on oiva hetki murroksen hetkellä luoda jotakin uutta. Ylempi ammattikorkeatutkinto on vielä melko tuntematon; syynä vielä melko tuore koulutushistoria tai sitten työelämä ei ole ollut vielä löytänyt meitä kunnolla. Mitä me siis tulevina sosionomi yamk: na haluamme? Me haluamme saada arvostusta tunnettavuutta, uusia työpaikkoja ja lisää palkkaa.

 

Mitä työelämä saa meistä sosionomi yamk:sta?

 

No mitä me sitten annamme työelämälle vastapainoksi?

Me edistämme asiakkaittemme hyvinvointia. Osaamme ohjata asiakkaita paremmin räätälöityjen palveluiden pariin. Osaamme tunnistaa asiakkaan palvelutarpeen. Pyrimme tekemään entistä tehokkaammin ennaltaehkäisevää työtä. Osaamme työskennellä moniammatillisissa tiimeissä. Olemme palvelutehokkaista asiantuntijoita. Me hallitsemme tämän hetken trendisanaston ja ymmärrämme niiden merkityksen.

 

Työelämä oletko valmiina; täältä tulee uuden soten aikakauden ammattilaisia hoitamaan Suomen väestöä vauvasta vaariin. Koska se on vain sosionomi yamk:n elämää!

 

LÄHTEET

 

ARENA; Sosionomi tuottaa hyvinvointia läpi elämänkaaren

Ammattikorkeakoulutus sosiaalialan muutoksen edistäjänä

http://www.arene.fi/wp-content/uploads/Raportit/2018/arene_sosionomiselvitys_pitka_raportti_fin.pdf?_t=1526901428

 

TALENTIA; Sosionomi (ylempi AMK) -tutkinnon suorittaneiden urakehitys

https://www.talentia.fi/wp-content/uploads/2017/03/Sosionomi_ylempi_AMK_-tutkinnon_suorittaneiden_urakehitys2.pdf

 

LUMEN;Sosionomi (ylempi AMK) -tutkinnon suorittaneiden paikka ja osaaminen muuttuvilla työmarkkinoilla

https://blogi.eoppimispalvelut.fi/lumenlehti/2018/09/26/sosionomi-ylempi-amk-tutkinnon-suorittaneiden-paikka-ja-osaaminen-muuttuvilla-tyomarkkinoilla/

 

 

Yhdessä vai erikseen?

Kuvitellaan tilanne, että olet jäämässä yksin. Olet joko eronnut tai muuttamassa toiselle paikkakunnalle. Elämä yksinään herättää tunteita. Toisille se voi olla todella kauheaa ja ahdistavaa. Toisille se voi olla ainoa oikea tapa elää. Henkilökohtaisesti asettaudun jälkimmäiselle vaihtoehdolle, mutta en voi kieltää, etteikö yhteisasuminen ajatuksena kiehtoisi.

 

Kommuuniasuminen on asumisen muoto, jossa yhdessä asunnossa asuu useampi henkilö tai perhe, jotka eivät keskenään ole mitään sukua. Kyseessä ei ole perinteinen parisuhde tai sukulaisuussuhde vaan yhteisössä voi asua ystäviä tai tuiki tuntemattomia keskenään täydessä harmoniassa. Kommuunielämä on varsinkin opiskelijoille tuttu asumismuoto erinäisten kimppakämppien ja asuntolojen myötä, mutta millaista elämä kommuunissa onkaan vähän varttuneemmalla iällä, perheellisenä ja työllistyneenä?

 

Kun mietitään perinteistä asumistapaa, sinkut asuvat yleensä yksinään ja vakavamman parisuhteen omaavat yhdessä. Toisinaan myös hyvät ystävykset voivat asua kämppäkavereina pienentääkseen asumisen kuluja. Mutta kun mietimme kommuunia, siellä voi asustaa useampi aikuinen ihminen erilaisista lähtökohdista. Osa voi etsiä väliaikaisasumista esimerkiksi määräaikaisen työn takia, osa voi kaivata elämäänsä seuraa ja ääntä.

 

Mitä hyviä puolia kommuuniasumisessa sitten on?

  • Asumisenkulut pienentyvät, koska kaikki asumiseen liittyvät kulut jaetaan tasan.
  • Seuranpuute ei pääse yllättämään, koska aina on joku lähellä. Tarvittaessa oman huoneen oven voi sulkea, jos haluaa vetäytyä omaan kuoreensa.
  • Siivousmäärä vähenee, kun jokaisella jäsenellä on tietyt säännöt siivousvuorojen järjestämiseksi.
  • Jos sinulta jotain puuttuu, se todennäköisesti löytyy lainattavaksi joltakulta.
  • Jos kommuunissa asuu lapsia, heille löytyy helposti hoitoapua.

 

Kommuuniasuminen ei ole vain tilapäistä asumista. Se on elämäntapa, jossa on tärkeää osata joustaa ja vuorotella. Se on yhteisö, jossa ei ole omia murheita tai iloja vaan asioista keskustellaan. Kommuunissa et ole koskaan yksin. Opit jakamaan asioita. Löydät helposti seuraa yön pikkutuntien filosofisille keskusteluille. Toisinaan joku on saattanut syödä jäätelösi, vaikka olisitkin sen merkannut, mutta kun vähiten sitä odotat, sinulle on saattanut ilmestyä korvaava tuote takaisin pakastimeen.

 

Kommuuniasuminen tuntuu ajatuksena kiehtovalta, mutta rohkenisin silti väittää sen tarvitsevan tietynlaista ihmistyyppiä, jotta sellaiseen asumismuotoon sopeutuisi. Koska henkilökohtaisesti arvostan omaa rauhaa ja sitä, että tavarat löytyvät sieltä minne olen ne jättänyt, en usko kommuunielämisen olevan minua varten. Toisaalta koskaan ei voi tietää, miten paljon kaikesta pitäisi ja mistä kaikesta on jäänyt paitsi, ennen kuin kyseistä asiaa on itse kokeillut.

 

Erno Nevalainen

”No mut eihän se ollu kun yks kuva vaan.”

Sosiaalinen media on tätä päivää. Se näkyy jokapäiväisessä elämässä ja joka puolella. Lähes kaikilla on jonkinlainen älylaite ja yhteys. Myös koulumaailman ikuinen ongelma, kiusaaminen, näkyy vahvasti sosiaalisessa mediassa. Somekiusaaminen on keskuudessamme ja vakava ongelma.

Netissä voi kiusata kasvottomana ja nimettömänä – kynnys kiusata on matalampi

Kuten kiusaaminen yleensäkin, myös somekiusaaminen voi olla hyvin monimuotoista. Kiusaamista voi olla yksinkertaisimmillaan jonkin tietyn someryhmän ulkopuolelle jättäminen, lasta ei esimerkiksi hyväksytä what’s up –ryhmiin jäseneksi missä koko muu luokka on. Pahimmillaan somekiusaaminen on toisen tahallista nolaamista erilaisin menetelmin, kuten valokuvaaminen, valheellisen “totuuden” levittäminen tai videotaltiointi ikävästä tilanteesta. Kiusaamisella haetaan oman egon pönkittämistä ja sosiaalisen aseman turvaamista. Taustalla voi olla kateutta, mutta myöskin ikävä epäonni siitä, että uhri ei sovi muottiin, tavalla tai toisella. Kiusaamistilanteita on joskus vaikea havaita, sillä ne ovat hienovaraisia –katseita ja eristämistä. Vielä vaikeampaa niihin puuttuminen on, kun kiusaaminen tapahtuukin somessa.

10-15-vuotiaista lapsista ja nuorista neljännes on toiminut kiusaamistilanteessa sivustaseuraajana, eli on nähnyt kiusaamista mutta ei ole puuttunut tilanteeseen. Somessa kiusaamisen sivusta seuraaminen on vieläkin yleisempää, sillä tekstit, kuvat ja videot leviävät nopeasti foorumeista toisiin tavoittaen nopeasti ison yleisön. Netissä kynnys osallistua kiusaamiseen on matala, sillä kiusaamiseen on helppo mennä mukaan vain nappia painamalla. Toisen pahaa mieltä ei näe heti, joten ei ole niin helppo tuntea myöskään myötätuntoa kiusattua kohtaan. Netissä tapahtuva kiusaaminen satuttaa ja on yhtä haitallista ja vakavaa kun kasvokkainkin tapahtuva kiusaaminen. On todettu, että oppilaat eivät aina pyydä apua aikuiselta netissä tapahtuvaan kiusaamiseen, koska he kokevat, ettei aikuisella ole kykyä tai keinoja puuttua asiaan. Netissä kiusaaminen olisikin liitettävä kiinteäksi osaksi koulujen kiusaamisen vastaisen työn käytäntöjä ja prosesseja. Koulussa opettaja monesti tuntee molemmat osapuolet, niin kiusaajan kun kiusatunkin. Opettajan tuleekin puuttua välittömästi havaittuun kiusaamiseen, jos hän epäilee, havaitsee tai joku tulee kertomaan esim. nettikiusaamisesta. Lasten ja nuorten tietoisuuteen on myös tärkeää tuoda asian vakavuus. Kiusaaminen voi täyttää rikoksen tunnusmerkit. Rikosnimikkeitä voivat olla esimerkiksi kunnianloukkaus, laiton uhkaus, viestintärauhan rikkominen tai vainoaminen.

Olisiko aiheellista unohtaa koko kiusaamistermi ja puhua kouluväkivallasta, jolloin se jo terminä ilmentää asian vakavuutta? Aamulehdessä oli hiljattain juttua koulukiusaamisesta ja myös tässä jutussa haastateltu opettaja piti kouluväkivaltaa paremmin ilmiötä kuvaavana terminä. Kirjoituksessa nousi vahvasti esiin ajatus siitä, että ilmiö on koko luokan asia –ei vain kiusatun ja kiusaajan. Jutussa korostettiin ennaltaehkäisyyn panostamista. Käytännössä tämä on luokan hyvän yhteishengen luomista. Monesti kiusaamisen taustalla on silkkaa osaamattomuutta. Lapsen tunne -ja vuorovaikutustaidot ovat puutteelliset, ei osata asettua toisen asemaan. Joskus voi olla myös niin, ettei kiusaaja tiedä kiusaavansa. Toisaalta kiusaaja saattaa kiusata myös oman sosiaalisen asemansa turvaamiseksi. Emeritusprofessori Matti Rimpelä toteaakin, että kyse on siitä oppiiko lapsi tulemaan toisten kanssa toimeen silloinkin, kun hänen omat tunteensa eivät sitä tue. Tällöin voidaan ajatella, että ensimmäisen luokan tärkein tehtävä olisi, että lapset oppivat toimimaan yhdessä niin kasvotusten kuin some- maailmassakin. Lasten sosiaalisten- ja kaveritaitojen vahvistaminen, sekä tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehittäminen voi johtaa hyviin tuloksiin kiusaamisen ehkäisyssä.

Kiva Koulu®-ohjelma: toimivaa ennaltaehkäisyä vai ongelman peittelyä?

Jokaisella koululla on velvollisuus puuttua kiusaamiseen, tämä on lakiin kirjoitettu velvoite (perusopetuslaki 29 § ja 48 d §).

KiVa Koulu® -ohjelma sisältää koulujen henkilökunnille konkreettisia työvälineitä sekä kiusaamisen ennaltaehkäisyyn, että akuutin kiusaamistilanteeseen selvittämiseen. Ohjelma on kehitetty peruskoulun 1-9 luokka asteille. KiVa Koulu® -ohjelman tavoitteena on, että koulussa: käytetään aktiivisesti kiusaamisen ennaltaehkäisevää materiaalia eli pidetään alakouluissa KiVa Koulu® –oppitunteja ja yläkouluissa KiVa Koulu® teemoja. Sekä puututaan aktiivisesti esille nouseviin kiusaamistilanteisiin. Ohjelmassa tehdään myös tilannekartoituksia, joista koulut saavat tietoa siitä, miten turvalliseksi ja viihtyisäksi oppilaat kokevat oman koulunsa. KiVa Koulu on saanut aikaan myös vastakkaista keskustelua, jossa ollaan sitä mieltä, että KiVa Koulu on sanahelinää joka ei mene käytäntöön. Näin varmasti joskus onkin. Ohjelman noudattaminen vaatii aikaa, sitoutumista ja ihmistä joka tätä toteuttaa. Opettajien aika on riittämätöntä ja vaikka käytössä olisi hyvää materiaalia, ei siihen ehditä perehtyä ja ottaa käyttöön kunnolla eikä siten myöskään tuloksiakaan synny. Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen toteuttama Kouluterveyskyselyn mukaan vuonna 2017 sekä kiusatuksi joutuvien että muita kiusaavien osuudet olivat pienemmät kuin kertaakaan aikaisemmin tällä vuosituhannella! Onko tämä KiVa Koulu®-ohjelman ansiota vai onko kiusaaminen siirtynyt someen ja tämä ei siksi näy perinteisissä koulukiusaamistilastoissa? Mielestämme koululle ei ole silti vieritettävä kaikkea vastuuta. Vanhempien tulee myös olla tietoisia lastensa somen käytöstä. Mutta kuinka kieltää somen käyttö, se on vaikeampi kysymys. Somepalveluihin on ikärajat, mutta ne on helppo kiertää.

Apua, tukea ja neuvontaa kiusatuille Pirkanmaalla

Kiusaaminen vaikuttaa itsetuntoon ja minäkuvaan. Kiusaamisen seurauksia voivat olla mm. Ahdistuneisuus, masennus, sosiaalisten tilanteiden pelko ja eristäytyminen. Peruskoulun oppilaista joka kymmenes (10%) kertoo kokevansa kiusaamista. Mistä kiusattu voi saada apua, jos koulun tai vanhempien apu ei ole riittävää tai nuori ei halua kertoa heille kiusaamisesta? Tampereella toimii maakunnallinen Setlementti Tampereen kiusaamisasioiden neuvonta- ja tukipiste. Sieltä kiusattu voi hakea kriisiapua ja jälkihoitoa mistä vaan Pirkanmaan kunnasta eikä lähetettä tarvita, työmuotoina on yksilötyö, ryhmät, puhelinneuvonta ja työpajat. Palvelu on tarkoitettu yli 15-vuotiaille, joilla on kiusaamiskokemuksia ja palvelu on lyhytaikaista kriisi- tai jälkihoitoa, jossa tavoitteena on asiakkaan tilanteen vakauttaminen. Yhteyttä voivat ottaa myös työntekijät ja vapaaehtoiset, jotka kohtaavat työssään kiusaamiskysymyksiä. Muskettisoturit on nuorille 15-29-vuotiaille miehille suunnattu ryhmä, jossa kokemuksia voi käsitellä turvallisesti ryhmässä muiden vertaisten kanssa. Tytöille on tarjolla vastaavanlainen ryhmä Feeniks, jonka toiminnassa on mukana Tyttöjen talo sekä Setlementti Tampere. Lisätietoa näistä toiminnoista löytyy netistä: www.kiusatut.fi. Myös motoristit vastustavat koulukiusaamista, ja he tekevät vierailuja kouluihin ympäri Suomen. Kouluvierailuille he kertovat oppilaille, että motoristit eivät hyväksy kiusaamista ja he haluavat samalla osoittaa kiusatuksi joutuneille tukensa ja ettei heitä ole unohdettu tai jätetty yksin ongelman kanssa. Lisätietoa motoristit koulukiusaamista vastaan toiminnasta löytyy netistä: www.mkkv.fi.

Taija Tuominen, Anna Jussila, Erno Nevalainen

Kurkistus teknologisoituvaan sosiaalityöhön

Sosionomi Seija saapuu työpaikalleen. Reijo robotti tulee ovella vastaan, kertoo ajankohtaisimmat Seijan työtä koskevat tiedot ja käy läpi tämän päivän kalenterin. Reijo on vastaanottanut illalla tiedon asiakaskäynnin peruuntumisesta ja pyytää lupaa saada sopia uuden ajan kalenteriin. Seija hyväksyy pyynnön puheohjauksella ja Reijo laittaa sähköisesti asiakkaalle uuden tapaamisajan. Aamulla Seijalla ei ole asiakkaita ja hän pyytää Reijoa jakamaan ajantasaisen tiedon alueen palveluista, palvelunpiiriin hakeutuneista kiireellisiksi luokitelluista asiakkaista sekä mahdollisista lakimuutoksista liittyen hänen asiakasryhmäänsä, nuoriin. Palvelurobotti Reijo hyödyntää tekoälyä, jonka ansiosta sillä on oppimiskykyä ja se pystyy päätöksentekoon. Robotti on Seijan tärkeä työpari. Se säästää häneltä viikkotasolla tunteja työaikaa sekä parantaa työnlaatua, Seijalla on aina hallussaan luotettava ja uusin ajan tasalla oleva tieto.  

Robotti parantaa työn laatua

Iltapäivällä Niilo Nuorisolainen on ensimmäinen asiakas. Niilo on valinnut palveluvalikoimasta tapaamisen toteuttamisen muodoksi etätapaamisen, mikä hoidetaan kuvapuhelin yhteyden kautta. Reijo robotti kertoo ennen e-tapaamista viimeisimmät tiedot Niilon elämäntilanteesta sitten viime tapaamisen. Yhtenäinen digitaalinen tietojärjestelmä kaikkien toimijoiden kesken mahdollistaa tarvittavan ja kattavan tiedonsaannin. Samassa järjestelmässä ovat muun muassa oppilaitos, terveydenhoito että sosiaalitoimi. Työskentely Niilon kanssa on siis täysin palveluintegroitunutta eikä hänen tarvitse selittää samoja asioita eri ihmisille. Sen lisäksi Reijo kartoittaa Niilon perheenjäsenten tiedot ja jäsentää sitä kautta voimavaroja sekä niitä uhkaavia tekijöitä. Teknologisoituminen ja digitaaliset palvelut ovat merkittävässä roolissa Niilon osallisuuden ja hyvinvoinnin edistämisessä. 

Tekoälyn kautta kerätty ennakoiva data-analytiikka kertoo Niilolla olleen haasteita elämänhallinnan saralla, yksinkertaiset rutiinit ja motivaatio ovat hukassa. Myös yksinäisyyttä on ollut. Seija on juuri saanut kokeiluun elämänhallintarobotteja, se toimii virtuaalilemmikki Tamagotchin tavoin. Siihen on ohjelmoitu peruspäivärytmi arjen rutiineineen. Robotti pyytää toimenpiteitä ja auttaa käyttäjää pitämään rutiineista kiinni. Pörröinen, sympaattisen näköinen robotti myös muuttuu surkean oloiseksi, jos rutiineista ei pidetä kiinni, sen pelillisyyden toivotaan innostavan nuoria sen käyttöön. Niilo pääsee halutessaan ensimmäisten joukossa kokeilemaan tätä. Seija on ollut alusta asti innostunut uusista digitaalisista ratkaisuista ja käyttänyt niitä ahkerasti. Osa ratkaisuista on ollut

Kuva www.pixabay.com

toimivia ja osasta taas on luovuttu tai kehitetty eteenpäin. Seija on uinut digitalisaation aaltoihin vaivattomasti. Hänen mielestä uudet ratkaisut ovat parantaneet työn laatua, vapauttaneet aikaa puuduttavista töistä ihmisten parissa olemiseen ja tätä kautta tehneet myös työstä mielekkäämpää. Seija ei ole takertunut aiempaan vaan hän surffaa innostuneesti muutoksen aalloissa.  

 

Robotin ja ihmisen työtoveruus laadukkaan tulevaisuuden avain

Tämän ajatusleikin kautta voidaan huomata, että moderni robotti on toimija kuten ihminen. Robotiikan nopean kehityksen myötä on oletettavaa, että robotit tulevat yleistymään sosiaalialalla lähivuosina. Robotiikan ja yleisesti teknologian hyödyntäminen on lähes edellytys sosiaali- ja terveysalan toimintojen tehokkuuden takaamiseksi tulevaisuudessa, mutta myös palveluiden laadun turvaamiseksi ja parantamiseksi. Robotit mahdollistavat sote-alan työn toteuttamisen ja -jaon uudelleenmuotoilun, mikä avaa monia mahdollisuuksia. Seijan ja Reijo robon yhdistelmän tulos on enemmän kuin 1+1 eli toisiaan tukeva super yhdistelmä. Teknologisoituminen, sen mukanaan tuomat säästöt sekä laadukkaan työn takaaminen edesauttaa sitä, että voimme tulevaisuudessakin puhua hyvinvointiyhteiskunnasta.

Emma Piirinen & Niina Kärkkäinen

 

Lähteet

http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-251-836-1

https://www.eva.fi/wp-content/uploads/2016/09/Robotit-t%C3%B6ihin.pdf

https://www.lapinamk.fi/loader.aspx?id=e2620023-0048-433b-8884-c420c8e6d3f3

 

”Onks Niilo tyttö vai poika?”

– Yli 20 vuoden työurani aikana vastaan on tullut vain yksi sukupuoltansa epätyypillisesti ilmaiseva lapsi. Vanhemmilta tuli keväällä ennakkotieto, että sellainen lapsi on syksyllä tulossa ryhmääni. Äiti tokaisi minulle, että jos Niilo tulee mekko päällä, niin haluan sinun sitten sanovan jotain muuta kuin että ”kaikki voivat pukeutua miten haluavat”. Tieto tuli shokkina. En ollut osannut varautua sellaiseen, kun en ollut törmännyt aiemmin ja mietin pitkin kesää, että osaisinko sanoa ja toimia oikein.

Näistä hämmentyneistä ajatuksista kertoi haastattelemamme esiopetuksen opettaja Tiina, kun pyysimme häntä kuvailemaan ensimmäisiä tuntemuksiaan sukupuolineutraalisti kasvatetun lapsen tulosta omaan ryhmään. Hän oli kuvitellut, että eskarin ovesta astuisi sisään poika mekko päällä leikkimään tyttöjen leikkejä, mutta sieltä tulikin lapsi, joka haki sukupuoli-identiteettiään. Tiina kertoi syksyllä Niilon äidille, että koki jääneensä keväällä ajatuksineen aika hankalaan tilanteeseen ja että oli jäänyt miettimään mitä sanoisi, jos Niilo tulisi eskariin mekko päällä. Hän kysyi äidiltä, että mitä sinä olisit toivonut minun sanovan. Äiti myönsi, ettei itsekään tiedä ja lisäsi, että ”kaikki voivat pukeutua miten haluavat” on vastaus, jota käytetään, kun ollaan hämillään.

Terminä sukupuolisensitiivisyys on vielä varsin uusi, eikä siitä ole ollut juurikaan puhetta vielä kymmenisen vuotta sitten. Termistö aiheen ympärillä aiheuttaa yhä sekaannuksia jopa alan ammattilaisille.

Sukupuolisensitiiviydellä tarkoitetaan sitä, ettei lapsen kasvattamisessa sukupuolen olemassaoloa kielletä, mutta sen ei anneta liikaa vaikuttaa toimintaan. Esimerkkinä tästä toimii hyvin se, että sukupuolisensitiivisesti toimivassa eskariryhmässä ei ajatella perinteisten sukupuoliroolien mukaan ja tehdä rajauksia vaikkapa tyttöjen ja poikien leikeille tai käyttäytymisrooleille. Perinteiset stereotyyppiset ns. tyttöjen ja poikien jutut loistavat siis poissaolollaan. Jokaista lasta pidetään yhtä tärkeänä ja arvokkaana riippumatta sukupuolesta tai lapsen mielenkiinnon kohteista.

Tästä astetta erityisempään suuntaan taas sijoittuu sukupuolineutraali kasvatus, joka tulee esille esimerkkitapauksessammekin. Sukupuolineutraalissa kasvatustyylissä sukupuolen olemassaoloa ei millään muotoa tunnusteta, eikä se näyttele lapsen elämässä mitään roolia. Lapset kasvatetaan täysin vailla sukupuolen vaikutusta mihinkään toimintaan. Sukupuolineutraalius on myös niin kutsuttua sukupuolisokeutta.

Tällä hetkellä ei välttämättä ole vielä kovin yleistä, että varhaiskasvatuksessa olisi esimerkiksi sukupuolineutraalisti kasvatettavia lapsia, mutta tämä on varmasti asia, joka tulee yleistymään. Ruotsissa on esimerkiksi kokonaan sukupuolineutraaleja päiväkoteja.

Siinä vaiheessa, kun Niilo tuli ensimmäistä kertaa tunika päällä eskariin, niin lapset olivat jo tottuneet Niilon tapaan pukeutua. Hänellä oli ollut välillä päällään pinkkejä vaatteita, samoin lenkkarit olivat pinkit. Niilo ei ole koskaan kuitenkaan ollut vahvasti feminiininen. Hän harrastaa sählyä, rakentelee legoilla ja on enemmän poikien kanssa. Eskarikaverit eivät kommentoineet Niilon sukupuolta mitenkään, mutta eräs ekaluokkalainen poika kysyi kerran Niilon äidiltä: ”Onks Niilo tyttö vai poika?” Äiti vastasi, että hän vielä vähän miettii.

Uudessa varhaiskasvatuslaissa on asetettu seuraavat tavoitteet tasa-arvoiselle varhaiskasvatukselle:

”Antaa kaikille lapsille yhdenvertaiset mahdollisuudet varhaiskasvatukseen, edistää yhdenvertaisuutta ja sukupuolten tasa-arvoa sekä antaa valmiuksia ymmärtää ja kunnioittaa yleistä kulttuuriperinnettä sekä kunkin kielellistä, kulttuurista, uskonnollista ja katsomuksellista taustaa.”

Tässä tavoitteessa tärkeää roolia näyttelee huoltajien ja henkilöstön välinen yhteistyö. On tärkeää, että vuorovaikutus on arvostavaa, avointa ja tasavertaista. Näin taataan lapsen elämään jatkuvuutta ja turvallisuutta. Laissa painotetaan myös, että lapsen syntyperä, sukupuoli tai kulttuuritausta ei saa vaikuttaa lapsen valintojen tekemiseen tai taitojen kehittämiseen. On tärkeää, että lapsen kanssa työtä tekevät aikuiset tukevat lapsen perheidentiteettiä ja suhteita niin, että hän kokee perheensä arvokkaaksi.

Aikaa sukupuoli-identiteetin etsimiseen

Lapsen sukupuoli- identiteetin muodostumista tukee se, että työntekijät ovat arjessa juuri sellaisia kuin oikeasti ovat. Riippumatta siitä, onko jokin tapa tai toiminto jonkun toisen mielestä naisellista tai miehekästä, tulisi lapsille näyttää mallia siitä, että olemme kaikki erilaisia ja arvokkaita. Parhaiten tätä mallia näytetään toista arvostavalla kohtelulla sekä olemalla sinut itsensä kanssa. On tärkeää antaa lapsille mallia siitä, että riippumatta sukupuolesta, voimme tehdä juuri niitä asioita, joita itse haluamme. Jotta henkilökunta pystyy tukemaan perheitä mahdollisimman hyvin ja lapsen perheidentiteettiä tukien ja arvostaen, on tärkeää, että kasvattajilla on asian suhteen yhtenäinen ja perhettä arvostava linja.

Niilon sukupuoli-identiteetin etsimistä tuettiin antamalla hänen rauhassa hakea paikkaansa, eikä kantaa otettu puoleen eikä toiseen. Aikuiset eivät tukeneet eskarissa tyttöpuolta eivätkä poikapuolta, vaan toimivat mahdollisimman neutraalisti.

Vaikeinta Tiinan mukaan oli muuttaa omaa puhetapaansa. Hän oli tottunut sanomaan esimerkiksi: ”Pojat, pistäkääpäs vauhtia” tai ”Nyt tytöt lähtee ensin.” Sen sijaan hän alkoi sanoa: ”Olkaas nyt hiljempaa” tai ”Hei te neljä siellä”. Jos Niilo ei ollut paikalla, niin Tiina saattoi edelleen sanoa esimerkiksi ”Nyt tytöt” ja jos oli, niin hän käytti jotakin muuta termiä.

– Ennen Niilon tuloa meillä oli tyttöjen ja poikien vessat erikseen, mutta muutimme ne sekavessoiksi. Ennenkään ryhmässämme ei ollut erikseen tyttöjen ja poikien leikkejä, joten sitä oli helppo jatkaa.

Tiina kertoi, että myös Niilon vanhemmat antoivat asian kehittyä omalla painollaan ja menivät viikon ja kuukauden kerrallaan. Vanhemmat eivät keskustelleet Niilon kanssa asiasta, vaan sanoivat katselevansa, kumman sukupuolen hän valitsee. Tiina oli miettinyt itsekin, että jos lapsi on asian kanssa kovin hämillänsä, niin ei auta, jos asiasta koko ajan keskustellaan. Ja ettei lasta voi patistaa nimeämään kokemustaan omasta sukupuolestaan.

– Tärkeintä on, että lapsi voi hyvin, hänen itsetuntonsa kasvaa eikä häntä kiusata. Olen miettinyt, että mitä jos isot pojat alkavat kiusata koulussa, niin miten se vaikuttaa itsetuntoon ja oman kuvan kehittämiseen. Kaikki on kuitenkin mennyt yllättävän hyvin.

Niilon äiti antoi herkästi palautetta, jos kaikki ei sujunut tarpeeksi neutraalisti. Esimerkiksi kerran lapsille oli arvottu istumapaikat ja toiseen pöytään osuivat kaikki tytöt ja toiseen pojat. Tiina sanoi, että sattuipa hauskasti, kun sattumalta tuli tyttöjen pöytä ja poikien pöytä. Äiti otti tämän puheeksi vanhempainillassa.

Kohti sukupuolten välistä tasa-arvoa

Valtioneuvosto on teettänyt vuonna 2016 selvityksen liittyen sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseen varhaiskasvatuksessa. Uudessa varhaiskasvatuslaissa sukupuolten välinen tasa-arvo on kirjattu yhdeksi varhaiskasvatuksen tavoitteeksi. Kuitenkaan missään valtakunnallisissa varhaiskasvatusta ohjaavissa dokumenteissa ei määritellä, mitä tasa-arvolla tarkoitetaan tai kuinka sitä edistetään. Puhumattakaan siitä, miten sen toteutumista seurataan. Esimerkkitapauksessamme eskariryhmän opettaja kommentoi seuraavasti kysyttäessä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelman tekemisestä eskarissa:

-Periaatteessa sellainen pitäisi tehdä. Koulun puolella se on tehty, mutta en ole nähnyt sitä.

Monesti käytännössä tasa-arvo mielletään jo saavutetuksi ja itsestään selväksi lähtökohdaksi. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että varhaiskasvatuksessa on monia epätasa- arvoisia käytänteitä ja toimintaympäristöjä. Epätasa-arvoisuutta on nähtävissä myös lasten kohtaamisessa ja tähän vaikuttaa nimenomaan lapsen sukupuoli. Arjessa tulee harvoin pohdittua, mitä tasa-arvo omassa toiminnassa tarkoittaa ja millä tavoin sitä voisi edistää. Vaikka asiaan tällä hetkellä kiinnitetään jo paremmin huomiota, tutkimukset osoittavat, että tietyllä tapaa varhaiskasvatuksessa elää edelleen perinteiset stereotyyppiset käsitykset sukupuolista.

Selvityksestä kävi myös ilmi, että varhaiskasvattajien koulutuksessa ei ole yhtenäistä opintojaksoa, joka valmistaisi sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseen omassa työssään. Kyseessä oleva julkaisu on tehty vuonna 2016 ja tässä asiassa onkin menty varmasti kyllä eteenpäin ja oppilaitoksissa herätty siihen, että tämä on asia, johon tulisi panostaa. Henkilöstön kanssa asioita tulisi käydä edes jollain tasolla läpi, jotta oltaisiin valmiimpia vastaanottamaan perheitä, jotka kasvattavat lastaan sukupuolineutraalisti. Tärkeää on myös miettiä omaa henkilökohtaista näkemystään, jotta pystyy toimimaan ammatillisesti työelämässä. Ei varmasti ole yksiselitteistä vastausta siihen, kuinka pitäisi toimia. On tärkeää, että jokainen pysähtyy miettimään näitä asioita, koska tulevaisuudessa tämä asia saattaa olla hyvinkin ajankohtainen.

Esimerkkitapauksessamme suurena eteenpäin vievänä voimana nähdään Niilon elämässä mukana olevien ihmisten positiivinen suhtautuminen asiaan. Monesti kun asiaan suhtaudutaan negatiivisesti, se myös ratkeaa negatiivisesti ja päinvastoin. Positiivisuudella on siis asioiden järjestymiseen suuri vaikutus.”Onks toi tyttö vai poika?”- kysymykseenkin on hyvä varautua, vaikka lapsella itsellään saattaa olla siihen selkeä vastaus. Ja lapsethan ovat itsessään äärettömän suvaitsevaisia. Asenteet he saavat meiltä aikuisilta.

Nykypäivän kuulumisia

Niilo siirtyi eskarista kouluun ja luokan tytöt ja pojat leikkivät edelleen todella hyvin sekaisin ja he ovat hyvin suvaitsevaisia. Koulun puolella tytöt ja pojat jaetaan erikseen muun muassa pukuhuoneisiin ja vessoihin. Sen sijaan eskarin vessat ovat edelleen sekavessoja myös Niilon siirryttyä kouluun.

Tiinan nykyisessä ryhmässä lapset jakautuvat selkeästi poikiin ja tyttöihin. Ryhmässä esiintyy paljon sellaista suhtautumista, että ”mä en tyttöjen kanssa leiki” ja ”voitko kuvitella, mä jouduin sellaiseen pöytään, jossa on pelkkiä poikia”.

-Kerran menimme pelaamaan sählyä. Osa lapsista on pelannut jo pari vuotta ja ovat taitavia ja osa tytöistä olivat arkoja ja heitä jännitti. Jaoin salin kahtia ja lapset kysyivät heti, että laitetaanko tytöt ja pojat erikseen. Teimme kuitenkin sekajaon taitojen mukaan. Periaatteessa jako tyttöihin ja poikiin olisi voinut myös toimia, mutta Niilon ja hänen äitinsä vaikutuksesta ajatteluni on muuttunut. Olen alkanut ajatella, että tytöt-pojat on keinotekoinen jako ja tärkeintä on, että oppii tekemään yhteistyötä kaikkien kanssa.

Niilon ja Tiinan nimet on muutettu

Päivikki Koskinen, Kaisa Salo, Hanna Salonen

SOTE-uudistus -uhkakuvia vai toivoa paremmista peruspalveluista?

 

Suuri mullistus on täällä reilun parin vuoden päästä: Sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät maakuntien järjestämisvastuulle 1.1.2021. Siitä lähtien kunnat eivät enää järjestä sosiaali- ja terveyspalveluita. Miten palvelut jatkossa tuotetaan ja miten varmistetaan, että palvelut tuotetaan niin, että jokaisella kansalaisella on yhtäläiset mahdollisuudet saada laadukasta hoitoa tai palvelua riippumatta asuinpaikasta? Onko vuonna 2021 maaseudulla ja kaupungissa asuvalla samat mahdollisuudet saada tarvitsemaansa hoitoa tai palvelua? Lisääntyvätkö kotiinannettavat palvelut tai etävastaanotot merkittävästi?

Valinnanvapaus ja monituottajamalli todennäköisesti tulevat lisäämään palvelujen tarjontaa ja käyttöä, jolloin sote-järjestelmän kustannukset lisääntyvät. Aiheuttaako se korotuksia palvelumaksuihin, jolloin köyhien palveluidenkäyttäjien olot voivat kurjistua? Pystyvätkö he maksamaan nousevia palvelumaksuja? Aiheuttaako tämä kehitys eriarvoistumista etenkin mielenterveyspotilaiden ja pitkäaikaissairaiden näkökulmasta?

Palvelumaksujen nousua on hillittävä, jotta hoitoonpääsy toteutuu. Osa potilaista ei kykene tekemään valintapäätöstä itsenäisesti heikentyneen kognitiivisen kyvyn vuoksi. Kansalaisille on taattava riittävä palveluohjaus palveluiden viidakossa navigointiin. Tulevaisuudessa sote-keskuksiin käyttöön tuleva asiakassuunnitelma monialaisia palveluita käyttäville asiakkaille huolehtii siitä, että palvelusuunnitelma on heillä yhteenkoottuna, ei pirstaleisena. Asiakassuunnitelma ei ole kuitenkaan velvoittava ja koskee noin 10 prosenttia väestöstä, jotka tarvitsevat monia palveluita. Tavoitteena on saada (esim. mielenterveyspalveluiden) hoitoketjut paremmin hallintaan.

THL: n sähköinen mietintö ”Näkökulmia lakiluonnokseen asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa” Jukka Kärkkäinen, Jaana Suvisaari, Riikka Lämsä ja Kristiina Kuussaari toteavat, että uudistuksen myötä tuleva perustason sote-keskus-järjestelmä voi nykytilanteeseen nähden tehostaa mielenterveyspotilaiden hoidon alkuvaihetta. Keskeinen hallinnollinen väline on maakunnan palvelulupaus, jolla voidaan määrittää palvelujen resurssointia yhdenvertaisesti alueellisesti ja potilasryhmien kesken.

Sote-uudistusta valmisteleva projektijohtaja Päivi Nerg valtiovarainministeriöstä kertoo Mtv:n uutisten haastattelussa 8.11.2018, että päätavoitteena sote- ja maakuntauudistuksessa on panostaminen perusterveydenhoitoon ja maakunnissa julkisella rahoituksella tuotettavien sosiaali- , terveys- ja muiden maakunnan vastaavien palveluiden tuottaminen yhdenvertaisina. Kansalainen tulee huomaamaan parannukset siitä, että peruspalveluihin alkaa päästä paremmin. Ikäihmisten hoitotarpeen kasvuun pyritään myös vastaamaan. Nerg mainitsee haastattelussa myös yleisesti, että sosiaali- ja terveyspalveluiden säästöihin pyritään muiden muassa digitalisaatiota ja sähköisiä palveluita lisäämällä.

Aikaisintaan vuonna 2023 tulee voimaan valinnanvapaus. Silloin muutokset tulevat näkyväksi kansalaisille, koska silloin jokaisen on valittava itselleen sote-keskus, jonka asiakkaana haluaa olla. Soten alkuvaiheessa 2021 ei kansalainen välttämättä huomaa merkittävää muutosta palveluiden järjestämisessä.

Perhetyöntekijänä lapsiperhepalveluissa ja lastensuojelussa, jossa toimipaikkani on fyysisesti ollut kunnan sosiaalitoimisto ja myöhemmin hallinnollisesti perhekeskus, en osaa kovin kirkkaasti ajatella, miten työni on tulevaisuudessa järjestetty, muutoin kuin että työskentelykuntaani on rakenteilla (tulevaisuudessa maakunnan hallinnoima) sote-keskus, joka kokoaa sosiaali- ja terveyspalvelut saman katon alle. Ajatus kuulostaa hyvältä kuntalaisen näkökulmasta.

Miten lapsiperhepalveluiden asiakas valitsee tarvitsemansa kotiin annettavan palvelun? Voiko hän valita yksityisen palveluntuottajan ja mitä se merkitsee ”pitkän, mutta kapean-leivän” kuntatyöntekijöille? Lisääntyvätkö yt-neuvottelut julkisella sektorilla, jos palveluiden kysyntä siirtyy enemmän yksityisen tai kolmannen sektorin toimijoille? Paljonko merkitsee palvelumuotoiluosaaminen ja osaamisen tuotteistaminen ja markkinointi? Tämä alkaa kuulostaa markkinataloudelta.

Nähtäväksi jää, miten sote-uudistus konkreettisesti helpottaa palveluiden saatavuutta ja toteuttaa yhdenvertaisuuden tavoitetta koko maassa.

LÄHTEET:

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, internetsivu, luettu 19.11.2018

https://thl.fi/fi/web/sote-uudistus/valinnanvapaus

Kärkkäinen, J, Suvisaari, J, Lämsä, R., Kuussaari K, 2018. Näkökulmia lakiluonnokseen asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa (lakiluonnoksen versio 31.1.2017) Mielenterveyspalvelut. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

https://thl.fi/documents/2616650/2646346/5ValinnanvapausMielenterveyspalvelut+%282%29.pdf/833476d2-8c48-4ab4-8f95-94648db4a004

Nerg, P. 2018. Sote-projektia vetävä Päivi Nerg: Säästöt eivät ole se tärkein tavoite vaan palveluiden saannin takaaminen. Mtv-uutiset 8.11.2018. Toimittaja Jarno Miettinen.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/sote-projektia-vetava-paivi-nerg-saastot-eivat-ole-se-tarkein-tavoite-vaan-palveluiden-saannin-takaaminen/7155796#gs.SNYbceM

Mitä taloussosiaalityö pitää sisällään? Mietintöjä Kela-siirrosta

Taloussosiaalityön merkitys on nostanut päätään perustoimeentulotuen siirtyessä Kelan käsiteltäväksi vuoden 2017 alusta. Täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen myöntämisestä päättää edelleen kunnan sosiaalityöntekijä. Eriytymisessä on haasteena esimerkiksi se, ettei tukia haeta enää yhdestä paikasta vaan asiakkaan tulee hakea niitä sekä Kelasta että mahdollisesti lisäksi harkinnanvaraista toimeentulotukea kunnan sosiaalitoimesta. Harkinnanvaraisen toimeentulotuen myöntäminen kunnilta on kasvanut Kela muutoksen jälkeen, mikä saattaa johtua esimerkiksi siitä, että asiakkaan tilannetta ei seurata yhtä tarkasti, jolloin taloudenpito saattaa suistua raiteiltaan helpommin.

Suomen sosiaaliturva tukee ihmistä vaikeissa elämäntilanteissa taaten perusturvan tason kaikille Suomessa vakituisesti asuville sosiaaliturvaan kuuluville. Osa sosiaaliturvasta on katettu vakuutuksin kuten työeläkevakuutus, sairausvakuutus, työtapaturma- ja ammattitautivakuutus tai työttömyysvakuutus, joiden maksut kerätään vakuutetuilta ja työnantajilta vakuutusmaksuilla. Osa tuista katetaan täysin verovaroin. Toimeentulotukea pidetään sosiaaliturvan viimesijaisimpana tukena. Taloussosiaalityö toimii pitkälti toimeentulotuen tarpeessa olevien asiakkaiden kanssa.

Mistä toimeentulotuki koostuu?

Toimeentulotuki koostuu perusosasta, jossa perheen yhteen laskettujen menojen, tulojen ja varojen erotuksen määrästä muodostuu maksuvaralaskelma. Perustoimeentulotuki on tarkoitettu kattamaan ravinto- vaate- ja joitain terveydenhuoltomenoja sekä henkilökohtaiseen ja kodin puhtauteen ja harrastus- ja virkistystoimintaan, paikallisliikenteeseen, sanomalehteen, puhelimeen, tietoliikenteeseen ja muihin jokapäiväisin menoja aiheuttaviin kuluihin.

Täydentävää toimeentulotukea kunnan sosiaalityöntekijä voi myöntää harkinnanvaraisesti asiakkaan erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuviin, toimeentulon turvaamiseksi tai itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi tarpeelliseksi harkittuihin menoihin. Erityistarpeita tai olosuhteina voidaan katsoa olevan esimerkiksi pitkäaikaisesta tai vaikeasta sairaudesta, pitkäaikaisesta toimeentulotuen saamisesta tai lasten harrastustoiminnasta johtuvat erityistarpeet.

Ehkäisevän toimeentulotuen tarkoituksena on edistää henkilön ja perheen sosiaalista turvallisuutta ja omatoimista suoriutumista sekä ehkäistä syrjäytymistä ja pitkäaikaista riippuvuutta toimeentulotuesta, perusteista päättää kunta. Muun muassa tuen saajan aktivointia tukeviin toimenpiteisiin, asumisen turvaamiseksi, ylivelkaantumisesta tai taloudellisen tilanteen äkillisestä heikentymisestä aiheutuvien vaikeuksien lieventämiseksi sekä muihin tuen saajan omatoimista suoriutumista edistäviin tarkoituksiin voidaan myöntää ehkäisevää toimeentulotukea.

Laissa toimeentulotuesta 1997/1412 säädetään tuen määräytymisestä.

Takaako selkeät ohjeet helpon asioinnin?

Toimeentulotuen kohdalla ajatus monimutkaisesta ja monesta eri paikasta haettavasta etuudesta ei varsin ole helppo asiakkaille, jotka saattavat toimeentulotukea tarvita. Henkilön, joka saattaa joutua hakemaan toimeentulotukea tilapäisesti työttömyydestä, sairaudesta tai muusta syystä johtuen, tulee pääsääntöisesti nykyisin ensin tehdä perustoimeentulotukihakemus Kelaan, ennen yhteydenottoa sosiaalityöntekijään täydentävästä tai ehkäisevästä toimeentulotuesta. Sen lisäksi monenlaiset eri termit voivat olla asiakkaalle hankalia ymmärtää. Asiaa voi ajatella myös vähän niin, ettei kukaan työntekijä varsinaisesti seuraa asiakkaan tilannetta alusta loppuun.

Kelan sivut ohjaavat selkeästi tukien hakemisessa, toimeentulotuen kohdalla ohje on myös selkeä: ” Hae ensin päätös perustoimeentulotuesta Kelasta. Ilmoita samassa hakemuksessa, jos haet täydentävää tai ehkäisevää tukea. Voit pyytää, että Kela siirtää hakemuksen kuntaan. Jos olet jo saanut päätöksen perustoimeentulotuesta, hae täydentävää ja ehkäisevää tukea suoraan kunnasta.” sekä Kelan ja kunnan välisestä yhteistyöstä: ”Onko sinulla tai perheelläsi tarvetta keskustella Kelan työntekijän tai kunnan sosiaalihuollon ammattihenkilön kanssa? Tarpeen mukaan Kela välittää tietojasi kunnan sosiaalitoimeen, jossa voidaan pohtia elämäntilannettasi syvällisemmin kuin Kelassa.” Lisäksi Kelan elämässä.fi sivustolla yhdessä artikkelissa havainnollistetaan ja neuvotaan, miten toimeentulotukea sekä harkinnanvaraista toimeentulotukea haetaan esimerkiksi harrastukseen kunnalta https://elamassa.fi/tyo-ja-toimeentulo/toimeentulotukihakemus-kelaan/. Ohjeita kyllä on tullut, mikä varmasti lieventää epätietoisuutta jonkin verran. Kela-siirrosta on lisäksi tehty monta tuoretta selvitystä sekä toimeentulotukiasiakkaiden että kunnilla toimeentulotukihakemuksia käsitelleiden ja sosiaalityöntekijöiden näkökulmista ja kokemuksista ammattikorkeakoulujen opinnäytetöinä (Theseus.fi).

Jotta taloussosiaalityössä voidaan vaikuttaa asiakkaiden toimeentuloa koskeviin haasteisiin, tulisi eriarvoistumiseen puuttua nykyistä kokonaisvaltaisemmin ja mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ennen ongelmien kasautumista. Taloussosiaalityötä tekevät työntekijät voisivat pitää suurempaa ääntä yhteiskunnassamme taistellessa eriarvoisuuden lisääntymistä vastaan ja ennaltaehkäisyyn tulisi satsata.

 

Lähteet:

Elämässä.fi https://elamassa.fi/tyo-ja-toimeentulo/toimeentulotukihakemus-kelaan/

STM. 2018 https://stm.fi/toimeentulo

Kela.fi Toimeentulotuki

Theseus.fi

 

Essi Huovila

« Older posts