Kirjoittajalta Removed User (Page 1 of 4)

Asiakkaan ääni kuuluviin; kokemusasiantuntijat tulevaisuuden työelämässä

Asiakkaan ääni kuuluviin; kokemusasiantuntijat tulevaisuuden työelämässä

Kokemusasiantuntijat toimivat ammattilaisen työparina monissa sosiaali- ja terveysalan palveluissa. Tulevaisuudessa tämän suuntainen työskentely tulee todennäköisesti vain lisääntymään. Kokemusasiantuntija osaa avata asiakkaan maailmaa, tuntemuksia ja tarpeita ammattilaisille. Samalla hän osaa samaistua asiakkaan tilanteeseen, omakohtaisen kokemuksensa kautta. Kokemusasiantuntija luo uskoa ja toivoa asiakkaisiin, ”tuokin on selvinnyt tästä tilanteesta, minäkin voin selviytyä.”

Onko työelämä valmis ottamaan vastaan kokemusasiantuntijoiden ammattitaidon- ja tiedon? Toivottavasti, sillä kokemusasiantuntijoilla on arvokasta tietoa- ja taitoa annettavanaan. Keski-Suomen sairaalassa haluttiin saada tietoa siitä, miltä päivystysprosessi tuntuu potilaan näkökulmasta. Tämän tiedon hankinnassa päätettiin käyttää kokemusasiantuntijoiden työpanosta. Kokemusasiantuntijat seurasivat useiden viikkojen ajan yksittäisiä potilaita ja koko päivystyksen toimintaa. Kerätty tieto toi muutosta päivystyksen toimintaan, näin asiakkaan ääni pääsi kuuluviin ja palvelua muokattiin asiakkaan tarpeesta lähteväksi. Palvelualueen johtaja Johanna Tuukkanen kertoo, että saatu tieto oli aivan erityyppistä kuin virallisten palautekanavien kautta kerätty tieto. Hänet yllätti esimerkiksi se, miten yksinäisiksi ja turvattomiksi potilaat kokivat olonsa päivystyksessä. Tämä otettiin huomioon toimintaa kehitettäessä ja nyt henkilökunta on sijoitettu lähemmäksi potilaita.

Eri sairaanhoitopiirit, potilasjärjestöt ja kansalaisopistot kouluttavat kokemusasiantuntijoita. Tulevaisuudessa kokemusperäistä tietoa halutaan hyödyntää yhä enemmän. Tähän velvoittaa jo laki, sillä laki potilaan asemasta ja oikeuksista edellyttää potilaan näkemyksen kuulemista. Tästä hyötyvät sekä asiakkaat että palvelun tuottajat.

Kokemusasiantuntijoiden perehdytys ja koulutus

Monissa organisaatioissa mielellään hyödynnetään vertaisten ja kokemusasiantuntijoiden tuomaa uudenlaista tietoa, mutta ennen näiden uusien toimijoiden mukaan ottamista olisi hyvä pohtia myös asian eettistä puolta. Miten organisaation rakenteet tukevat vertaisten ja kokemusasiantuntijoiden jaksamista ja hyvinvointia?

Osalla kokemusasiantuntijoista on puutteellinen kyky arvioida omaa jaksamista eikä heillä ole samanlaista ammattikilpeä kuin ammatillisen koulutuksen saaneella työntekijällä. Voimattomuuden tai riittämättömyyden tunteen kokeminen auttamisessa voi johtaa loppuun palamiseen.

Tähän ratkaisuna olisi yhtenäinen koulutus, jossa valmistettaisiin ihmistä tulevaan työhön. Tämä lisäisi myös kokemusasiantuntijoiden työssä jaksamista, toisi lisää keinoja ja voimavaroja työhön. Koulutuksen jälkeen jokainen työyhteisö vielä perehdyttäisi ja kouluttaisi kokemusasiantuntijan omaan työhönsä ja sen erityispiirteisiin sekä vaatimuksiin.

Samalla kun työyhteisö hyötyy kokemusasiantuntijuudesta, saa kokemusasiantuntija myös mahdollisuuden työn tekemisen kautta kuntoutumiseen tai raitistumiseen. Hän saa kokemuksen kuulluksi tulemisesta sekä kuulumisesta osaksi tärkeää työtä tekevää yhteisöä. Tämä lisää kokemusasiantuntijan elämänhallintaa sekä vahvistaa hänen toimintakykyään ja itsetuntoaan ja parhaimmillaan toimii väylänä yhteiskuntaan palaamisessa.

Jokainen työ ja työyhteisö on oman näköisensä ja heillä on omat tapansa, käytännöt, arvot ja

periaatteet tehdä työtä. Yhtenäinen koulutus, koulutus muiden kokemusasiantuntijoiden kanssa mahdollistaisi tärkeän kokemuksen siitä, että millaisia muunlaisia tarinoita on toisilla ja miten he ovat omien haasteidensa kanssa selvinneet. Dialogi eri toimijoiden ja heidän kokemusasiantuntijoidensa välillä olisi myös hedelmällistä. Voitaisiin keskustella, mitkä asiat ovat toimineet, mitä asioita olisi syytä välttää ja mitä asioita on opittu matkan varrella.

Työyhteisön ammattilaisilta vaaditaan kykyä luottaa, arvostaa ja kunnioittaa kokemusasiantuntijaa, jotta rooli voi vaihtua asiakkaasta kollegaan. Tämä ei aina ole automaatio tai itsestäänselvyys vaan työyhteisöllä tulisi olla halua ja aikaa keskustella omista arvoista ja mielipiteistä rehellisesti.

Tärkeä osa tulevaisuuden kokemusasiantuntijuuden kehittämisessä ja mahdollistamisessa olisi työyhteisön sisäisen dialogin lisäksi dialogi siitä, miten

eri paikoissa toimivat kokemusasiantuntijat saavat koulutusta ja miten heidän valmiuksiaan tuetaan jo ennen kokemusasiantuntijan roolia. Koulutuksen virallistaminen ja yhtenäistäminen olisi yksi tarvittava askel tähän suuntaan.

 

Kokemusasiantuntijuudessa on potentiaalia ja mahdollisuuksia vaikka mihin, kunhan asian ympärille saadaan aitoa dialogia, mitä kokemusasiantuntijuus on ja mitä se tarkoittaa.

Uudenlainen yhteis- ja kehittämistyö mahdollistuisi, kun kaikki asianomaiset olisivat mukana kehittämässä toimintaa; niin työntekijät, asiakkaat, vertaiset kuin

kokemusasiantuntijatkin.

Petteri Aarnio, Taru Vainio-Oja, Minna Hackspik

 

Sosiaalityön ammattilaiset puun ja kuoren välissä

Tue sijaisperhettä. Tue biologisia vanhempia. Kuuntele lasta, lapsen biologisia vanhempia sekä sijaisperheen vanhempia yhdessä ja erikseen. Valvo sijaisperhettä ja sen toimintaa. Kirjaa kaikki huolellisesti. Varmista, että sijaiskodissa huomioidaan lapsen etu. Ota huomioon myös sijaisperheen biologiset lapset. Pohdi yhteydenpitorajoitusten tarvetta, huomioi kaikki osapuolet ja ennen kaikkea lapsen etu.”

 

Sosiaalityöntekijän painava vastuu         

Tuskan hiki valuu pitkin otsaa jo pelkästä ajatuksesta. Edellä mainitut asiat ovat niitä, joita sosiaalityöntekijän on huomioitava ollessaan vastuusosiaalityöntekijänä toimeksiantosuhteiseen perheeseen sijoitetun lapsen asioissa. Lista on toki puutteellinen, mutta kuvaa sitä millaisen työtaakan alla sosiaalityöntekijät tänä päivänä ovat. Sosiaalityöntekijällä on yleensä asiakkaita useissa eri kunnissa kymmenittäin. Pahimmillaan asiakasmäärät lähentelevät sataa. Kuka voi kirkkain silmin sanoa, että tällaisessa tilanteessa kuullaan haavoittuvimmillaan olevien lasten ääni?

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole osoitella syyttelevillä sormilla ketään. Tämä kirjoitus on kollegiaalinen kannanotto, jonka tarkoitus on herättää meidät sosiaalialan ammattilaiset pohtimaan, mitä me yhdessä voisimme asian suhteen tehdä. Meidän sosionomi YAMK – opiskelijoiden tehtävänä on pitää heikompien puolta – tässä asiassa meillä on useita tahoja, joiden puolia olisi pidettävä.

 

Sijaisperheitä tuetaan ja valvotaan, mutta onko se tarpeeksi?

Sijaisperheet tekevät äärimmäisen arvokasta työtä. He ansaitsevat kaiken mahdollisen tuen valitsemalleen työlle. Vähintä, mitä heille voidaan korvausten lisäksi antaa, on aika – tapaaminen jonka aikana he saavat jakaa ajatuksiaan arjesta, sen iloista ja suruista. Tänä päivänä useilla sijoitetuilla lapsilla on haasteita monilla eri osa-alueilla. ”Etsimme tavallisia perheitä” – on lause, jonka näkee usein sijaisperheitä rekrytoivissa tietoiskuissa. Traumaattiset kokemukset, monien osa-alueiden haasteet, biologisten vanhempien mahdollinen haasteellisuus ja tavallinen sijoitusperhe on melko hauras rakennelma. Tavallinen perhe ja elämän erittäinkin epätavalliset tapahtumat voivat monesti olla jopa liian kuormittavia. Toimiiko yhtälö vai luodaanko näin lisää traumaa yhtälön eri osapuolille?

Tuen lisäksi perheet tarvitsevat valvontaa.  Perhehoidon toimintaa ohjaavat turvallisuus ja lapsen etu. ​ Perhehoidon tulisi olla turvallista kaikille osapuolille; sijoitetun lapsen vanhempien tulisi voida luottaa siihen, että lapsi on turvassa, sijaisvanhempien tulisi voida luottaa siihen, että heitä ei jätetä yksin ja että sijoitus ei vaaranna sijaisperheen turvallisuutta.  Ennen kaikkea on varmistuttava siitä, että kaikki sijaishuolto on sijoitetun lapsen edun mukaista.

Kaiken tämän toteutuminen vaati valvontaa. Jälleen hikikarpalot valuvat pitkin otsaa. Samanaikaisesti on valvottava, kontrolloitava ja tuettava. Ja kohteena on useita ihmisiä yhden rakennelman sisällä.

 

Lapsen ääni kaiken keskellä

Kun tätä rakennelmaa katsoo, voi nähdä kaiken keskellä pienen lapsen, jonka elämä on poikkeuksellista. Ympärillä on sijaisvanhemmat, biologiset vanhemmat, mahdolliset biologiset sisarukset tai sijaissisarukset sekä sosiaalityöntekijä joka saattaa pahimmillaan vaihtua muutaman kuukauden välein. Kuinka tämä lapsi saa äänensä kaiken keskeltä kuuluviin? Sijoitetun lapsen kohtaaminen on äärimmäisen herkkää. Monet motiivit, paineet ja pelot vaikuttavat kohtaamisiin. Luottamuksen ja avoimuuden rakentuminen voi viedä paljon aikaa. Onko tässä rakennelmassa oikeasti mahdollisuus sen muodostumiseen? Onnistumisia on varmasti paljon, mutta epäonnistumisia myös, joista valitettavasti ajoittain joudumme lukemaan iltapäivälehtien lööpeistä.

Perhesijoitusten tilannetta ja kehittämistarpeita on pohdittu jo useamman vuoden ajan. Meillä on niin opinnäytetöitä kuin graduja aiheesta. On vertailututkimuksia siitä, miten asioita on työstetty muissa Euroopan maissa. On valtion tarkastusviraston raportteja ja työpapereita, joissa haasteet ja kehittämistarpeet on kuultu ja nähty varsin konkreettisesti – tukea ja valvontaa on monien lähteiden mukaan liian vähän. Samaisissa lähteissä on ollut mukana myös hyviä kehittämisehdotuksia, mihin ne ovat kadonneet?  Lape – hankkeen myötä asia on ollut esillä monissa työryhmissä. Tähän teemaan perehtyessämme saimme monilta eri tahoilta kiitosta siitä, että pureuduimme erittäin merkitykselliseen ja ajankohtaiseen teemaan. Samoilta tahoilta saimme myös kuulla, että asioita kyllä työstetään, mutta työstö on pahasti kesken.

 

Puhumisen sijaan tekoja

Blogin alussa totesimme, että tarkoituksemme ei ole osoitella ketään sormella. Sormella syyttelyyn menisi kohtuuttoman paljon energiaa, eikä se lopulta auttaisi rakennelman keskellä olevia lapsia – sitä varten tarvitaan tekoja eikä pelkästään puheita. Puhujia riittää kyllä, mutta missä ovat tekijät? Ne tekijät, jotka auttaisivat sosiaalityöntekijöitä auttamaan sijaisperheitä, jotka auttavat lasta?

Teema jota pohdimme, vaatii tämänhetkisen yhteiskunnan kuten myös yksilöiden arvopohdintaa. Kiireetön viranomaisen toteuttama kohtaaminen vaatii paljon aikaa ja resursseja. Tällä hetkellä yhtälö on useimmassa kunnassa mahdoton. Aikaa ja resursseja ei yksinkertaisesti ole riittävästi, tarjonta ei kohtaa kysyntää.

 

Se tekee kipeää, kun elefantin painon alle jää, Eikä kukaan muu sitä nää” Näin laulaa Ellinoora.

Monikohan sijoitettu lapsi on kokenut tilanteessaan näin? ”

 

Piia Lappi, Pauliina Paasisalo

Vain sosionomi yamk tulevaisuuden työelämää

Marraskuun 23. päivä 2018

Outi Pätsi ja Terhi Noukka

 

Sosiaalialan tämän hetken kuumimmat trendisanat

 

Muutosten aikakausi, sote, yhteiskunnan muutokset, väestön ikääntyminen, maahanmuutto, toimintaympäristön kehittäminen, digitalisaatio, eriarvoisuuden lisääntyminen, kokemusasiantuntija, tekoäly, huono-osaisuus, asiakaslähtöisyys, palveluohjaus, moniasiantuntijuus, kustannustehokkuus ja mitähän vielä? Nämä sanat tuntuvat olevan tämän hetken sosiaalialan kuumia perunoita.

 

Sote mahdollistajana uusiin työtehtäviin?

 

No mutta mitä tekee sosionomi yamk? Odottelee uusia työnkuvia muodostuvaksi soten tiimoilta? Miksipä ei. Nyt on oiva hetki murroksen hetkellä luoda jotakin uutta. Ylempi ammattikorkeatutkinto on vielä melko tuntematon; syynä vielä melko tuore koulutushistoria tai sitten työelämä ei ole ollut vielä löytänyt meitä kunnolla. Mitä me siis tulevina sosionomi yamk: na haluamme? Me haluamme saada arvostusta tunnettavuutta, uusia työpaikkoja ja lisää palkkaa.

 

Mitä työelämä saa meistä sosionomi yamk:sta?

 

No mitä me sitten annamme työelämälle vastapainoksi?

Me edistämme asiakkaittemme hyvinvointia. Osaamme ohjata asiakkaita paremmin räätälöityjen palveluiden pariin. Osaamme tunnistaa asiakkaan palvelutarpeen. Pyrimme tekemään entistä tehokkaammin ennaltaehkäisevää työtä. Osaamme työskennellä moniammatillisissa tiimeissä. Olemme palvelutehokkaista asiantuntijoita. Me hallitsemme tämän hetken trendisanaston ja ymmärrämme niiden merkityksen.

 

Työelämä oletko valmiina; täältä tulee uuden soten aikakauden ammattilaisia hoitamaan Suomen väestöä vauvasta vaariin. Koska se on vain sosionomi yamk:n elämää!

 

LÄHTEET

 

ARENA; Sosionomi tuottaa hyvinvointia läpi elämänkaaren

Ammattikorkeakoulutus sosiaalialan muutoksen edistäjänä

http://www.arene.fi/wp-content/uploads/Raportit/2018/arene_sosionomiselvitys_pitka_raportti_fin.pdf?_t=1526901428

 

TALENTIA; Sosionomi (ylempi AMK) -tutkinnon suorittaneiden urakehitys

https://www.talentia.fi/wp-content/uploads/2017/03/Sosionomi_ylempi_AMK_-tutkinnon_suorittaneiden_urakehitys2.pdf

 

LUMEN;Sosionomi (ylempi AMK) -tutkinnon suorittaneiden paikka ja osaaminen muuttuvilla työmarkkinoilla

https://blogi.eoppimispalvelut.fi/lumenlehti/2018/09/26/sosionomi-ylempi-amk-tutkinnon-suorittaneiden-paikka-ja-osaaminen-muuttuvilla-tyomarkkinoilla/

 

 

Kurkistus teknologisoituvaan sosiaalityöhön

Sosionomi Seija saapuu työpaikalleen. Reijo robotti tulee ovella vastaan, kertoo ajankohtaisimmat Seijan työtä koskevat tiedot ja käy läpi tämän päivän kalenterin. Reijo on vastaanottanut illalla tiedon asiakaskäynnin peruuntumisesta ja pyytää lupaa saada sopia uuden ajan kalenteriin. Seija hyväksyy pyynnön puheohjauksella ja Reijo laittaa sähköisesti asiakkaalle uuden tapaamisajan. Aamulla Seijalla ei ole asiakkaita ja hän pyytää Reijoa jakamaan ajantasaisen tiedon alueen palveluista, palvelunpiiriin hakeutuneista kiireellisiksi luokitelluista asiakkaista sekä mahdollisista lakimuutoksista liittyen hänen asiakasryhmäänsä, nuoriin. Palvelurobotti Reijo hyödyntää tekoälyä, jonka ansiosta sillä on oppimiskykyä ja se pystyy päätöksentekoon. Robotti on Seijan tärkeä työpari. Se säästää häneltä viikkotasolla tunteja työaikaa sekä parantaa työnlaatua, Seijalla on aina hallussaan luotettava ja uusin ajan tasalla oleva tieto.  

Robotti parantaa työn laatua

Iltapäivällä Niilo Nuorisolainen on ensimmäinen asiakas. Niilo on valinnut palveluvalikoimasta tapaamisen toteuttamisen muodoksi etätapaamisen, mikä hoidetaan kuvapuhelin yhteyden kautta. Reijo robotti kertoo ennen e-tapaamista viimeisimmät tiedot Niilon elämäntilanteesta sitten viime tapaamisen. Yhtenäinen digitaalinen tietojärjestelmä kaikkien toimijoiden kesken mahdollistaa tarvittavan ja kattavan tiedonsaannin. Samassa järjestelmässä ovat muun muassa oppilaitos, terveydenhoito että sosiaalitoimi. Työskentely Niilon kanssa on siis täysin palveluintegroitunutta eikä hänen tarvitse selittää samoja asioita eri ihmisille. Sen lisäksi Reijo kartoittaa Niilon perheenjäsenten tiedot ja jäsentää sitä kautta voimavaroja sekä niitä uhkaavia tekijöitä. Teknologisoituminen ja digitaaliset palvelut ovat merkittävässä roolissa Niilon osallisuuden ja hyvinvoinnin edistämisessä. 

Tekoälyn kautta kerätty ennakoiva data-analytiikka kertoo Niilolla olleen haasteita elämänhallinnan saralla, yksinkertaiset rutiinit ja motivaatio ovat hukassa. Myös yksinäisyyttä on ollut. Seija on juuri saanut kokeiluun elämänhallintarobotteja, se toimii virtuaalilemmikki Tamagotchin tavoin. Siihen on ohjelmoitu peruspäivärytmi arjen rutiineineen. Robotti pyytää toimenpiteitä ja auttaa käyttäjää pitämään rutiineista kiinni. Pörröinen, sympaattisen näköinen robotti myös muuttuu surkean oloiseksi, jos rutiineista ei pidetä kiinni, sen pelillisyyden toivotaan innostavan nuoria sen käyttöön. Niilo pääsee halutessaan ensimmäisten joukossa kokeilemaan tätä. Seija on ollut alusta asti innostunut uusista digitaalisista ratkaisuista ja käyttänyt niitä ahkerasti. Osa ratkaisuista on ollut

Kuva www.pixabay.com

toimivia ja osasta taas on luovuttu tai kehitetty eteenpäin. Seija on uinut digitalisaation aaltoihin vaivattomasti. Hänen mielestä uudet ratkaisut ovat parantaneet työn laatua, vapauttaneet aikaa puuduttavista töistä ihmisten parissa olemiseen ja tätä kautta tehneet myös työstä mielekkäämpää. Seija ei ole takertunut aiempaan vaan hän surffaa innostuneesti muutoksen aalloissa.  

 

Robotin ja ihmisen työtoveruus laadukkaan tulevaisuuden avain

Tämän ajatusleikin kautta voidaan huomata, että moderni robotti on toimija kuten ihminen. Robotiikan nopean kehityksen myötä on oletettavaa, että robotit tulevat yleistymään sosiaalialalla lähivuosina. Robotiikan ja yleisesti teknologian hyödyntäminen on lähes edellytys sosiaali- ja terveysalan toimintojen tehokkuuden takaamiseksi tulevaisuudessa, mutta myös palveluiden laadun turvaamiseksi ja parantamiseksi. Robotit mahdollistavat sote-alan työn toteuttamisen ja -jaon uudelleenmuotoilun, mikä avaa monia mahdollisuuksia. Seijan ja Reijo robon yhdistelmän tulos on enemmän kuin 1+1 eli toisiaan tukeva super yhdistelmä. Teknologisoituminen, sen mukanaan tuomat säästöt sekä laadukkaan työn takaaminen edesauttaa sitä, että voimme tulevaisuudessakin puhua hyvinvointiyhteiskunnasta.

Emma Piirinen & Niina Kärkkäinen

 

Lähteet

http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-251-836-1

https://www.eva.fi/wp-content/uploads/2016/09/Robotit-t%C3%B6ihin.pdf

https://www.lapinamk.fi/loader.aspx?id=e2620023-0048-433b-8884-c420c8e6d3f3

 

”Onks Niilo tyttö vai poika?”

– Yli 20 vuoden työurani aikana vastaan on tullut vain yksi sukupuoltansa epätyypillisesti ilmaiseva lapsi. Vanhemmilta tuli keväällä ennakkotieto, että sellainen lapsi on syksyllä tulossa ryhmääni. Äiti tokaisi minulle, että jos Niilo tulee mekko päällä, niin haluan sinun sitten sanovan jotain muuta kuin että ”kaikki voivat pukeutua miten haluavat”. Tieto tuli shokkina. En ollut osannut varautua sellaiseen, kun en ollut törmännyt aiemmin ja mietin pitkin kesää, että osaisinko sanoa ja toimia oikein.

Näistä hämmentyneistä ajatuksista kertoi haastattelemamme esiopetuksen opettaja Tiina, kun pyysimme häntä kuvailemaan ensimmäisiä tuntemuksiaan sukupuolineutraalisti kasvatetun lapsen tulosta omaan ryhmään. Hän oli kuvitellut, että eskarin ovesta astuisi sisään poika mekko päällä leikkimään tyttöjen leikkejä, mutta sieltä tulikin lapsi, joka haki sukupuoli-identiteettiään. Tiina kertoi syksyllä Niilon äidille, että koki jääneensä keväällä ajatuksineen aika hankalaan tilanteeseen ja että oli jäänyt miettimään mitä sanoisi, jos Niilo tulisi eskariin mekko päällä. Hän kysyi äidiltä, että mitä sinä olisit toivonut minun sanovan. Äiti myönsi, ettei itsekään tiedä ja lisäsi, että ”kaikki voivat pukeutua miten haluavat” on vastaus, jota käytetään, kun ollaan hämillään.

Terminä sukupuolisensitiivisyys on vielä varsin uusi, eikä siitä ole ollut juurikaan puhetta vielä kymmenisen vuotta sitten. Termistö aiheen ympärillä aiheuttaa yhä sekaannuksia jopa alan ammattilaisille.

Sukupuolisensitiiviydellä tarkoitetaan sitä, ettei lapsen kasvattamisessa sukupuolen olemassaoloa kielletä, mutta sen ei anneta liikaa vaikuttaa toimintaan. Esimerkkinä tästä toimii hyvin se, että sukupuolisensitiivisesti toimivassa eskariryhmässä ei ajatella perinteisten sukupuoliroolien mukaan ja tehdä rajauksia vaikkapa tyttöjen ja poikien leikeille tai käyttäytymisrooleille. Perinteiset stereotyyppiset ns. tyttöjen ja poikien jutut loistavat siis poissaolollaan. Jokaista lasta pidetään yhtä tärkeänä ja arvokkaana riippumatta sukupuolesta tai lapsen mielenkiinnon kohteista.

Tästä astetta erityisempään suuntaan taas sijoittuu sukupuolineutraali kasvatus, joka tulee esille esimerkkitapauksessammekin. Sukupuolineutraalissa kasvatustyylissä sukupuolen olemassaoloa ei millään muotoa tunnusteta, eikä se näyttele lapsen elämässä mitään roolia. Lapset kasvatetaan täysin vailla sukupuolen vaikutusta mihinkään toimintaan. Sukupuolineutraalius on myös niin kutsuttua sukupuolisokeutta.

Tällä hetkellä ei välttämättä ole vielä kovin yleistä, että varhaiskasvatuksessa olisi esimerkiksi sukupuolineutraalisti kasvatettavia lapsia, mutta tämä on varmasti asia, joka tulee yleistymään. Ruotsissa on esimerkiksi kokonaan sukupuolineutraaleja päiväkoteja.

Siinä vaiheessa, kun Niilo tuli ensimmäistä kertaa tunika päällä eskariin, niin lapset olivat jo tottuneet Niilon tapaan pukeutua. Hänellä oli ollut välillä päällään pinkkejä vaatteita, samoin lenkkarit olivat pinkit. Niilo ei ole koskaan kuitenkaan ollut vahvasti feminiininen. Hän harrastaa sählyä, rakentelee legoilla ja on enemmän poikien kanssa. Eskarikaverit eivät kommentoineet Niilon sukupuolta mitenkään, mutta eräs ekaluokkalainen poika kysyi kerran Niilon äidiltä: ”Onks Niilo tyttö vai poika?” Äiti vastasi, että hän vielä vähän miettii.

Uudessa varhaiskasvatuslaissa on asetettu seuraavat tavoitteet tasa-arvoiselle varhaiskasvatukselle:

”Antaa kaikille lapsille yhdenvertaiset mahdollisuudet varhaiskasvatukseen, edistää yhdenvertaisuutta ja sukupuolten tasa-arvoa sekä antaa valmiuksia ymmärtää ja kunnioittaa yleistä kulttuuriperinnettä sekä kunkin kielellistä, kulttuurista, uskonnollista ja katsomuksellista taustaa.”

Tässä tavoitteessa tärkeää roolia näyttelee huoltajien ja henkilöstön välinen yhteistyö. On tärkeää, että vuorovaikutus on arvostavaa, avointa ja tasavertaista. Näin taataan lapsen elämään jatkuvuutta ja turvallisuutta. Laissa painotetaan myös, että lapsen syntyperä, sukupuoli tai kulttuuritausta ei saa vaikuttaa lapsen valintojen tekemiseen tai taitojen kehittämiseen. On tärkeää, että lapsen kanssa työtä tekevät aikuiset tukevat lapsen perheidentiteettiä ja suhteita niin, että hän kokee perheensä arvokkaaksi.

Aikaa sukupuoli-identiteetin etsimiseen

Lapsen sukupuoli- identiteetin muodostumista tukee se, että työntekijät ovat arjessa juuri sellaisia kuin oikeasti ovat. Riippumatta siitä, onko jokin tapa tai toiminto jonkun toisen mielestä naisellista tai miehekästä, tulisi lapsille näyttää mallia siitä, että olemme kaikki erilaisia ja arvokkaita. Parhaiten tätä mallia näytetään toista arvostavalla kohtelulla sekä olemalla sinut itsensä kanssa. On tärkeää antaa lapsille mallia siitä, että riippumatta sukupuolesta, voimme tehdä juuri niitä asioita, joita itse haluamme. Jotta henkilökunta pystyy tukemaan perheitä mahdollisimman hyvin ja lapsen perheidentiteettiä tukien ja arvostaen, on tärkeää, että kasvattajilla on asian suhteen yhtenäinen ja perhettä arvostava linja.

Niilon sukupuoli-identiteetin etsimistä tuettiin antamalla hänen rauhassa hakea paikkaansa, eikä kantaa otettu puoleen eikä toiseen. Aikuiset eivät tukeneet eskarissa tyttöpuolta eivätkä poikapuolta, vaan toimivat mahdollisimman neutraalisti.

Vaikeinta Tiinan mukaan oli muuttaa omaa puhetapaansa. Hän oli tottunut sanomaan esimerkiksi: ”Pojat, pistäkääpäs vauhtia” tai ”Nyt tytöt lähtee ensin.” Sen sijaan hän alkoi sanoa: ”Olkaas nyt hiljempaa” tai ”Hei te neljä siellä”. Jos Niilo ei ollut paikalla, niin Tiina saattoi edelleen sanoa esimerkiksi ”Nyt tytöt” ja jos oli, niin hän käytti jotakin muuta termiä.

– Ennen Niilon tuloa meillä oli tyttöjen ja poikien vessat erikseen, mutta muutimme ne sekavessoiksi. Ennenkään ryhmässämme ei ollut erikseen tyttöjen ja poikien leikkejä, joten sitä oli helppo jatkaa.

Tiina kertoi, että myös Niilon vanhemmat antoivat asian kehittyä omalla painollaan ja menivät viikon ja kuukauden kerrallaan. Vanhemmat eivät keskustelleet Niilon kanssa asiasta, vaan sanoivat katselevansa, kumman sukupuolen hän valitsee. Tiina oli miettinyt itsekin, että jos lapsi on asian kanssa kovin hämillänsä, niin ei auta, jos asiasta koko ajan keskustellaan. Ja ettei lasta voi patistaa nimeämään kokemustaan omasta sukupuolestaan.

– Tärkeintä on, että lapsi voi hyvin, hänen itsetuntonsa kasvaa eikä häntä kiusata. Olen miettinyt, että mitä jos isot pojat alkavat kiusata koulussa, niin miten se vaikuttaa itsetuntoon ja oman kuvan kehittämiseen. Kaikki on kuitenkin mennyt yllättävän hyvin.

Niilon äiti antoi herkästi palautetta, jos kaikki ei sujunut tarpeeksi neutraalisti. Esimerkiksi kerran lapsille oli arvottu istumapaikat ja toiseen pöytään osuivat kaikki tytöt ja toiseen pojat. Tiina sanoi, että sattuipa hauskasti, kun sattumalta tuli tyttöjen pöytä ja poikien pöytä. Äiti otti tämän puheeksi vanhempainillassa.

Kohti sukupuolten välistä tasa-arvoa

Valtioneuvosto on teettänyt vuonna 2016 selvityksen liittyen sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseen varhaiskasvatuksessa. Uudessa varhaiskasvatuslaissa sukupuolten välinen tasa-arvo on kirjattu yhdeksi varhaiskasvatuksen tavoitteeksi. Kuitenkaan missään valtakunnallisissa varhaiskasvatusta ohjaavissa dokumenteissa ei määritellä, mitä tasa-arvolla tarkoitetaan tai kuinka sitä edistetään. Puhumattakaan siitä, miten sen toteutumista seurataan. Esimerkkitapauksessamme eskariryhmän opettaja kommentoi seuraavasti kysyttäessä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelman tekemisestä eskarissa:

-Periaatteessa sellainen pitäisi tehdä. Koulun puolella se on tehty, mutta en ole nähnyt sitä.

Monesti käytännössä tasa-arvo mielletään jo saavutetuksi ja itsestään selväksi lähtökohdaksi. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että varhaiskasvatuksessa on monia epätasa- arvoisia käytänteitä ja toimintaympäristöjä. Epätasa-arvoisuutta on nähtävissä myös lasten kohtaamisessa ja tähän vaikuttaa nimenomaan lapsen sukupuoli. Arjessa tulee harvoin pohdittua, mitä tasa-arvo omassa toiminnassa tarkoittaa ja millä tavoin sitä voisi edistää. Vaikka asiaan tällä hetkellä kiinnitetään jo paremmin huomiota, tutkimukset osoittavat, että tietyllä tapaa varhaiskasvatuksessa elää edelleen perinteiset stereotyyppiset käsitykset sukupuolista.

Selvityksestä kävi myös ilmi, että varhaiskasvattajien koulutuksessa ei ole yhtenäistä opintojaksoa, joka valmistaisi sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseen omassa työssään. Kyseessä oleva julkaisu on tehty vuonna 2016 ja tässä asiassa onkin menty varmasti kyllä eteenpäin ja oppilaitoksissa herätty siihen, että tämä on asia, johon tulisi panostaa. Henkilöstön kanssa asioita tulisi käydä edes jollain tasolla läpi, jotta oltaisiin valmiimpia vastaanottamaan perheitä, jotka kasvattavat lastaan sukupuolineutraalisti. Tärkeää on myös miettiä omaa henkilökohtaista näkemystään, jotta pystyy toimimaan ammatillisesti työelämässä. Ei varmasti ole yksiselitteistä vastausta siihen, kuinka pitäisi toimia. On tärkeää, että jokainen pysähtyy miettimään näitä asioita, koska tulevaisuudessa tämä asia saattaa olla hyvinkin ajankohtainen.

Esimerkkitapauksessamme suurena eteenpäin vievänä voimana nähdään Niilon elämässä mukana olevien ihmisten positiivinen suhtautuminen asiaan. Monesti kun asiaan suhtaudutaan negatiivisesti, se myös ratkeaa negatiivisesti ja päinvastoin. Positiivisuudella on siis asioiden järjestymiseen suuri vaikutus.”Onks toi tyttö vai poika?”- kysymykseenkin on hyvä varautua, vaikka lapsella itsellään saattaa olla siihen selkeä vastaus. Ja lapsethan ovat itsessään äärettömän suvaitsevaisia. Asenteet he saavat meiltä aikuisilta.

Nykypäivän kuulumisia

Niilo siirtyi eskarista kouluun ja luokan tytöt ja pojat leikkivät edelleen todella hyvin sekaisin ja he ovat hyvin suvaitsevaisia. Koulun puolella tytöt ja pojat jaetaan erikseen muun muassa pukuhuoneisiin ja vessoihin. Sen sijaan eskarin vessat ovat edelleen sekavessoja myös Niilon siirryttyä kouluun.

Tiinan nykyisessä ryhmässä lapset jakautuvat selkeästi poikiin ja tyttöihin. Ryhmässä esiintyy paljon sellaista suhtautumista, että ”mä en tyttöjen kanssa leiki” ja ”voitko kuvitella, mä jouduin sellaiseen pöytään, jossa on pelkkiä poikia”.

-Kerran menimme pelaamaan sählyä. Osa lapsista on pelannut jo pari vuotta ja ovat taitavia ja osa tytöistä olivat arkoja ja heitä jännitti. Jaoin salin kahtia ja lapset kysyivät heti, että laitetaanko tytöt ja pojat erikseen. Teimme kuitenkin sekajaon taitojen mukaan. Periaatteessa jako tyttöihin ja poikiin olisi voinut myös toimia, mutta Niilon ja hänen äitinsä vaikutuksesta ajatteluni on muuttunut. Olen alkanut ajatella, että tytöt-pojat on keinotekoinen jako ja tärkeintä on, että oppii tekemään yhteistyötä kaikkien kanssa.

Niilon ja Tiinan nimet on muutettu

Päivikki Koskinen, Kaisa Salo, Hanna Salonen

Mitä taloussosiaalityö pitää sisällään? Mietintöjä Kela-siirrosta

Taloussosiaalityön merkitys on nostanut päätään perustoimeentulotuen siirtyessä Kelan käsiteltäväksi vuoden 2017 alusta. Täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen myöntämisestä päättää edelleen kunnan sosiaalityöntekijä. Eriytymisessä on haasteena esimerkiksi se, ettei tukia haeta enää yhdestä paikasta vaan asiakkaan tulee hakea niitä sekä Kelasta että mahdollisesti lisäksi harkinnanvaraista toimeentulotukea kunnan sosiaalitoimesta. Harkinnanvaraisen toimeentulotuen myöntäminen kunnilta on kasvanut Kela muutoksen jälkeen, mikä saattaa johtua esimerkiksi siitä, että asiakkaan tilannetta ei seurata yhtä tarkasti, jolloin taloudenpito saattaa suistua raiteiltaan helpommin.

Suomen sosiaaliturva tukee ihmistä vaikeissa elämäntilanteissa taaten perusturvan tason kaikille Suomessa vakituisesti asuville sosiaaliturvaan kuuluville. Osa sosiaaliturvasta on katettu vakuutuksin kuten työeläkevakuutus, sairausvakuutus, työtapaturma- ja ammattitautivakuutus tai työttömyysvakuutus, joiden maksut kerätään vakuutetuilta ja työnantajilta vakuutusmaksuilla. Osa tuista katetaan täysin verovaroin. Toimeentulotukea pidetään sosiaaliturvan viimesijaisimpana tukena. Taloussosiaalityö toimii pitkälti toimeentulotuen tarpeessa olevien asiakkaiden kanssa.

Mistä toimeentulotuki koostuu?

Toimeentulotuki koostuu perusosasta, jossa perheen yhteen laskettujen menojen, tulojen ja varojen erotuksen määrästä muodostuu maksuvaralaskelma. Perustoimeentulotuki on tarkoitettu kattamaan ravinto- vaate- ja joitain terveydenhuoltomenoja sekä henkilökohtaiseen ja kodin puhtauteen ja harrastus- ja virkistystoimintaan, paikallisliikenteeseen, sanomalehteen, puhelimeen, tietoliikenteeseen ja muihin jokapäiväisin menoja aiheuttaviin kuluihin.

Täydentävää toimeentulotukea kunnan sosiaalityöntekijä voi myöntää harkinnanvaraisesti asiakkaan erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuviin, toimeentulon turvaamiseksi tai itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi tarpeelliseksi harkittuihin menoihin. Erityistarpeita tai olosuhteina voidaan katsoa olevan esimerkiksi pitkäaikaisesta tai vaikeasta sairaudesta, pitkäaikaisesta toimeentulotuen saamisesta tai lasten harrastustoiminnasta johtuvat erityistarpeet.

Ehkäisevän toimeentulotuen tarkoituksena on edistää henkilön ja perheen sosiaalista turvallisuutta ja omatoimista suoriutumista sekä ehkäistä syrjäytymistä ja pitkäaikaista riippuvuutta toimeentulotuesta, perusteista päättää kunta. Muun muassa tuen saajan aktivointia tukeviin toimenpiteisiin, asumisen turvaamiseksi, ylivelkaantumisesta tai taloudellisen tilanteen äkillisestä heikentymisestä aiheutuvien vaikeuksien lieventämiseksi sekä muihin tuen saajan omatoimista suoriutumista edistäviin tarkoituksiin voidaan myöntää ehkäisevää toimeentulotukea.

Laissa toimeentulotuesta 1997/1412 säädetään tuen määräytymisestä.

Takaako selkeät ohjeet helpon asioinnin?

Toimeentulotuen kohdalla ajatus monimutkaisesta ja monesta eri paikasta haettavasta etuudesta ei varsin ole helppo asiakkaille, jotka saattavat toimeentulotukea tarvita. Henkilön, joka saattaa joutua hakemaan toimeentulotukea tilapäisesti työttömyydestä, sairaudesta tai muusta syystä johtuen, tulee pääsääntöisesti nykyisin ensin tehdä perustoimeentulotukihakemus Kelaan, ennen yhteydenottoa sosiaalityöntekijään täydentävästä tai ehkäisevästä toimeentulotuesta. Sen lisäksi monenlaiset eri termit voivat olla asiakkaalle hankalia ymmärtää. Asiaa voi ajatella myös vähän niin, ettei kukaan työntekijä varsinaisesti seuraa asiakkaan tilannetta alusta loppuun.

Kelan sivut ohjaavat selkeästi tukien hakemisessa, toimeentulotuen kohdalla ohje on myös selkeä: ” Hae ensin päätös perustoimeentulotuesta Kelasta. Ilmoita samassa hakemuksessa, jos haet täydentävää tai ehkäisevää tukea. Voit pyytää, että Kela siirtää hakemuksen kuntaan. Jos olet jo saanut päätöksen perustoimeentulotuesta, hae täydentävää ja ehkäisevää tukea suoraan kunnasta.” sekä Kelan ja kunnan välisestä yhteistyöstä: ”Onko sinulla tai perheelläsi tarvetta keskustella Kelan työntekijän tai kunnan sosiaalihuollon ammattihenkilön kanssa? Tarpeen mukaan Kela välittää tietojasi kunnan sosiaalitoimeen, jossa voidaan pohtia elämäntilannettasi syvällisemmin kuin Kelassa.” Lisäksi Kelan elämässä.fi sivustolla yhdessä artikkelissa havainnollistetaan ja neuvotaan, miten toimeentulotukea sekä harkinnanvaraista toimeentulotukea haetaan esimerkiksi harrastukseen kunnalta https://elamassa.fi/tyo-ja-toimeentulo/toimeentulotukihakemus-kelaan/. Ohjeita kyllä on tullut, mikä varmasti lieventää epätietoisuutta jonkin verran. Kela-siirrosta on lisäksi tehty monta tuoretta selvitystä sekä toimeentulotukiasiakkaiden että kunnilla toimeentulotukihakemuksia käsitelleiden ja sosiaalityöntekijöiden näkökulmista ja kokemuksista ammattikorkeakoulujen opinnäytetöinä (Theseus.fi).

Jotta taloussosiaalityössä voidaan vaikuttaa asiakkaiden toimeentuloa koskeviin haasteisiin, tulisi eriarvoistumiseen puuttua nykyistä kokonaisvaltaisemmin ja mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ennen ongelmien kasautumista. Taloussosiaalityötä tekevät työntekijät voisivat pitää suurempaa ääntä yhteiskunnassamme taistellessa eriarvoisuuden lisääntymistä vastaan ja ennaltaehkäisyyn tulisi satsata.

 

Lähteet:

Elämässä.fi https://elamassa.fi/tyo-ja-toimeentulo/toimeentulotukihakemus-kelaan/

STM. 2018 https://stm.fi/toimeentulo

Kela.fi Toimeentulotuki

Theseus.fi

 

Essi Huovila

Käyttäydytäänhän hyvin toisiamme kohtaan, myös somessa

Johonkin kuuluminen on aina ollut ihmisille tärkeää. Sosiaalinen media eli some mahdollistaa tämän. Jokaisella on mahdollisuus löytää toinen ihminen, ryhmä tai yhteisö johon kuulua välimatkasta riippumatta. Some tuo paljon positiivista elämäämme. Se tuo uutta kuulumisen tunnetta, se voi ehkäistä yksinäisyyttä, se tarjoaa tietoa, vertaistukea, ja antaa uuden väylän ilmaista itseään ja ajatuksiaan. Sosiaalinen media ei ole erillään lasten ja nuorten muusta sosiaalisesta elämästä, vaan se on osa sitä. Se on yksi paikka muiden joukossa olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa.

Some voi myös pahimmillaan sulkea ulos ryhmästä, jostain mihin haluaisi kuulua tai jostain johon jopa pitäisi kuulua. Se on luonut uuden ympäristön ja tavan kiusata ja loukata. Kiusaaminen ei ole enää tönimistä käytävillä, se on Snapchat ja yksityiset ryhmät. Se on toisten videoiden jakamista ja niiden pilkkaamista, kuvien muokkaamista meemeiksi.

Applikaatioissa erilaiset emojit ja palkinnot motivoivat lähettämään enemmän ja enemmän kuvia kavereiden kesken. Monia ilman varsinaista sisältöä, mutta monet jakaen sisältöä itsestä tai toisista. Nuoret kuvaavat toisia salaa. Sinä voit olla tietämättäsi uhri ja naurun aihe somessa, vain koska satuit kaatumaan kadulla tai riisuuduit uimahallissa väärään aikaan.

Sosiaalisen median hyödyt ja haitat eivät niinkään liity siihen, että joku palvelu tai sovellus olisi itsessään huono vaan siihen etteivät käyttäjät käytä sitä oikein. Somessa pätevät ihan samat säännöt kuin muuallakin sosiaalisessa kanssakäymisessä, kohtele toisia kuin itseäsi haluaisit kohdeltavan ja toimi vastuullisesti.

Emme voi kuitenkaan osoittaa ainoastaan nuorisoa syyttävällä sormella. Some on täynnä kiusaamista ja huonoa käytöstä, ikään katsomatta. Yksi mieleenpainuvimmista itselleni on ollut Sakari Timosen blogikirjoitus liittyen 8.3.17 Helsingissä mielenosoituksen yhteydessä yritettyyn itsemurhaan ja sen aiheuttamaan some keskusteluun. (https://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2017/03/08/ihmisyyden-raunioilla/?_ga=1.82863827.410094973.1481982313)

Sosiaalipsykiatrian professori Sami Pirkola Tampereen yliopistosta arvioi, että kiusaamiseen houkuttelee osaltaan sosiaalisen median luonne. Tietynlaiset estot katoavat koska kommunikointi on helppoa ja siinä on pieni anonyymiuden tunne, vaikka osallistuttaisiin nimelläkin. Keskustelusta ei voi yhtä konkreettisesti poistua kuin todellisen maailman keskustelusta ja syvälle tunkeutuneita sanoja kannetaan mielessä.

Emme kukaan tunnu vielä olevan kunnollisen some -etiketin omaavia. Tämä on ensiarvoisen tärkeä taito. Työantajat käyttävät googlea palkatessaan uutta väkeä ja epäasiallinen käytös ja kuvat voivat maksaa työpaikan verran. Ihmisiä on myös irtisanottu epäasiallisen kirjoittelun vuoksi.

Tulevaisuus kun tulee olemaan enemmän ja enemmän digiä – halusimme tai emme. Tarvinnemme some -taito kortin, ajokortin sosiaaliseen mediaan ja siellä käyttäytymiseen. Tähän kun lisäämme vielä empatia taidon jota me kaikki voimme toisissamme vahvistaa, ehkä meillä vielä on toivoa käyttää somea enemmän hyvään kuin pahaan.

Sanat satuttavat ja jättävät jälkiä, nekin joita ei koskaan ääneen ole lausuttu, ne jotka vain luemme. Some ei ole verho jonka taakse voi piiloutua ja sen takaa huudella asioita, joita ei kasvotusten kehtaisi sanoa kuten Espoon Saunalahden koulun neljännen luokan luokanopettajan Taru Ikäheimonen kuvasi Ylen uutisissa.

Ollaan jokainen esimerkkinä toisillemme hyvästä käytöksestä, myös täällä somessa.

Kuva: https://elisa.fi/sananvastuu/

– Elisan #sananvastuu -hanke jonka tavoitteena on yhdessä asiakkaiden kanssa tuottaa yhden päivän aikana (19.11.) verkkoon niin paljon positiivisuutta, että se jättää varjoonsa kiusaajat, häiriköt ja vihapuheet.

 

Emma Piirinen

Asiasanat: some-taidot, some -etiketti, empatia, yhteisvastuu

 

Lähteet:

https://yle.fi/uutiset/3-10333414

https://yle.fi/uutiset/3-9399679

https://yle.fi/uutiset/3-9800930

https://www.mll.fi/vanhemmille/tietoa-lapsiperheen-elamasta/lapset-ja-media/lapsi-sosiaalisessa-mediassa/

https://elisa.fi/sananvastuu/

”I want to be an active citizen” – Maahanmuuttajan kokemuksia vapaaehtoistoiminnasta

Maahanmuuttajat vapaaehtoistoiminnan tekijöinä on Suomessa jäänyt sangen tutkimattomaksi alueeksi. Maahanmuuttajat nähdään useimmiten vapaaehtoistoiminnan kohteina ja osallistujina. Vapaaehtoistyötä tulisi tutkia laajemmin, jotta voitaisiin saavuttaa kattavampi ymmärrys sen kokonaisuudesta ja moninaisuudesta. Vapaaehtoistoiminta on yhteiskunnankin kannalta merkittävää, sillä maahanmuuttajien määrä on koko ajan kasvussa. Maahanmuuttajat vapaaehtoistyön tekijöinä nostaa heidät myös erilaiseen rooliin. He ovat aktiivisia toimijoita yhteisössään ja aktiivisia kansalaisia yhteiskunnassa. Vapaaehtoistoiminta onkin tärkeä kansalaisyhteiskunnan osa-alue.

Iranista Suomeen opiskelemaan muuttanut Daniel kiinnostui pari vuotta sitten vapaaehtoistoiminnasta. Hän toteaa yhdeksi motiiviksi: ”I want to be an active citizen.”

Ajatus maahanmuuttajasta maahanmuuttajien parissa onkin varsin mielenkiintoinen. Tällainen asetelma mahdollistaa niin vertaisena toimimisen kuin kokemusasiantuntijuuden hyödyntämisen. Lisäksi kielimuuri voi olla matalampi ja kulttuurien törmäys vähäisempää. Mikä saa Suomeen muuttaneen ulkomaalaisen innostumaan vapaaehtoistyöstä? Millaisia kokemuksia tällainen on antanut ja millaisia vaikutuksia sillä on ollut henkilön omaan elämään?

Daniel kertoo aikanaan kotimaassaan Iranissa halunneensa maksaa takaisin yhteiskunnalle muun muassa sen tarjoamasta koulutuksesta hyvän tekemisen muodossa. Kuitenkaan tällöin hänellä ei ollut tähän mahdollisuutta. Tampereelle muuttamisen jälkeen innostus vapaaehtoisena toimimista kohtaan johdatti hänet mukaan Punaisen Ristin toimintaan tekemään muun muassa käännösaputehtäviä. Myöhemmin Daniel sai kuulla asuinalueellaan toimivasta TEKO-hankkeesta, josta hän kiinnostui. TEKO eli Tehostettu kotoutuminen -hankkeessa edistetään kotoutumista Hervannan alueella kahdensuuntaisesti. Hanke näkee uudet tulijat positiivisesti aktiivisina toimijoina. Kulttuurien kohtaamisen sekä vuorovaikutuksen myötä avautuvan avoimen dialogin kautta tavoitellaan uudenlaista monimuotoista yhteisöllisyyttä.

”They have seen something in me. They respect me”

TEKO-hankkeessa annettiin Danielille kirjaimellisesti vapaat kädet hyödyntää osaamistaan ja kiinnostustaan. Hän huomasi TEKO-hankkeeseen tutustuessaan toimintaan osallistuvien maahanmuuttajien englannin kielen taidot puutteellisiksi. Danielia kannustettiin englannin ryhmä -idean suhteen, jota hän vetänyt persiankielisille nyt noin vuoden ajan kaksi kertaa viikossa. Ryhmässä käy 19–37-vuotiaita maahanmuuttajia, joista suurin osa on afgaaneja. Ryhmäkoko on suurimmillaan 12 henkeä ja vähimmillään 4. Osa ryhmäläisistä kulkee toimintaan mukaan keskustasta asti.

Daniel kokee päässeensä mukaan osaksi TEKO-hankkeen yhteisöä ja pystyneensä rakentamaan verkostoaan toiminnan kautta. Vapaaehtoistoiminnan kautta maahanmuuttaja voi hyödyntää yksilötekijöitään ja samalla kokea olevansa tärkeä osa ympäristöään. Vapaaehtoistoiminnalla on tutkitusti kotoutumista tukeva vaikutus. Daniel kertoo olleensa hankkeen kautta mukana myös erilaisilla retkillä ja henkilökunnan koulutuksissa sekä virkistyspäivissä. Danielin sanojen mukaan ”they try to make me happy”, mikä kuulostaa siltä, että hän on tärkeä osa paikan toimintaa ja hänen panoksensa yhteisön hyväksi on merkittävää.

Vapaaehtoistyö on saanut nuoren miehen myös kiinnostumaan sosiaalityöstä, vaikka hän opiskelee ja työskenteleekin täysin eri alalla. Vapaaehtoistoiminta on yksi reitti osallisuuteen ja vaikka itse vapaaehtoistoiminta tapahtuu hyvin lähellä esimerkiksi juuri Hervannassa, sen vaikutukset voivat olla paljon laajempia, valtakunnallisia jopa maailmanlaajuisia. Vapaaehtoistoiminta on monimerkityksellistä ja sillä on vaikutusta myös onnellisuuteen ja hyvinvointiin.

 

Lähteet:

http://lauda.ulapland.fi/handle/10024/62626

https://tampereenseurakunnat.fi/sivustot/teko-hanke

https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/23357/Itkonen_Outi.pdf?sequence=1

TEKO-hankkeessa vapaaehtoisena toimivan Danielin haastattelu

 

Niina Kärkkäinen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Erityistä osaamista

Suomessa käydään läpi valtakunnallista ammatillisen koulutuksen reformia – laajaa uudistusta, jossa ammatillisen koulutuksen rahoitusta, ohjausta, toimintaprosesseja, tutkintojärjestelmää ja järjestäjärakenteita kehitetään. Ammatillisten tutkintojen määrä vähenee, mutta valinnaisuus lisääntyy. Keskeistä on osaamisperusteisuus ja asiakaslähtöisyys – toisin sanoen yksilölliset opintopolut kohti työelämää. Tutkinnot ja työllistyminen muodostavat koulutuksenjärjestäjien rahoituksen perustan: 50% perusrahoituksen, 35% suoritetuista tutkinnoista ja tutkinnon osista sekä 15% työllistymisen ja jatko-opintoihin siirtymisen perusteella. Yhteistyö työelämän kanssa on ensiarvoisen tärkeässä asemassa, tarkoitushan on kouluttaa työelämän tarpeisiin erilaisia osaajia.

 

Nimenomaan erilaisia osaajia. Sitran megatrendit ennakoivat, että työ on murroksessa – valmiiden mallien mukaan tehtävä suorittava työ vähenee samalla kun ongelmanratkaisukyky ja luovuus korostuvat. Ammatillisen osaamisen lisäksi tarvitaan tiedonhakutaitoja ja verkosto-osaamista. Tämä on haaste opiskelijoille, jotka tarvitsevat erityistä tukea.

 

Ammatilliset erityisoppilaitokset ovat perustaneet opetuksen käytännönläheiseen oppimiseen. Mennään työpaikoille, aitoihin työtehtäviin ja opitaan käytännössä. Ollaan yksilöllisillä poluilla työelämässä: kenties osa-aikaisesti, tehden usean työnkuvan kautta koostuneen uuden työnkuvan tehtäviä, mitkä tukevat työpaikan ydintehtävän toteutumista. Yllä olevaa työn muotoilua varten on olemassa Ratko-hankkeen kehittämä Ratko-toimintamalli.  Erityisopiskelijan vahvuuksien kautta löydetään se ydinosaaminen, mikä sovitetaan yhteen työtehtävän vaatiman osaamisen kanssa. Työ ja tekijä kohtaavat.

 

Sitran megatrendien mukaan tulevaisuutta ovat niin kutsutut mikrotutkinnot ja opintotilit. Omaa osaamistaan päivitetään lyhyillä täsmäkoulutuksilla ja mikrotutkinnot – vai puhutaanko tutkinnon osista – koostavat osaamisen palapeliä, mihin on aina mahdollista täydentää lisää paloja.

 

Elinikäisen oppimisen avaintaitoja on harjoitettu ennenkin, mutta reformin myötä niiden merkitys korostuu entisestään.

 

Ammatillisen koulutuksen rahoitusleikkausten edessä koulutustenjärjestäjien tulee uudistaa toimintatapojaan ketterästi. Vaikka valtionrahoituksen ennustettavuus muuttuu epävakaammaksi koulutuksenjärjestäjän kannalta, hankerahoituksen kautta voidaan turvata kehittämistyölle resursseja. Ammatillisen koulutuksen reformi haastaa, mutta myös mahdollistaa uusia tuulia.

 

Lähteet:

Sitra. Megatrendit. Viitattu 16.4.2018

https://www.sitra.fi/aiheet/megatrendit/#megatrendit-2017

OKM. Ammatillisen koulutuksen reformi. Viitattu 26.4.2018

http://minedu.fi/amisreformi

Vamlas. Ratko-hanke. Viitattu 26.4.2018

https://www.vamlas.fi/wp-content/uploads/2018/03/ratko-teksti-nettiin.pdf

MUUTOSVASTARINNAN KOHTAAMINEN – mahdollisuus vai uhka?

Satu Kalliokoski

Toni karilainen

Piia Oja

 

Nykypäivälle on tyypillistä jatkuva muutos työelämässä/ työpaikoilla, muutos on nopeampaa kuin milloinkaan aikaisemmin. Työntekijän vastuunkantaminen on kasvanut samaan aikaan sekä vaatimustaso osaamiselle/ ammattitaidolle. Työn luonne usein vaatii luovuutta sekä itsenäistä työskentelyä. Kysymys nousee esiin kuka tätä kaikkea johtaa? Onko muutoksen johtamista mietitty tarpeeksi?

Nykyisten trendien mukaan työympäristöjen kiire on kasvanut, vaaditaan enemmän sosiaalisia taitoja ja työympäristöt digitalisoituvat kovaa vauhtia. Vain jatkuva kouluttautuminen pitää työntekijän osaamisen kilpailukykyisenä. Asiantuntija roolit kasvavat, työmenetelmien muutoksessa tarvitaan työntekijän osallisuutta sekä johtamista, jota ei sanella ylhäältäpäin. Muutos koetaan mielekkäämmäksi silloin, kun on saanut itse olla vaikuttamassa muutokseen. Työhyvinvointi tulee lähteä siitä, että saa kokea itsensä osaavana ja arvostettuna. Kun johtaminen tapahtuu ylhäältäpäin, se passivoi ja vähentää motivaatiotasoa ja samalla kadotetaan arvokkaita ideoita. Näin ollen muutosjohtamisessa pitäisi pystyä erottamaan ulkopuolelta tulevat välttämättömät toimenpiteet muutoksen toteuttamiseksi sen tuomista mahdollisuuksista toteuttaa ideoita, joita työyhteisöstä kumpuaa. Johtajalla voidaan nähdä myös olevan enemmän mahdollisuuksia viedä työyhteisöstä noussutta perusteltua kritiikkiä eteenpäin ylemmille tahoille.

Muutosvastarinta kumpuaa luopumisen tunteesta, työntekijä joutuu luopumaan jostain tutusta ja turvallisesta toimintamallista. Muutosvastarinta kuitenkin nostaa kritiikkiä, jota ilman ei saada tuotettua onnistunutta muutosta, kritiikki ja kyseenalaistaminen auttavat välttämään prosessissa tapahtuvia virheitä. Muutoksen keskellä ja johtamisessa tulee oppia sietämään keskeneräisyyttä sekä epäonnistumisia. Edellä mainittujen tunteiden sietäminen ei ole helppoa vaan vaatii yhä uudelleen työntekijältä motivaatiota jatkaa eteenpäin ja kokea itsensä riittäväksi muutoksen keskellä.

Johtamisessa tulee muistaa, että työntekijät ovat organisaation voimavara ja asiantuntijat, heiltä tulee parhaat ideat. Työyhteisön sisällä tulee lisätä keskinäistä vuorovaikutusta ja viestintää mikä lähentää työyhteisöä puhaltamaan yhteiseen hiileen. Johtamisella voidaan tukea mahdollisuuksien hyödyntämistä. Hyvässä muutosjohtamisessa työyhteisöt toimivat yhteisen asetetun tavoitteen saavuttaakseen tiimeinä ja ovat osallisia omassa työssään, johtajan rooliksi jää vuorovaikutuksen mahdollistaminen ja ylläpitäminen. Tärkeänä roolina on myös huolehtia työyhteisön hyvinvoinnista ja jaksamisesta sekä tunnistaa kuormittuminen, stressi tai kiire. Kiireeseen ja stressiin tulee puuttua ajoissa.

Muutoksia on erilaisia, osa kumpuaa työyhteisön sisäisistä tarpeista vastata ulkoisiin vaatimuksiin, osa muutoksista tuodaan suoraan työyhteisöön ja niiden kyseenalaistaminen voi olla jopa lain vastaista. Elettäessä jatkuvan työn muutoksen aikakautta on johdon ajoittain priorisoitava muutosten toteuttamistarve ja kiireellisyys sekä toimia strategisesti. Muutosten ”sisään ajo” tapahtuu sen päämäärän asettamien raamien sisällä. Hyvässä muutosjohtamisessa toimitaan strategisesti tiedostaen mitä kohti mennään ja miten nopeasti sinne on päästävä. Suunnitelmallisuuden lisäksi on siedettävä mahdollista kriittisyyttä, inhimillistä epätäydellisyyttä ja jopa vastustusta. Ajattelemme että kaikki edellä mainitut ovat voitettavissa kunhan työntekijä on motivoitunut työhönsä ja johtaja on valmis kohtaamaan työyhteisössä heränneitä tunteita.

Muutosvastarintaa esiintyy myös johtamisen tasolla. Miten tähän voidaan sitten puuttua? Johtajan alaisuudessa toimivien voi olla vaikeaa huomata tai luottaa kokemukseen puuttuvasta muutoksen johtamisesta. Terhi Tirkkonen mainitsee blogi tekstissään, että johdon tulisi ennakoida tulevaa eikä ennustaa tulevaisuutta. Suunnitelmalliseen muutokseen ei Tirkkosen mukaan ole aikaa hektisessä työelämässä joten pitäisi siirtyä suunnitelmista ennakoimiseen. (Tirkkonen 2014.) Ennakoimisessa johdolla on valtava asema. Ennaltaehkäisevällä muutoksen johtamisella voidaan välttää turhaa muutosvastarintaa muun muassa vähentämällä kiirettä ja näin ollen työyhteisön muutoksesta syntyvää stressiä.

Tirkkonen T. 2014. Ennakoi tulevaisuutta ja johda muutosta. Viitattu 15.4.18. https://terhotirkkonen.com/2014/05/04/ennakoi-tulevaisuutta-ja-johda-muutosta/

« Older posts